Opetushallitus / Utbildningsstyrelsen

Korkeakoulujen kevään ensimmäisessä yhteishaussa yli 63 000 hakijaa – aloituspaikoista kovin kilpailu taide- ja kulttuurialoilla

19.1.2024 13:40:00 EET | Opetushallitus / Utbildningsstyrelsen | Tiedote

Jaa

Korkeakoulujen kevään ensimmäisessä yhteishaussa oli 63 800 hakijaa, eli hakijoita oli noin 3 % enemmän kuin vuonna 2023. Haettavana olivat syksyllä alkavat vieraskieliset koulutukset, Taideyliopiston opiskelupaikat sekä Tampereen yliopiston teatteritaiteen koulutusohjelmat. Aloituspaikkoja oli tarjolla lähes tuhat enemmän kuin viime vuonna. 

Kevään 2024 ensimmäinen yhteishaku korkeakouluihin päättyi keskiviikkona 17.1. Haettavana oli noin 8 300 aloituspaikkaa 412 hakukohteesta. Hakukohteista reilu puolet oli yliopistojen ja loput ammattikorkeakoulujen koulutuksia.

Taideyliopiston koulutuksiin haki yhteensä yli 4 400 hakijaa ja Tampereen yliopiston teatteritaiteen koulutusohjelmiin reilu 1 000 hakijaa. Korkeakoulujen vieraskielisiin koulutuksiin haki yhteensä yli 60 000 hakijaa, joista valtaosa oli muita kuin EU- tai ETA-alueen kansalaisia. Suurimmat kansalaisuusryhmät hakijoissa olivat Bangladeshin, Suomen ja Pakistanin kansalaiset. Suomen kansalaisten osuus hakijoista oli 14 %. Suomalaisten hakijoiden määrä pysyi samana kuin edellisvuonna.

Eri koulutusalojen välillä suuria eroja kilpailussa aloituspaikoista

Määrällisesti eniten hakijoita oli edellisvuosien tapaan kauppa-, hallinto- ja oikeustieteiden sekä tietojenkäsittely- ja tietoliikennealojen koulutuksiin.

Korkeakouluissa kovin kilpailu aloituspaikoista, eli eniten hakijoita suhteessa aloituspaikkoihin, käydään taide- ja kulttuurialoilla (noin 23 hakijaa/aloituspaikka), palvelualoilla (noin 19 hakijaa/aloituspaikka) ja yhteiskunnallisilla aloilla (noin 16 hakijaa/aloituspaikka).

Vähiten hakijoita suhteessa aloituspaikkoihin on taas tekniikan aloilla (noin 9 hakijaa/aloituspaikka), ja humanistisilla aloilla (11 hakijaa/aloituspaikka).

Valintojen tulokset julkistetaan viimeistään toukokuun lopussa

Tällä hetkellä korkeakoulut tarkistavat hakemuksia ja järjestävät valintakokeita. Kevään ensimmäisen yhteishaun valintojen tuloksia julkaistaan tammi-helmikuun vaihteesta alkaen. Kaikki tulokset julkaistaan viimeistään 31.5.

Suomalaiset hakijat voivat seurata opiskelijavalintansa tilannetta Oma opintopolku -palvelussa. Kaikki opiskelijaksi hyväksytyt saavat automaattisesti tiedon valinnasta sähköpostilla.

Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku on maaliskuussa

Kevään toinen yhteishaku järjestetään 13.3.–27.3.2024. Tällöin haetaan korkeakoulujen syksyllä alkavaan suomen- ja ruotsinkieliseen koulutukseen. Kaikkiin koulutuksiin haetaan Opetushallituksen ylläpitämässä Opintopolku-palvelussa.

Lisää tilastoja löytyy opetushallinnon Vipunen-tilastopalvelusta. Valitse suodattimeksi koulutuksen alkamisvuosi 2024, koulutuksen alkamiskaudeksi syksy, hakutavaksi yhteishaku ja hakuajaksi haku 1/hakuaika 1.https://vipunen.fi/fi-fi/_layouts/15/xlviewer.aspx?id=/fi-fi/Raportit/Haku%20ja%20valinta%20-%20korkeakoulu%20%20-%20live.xlsb


Lisätietoja:

erityisasiantuntija Janni Jokela, janni.jokela@oph.fi , p. 029 533 1818
erityisasiantuntija Topias Kähära topias.kahara@oph.fi ,  p. 029 533 1758



Avainsanat

Liitteet

Opetushallitus on opetus- ja kulttuuriministeriön hallinonalalla toimiva virasto, joka vastaa koulutuksen, varhaiskasvatuksen ja jatkuvan oppimisen kehittämisestä sekä kansainvälisyyden edistämisestä. Opetushallituksen mediapalvelu palvelee maanantaista torstaihin klo 9–16 ja perjantaisin sekä juhlapyhien aattoina 9–15. Kesäaikana 1.6.–31.7. palvelemme maanantaista perjantaihin kello 9–15.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Opetushallitus / Utbildningsstyrelsen

Rättelse av antalet sökande vid den gemensamma ansökan till högskolor för tre högskolors del25.3.2026 16:50:00 EET | Pressmeddelande

I den ena av bilagorna till Utbildningsstyrelsens meddelande ”Totalt 149 000 sökte en studieplats vid vårens andra gemensamma ansökan till högskolor” som publicerades den 25 mars 2026 kl. 12.30 fanns ett fel. I bilagan där antalet sökande vid vårens andra gemensamma ansökan presenterades enligt högskola fanns felaktiga siffror för Helsingfors universitet, Humanistinen ammattikorkeakoulu och Hämeen ammattikorkeakoulu. Själva meddelandet innehöll inget fel. Vi ber om ursäkt för det inträffade och distribuerar här meddelandet på nytt med korrigerad bilaga.

Oikaisu korkeakoulujen yhteishaun hakijamääriin kolmen korkeakoulun osalta25.3.2026 16:50:00 EET | Tiedote

Opetushallituksen 25.3.2026 klo 12.30 julkaiseman tiedotteen ”Kevään toisessa yhteishaussa korkeakoulupaikkaa tavoittelee 149 000 hakijaa” toisessa liitetiedostossa oli virhe. Liitteessä, jossa eriteltiin korkeakoulujen kevään toisen yhteishaun hakijamäärät korkeakouluittain, oli virheelliset luvut Helsingin yliopiston, Humanistisen ammattikorkeakoulun ja Hämeen ammattikorkeakoulun kohdalla. Itse tiedotetekstissä ei ollut virhettä. Pahoittelemme tapahtunutta! Alla kyseinen tiedote uutena jakeluna – mukana korjattu liite.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye