Suomen Akatemia myönsi akatemiapalkinnot Simo Hosiolle ja Timo Miettiselle
24.1.2024 08:00:27 EET | Suomen Akatemia | Tiedote
Ihmisjoukkojen hajautetun älyn saattamista hyötykäyttöön tutkiva Simo Hosio ja nyky-Euroopan taustalla vaikuttavia ideoita ja aateperintöjä tutkiva Timo Miettinen palkitaan poikkeuksellisesta tieteellisestä rohkeudesta ja luovuudesta sekä toiminnasta tieteen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistämiseksi.
Suomen Akatemia on palkinnut kaksi ansioitunutta nuorta tutkijaa. Vuoden 2023 akatemiapalkinnot myönnetään merkittävästä tieteellisestä ja yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta Simo Hosiolle ja Timo Miettiselle. Hosio työskentelee apulaisprofessorina Oulun yliopistossa tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnassa ja Miettinen akatemiatutkijana Helsingin yliopistossa Eurooppa-tutkimuksen keskuksessa.
Molemmat palkituista ovat osoittaneet kykynsä laadukkaan ja yhteiskunnallisesti vaikuttavan tutkimuksen tekemiseen. Hosion ryhmän tietotekniikkaan liittyvät tutkimustulokset ovat saaneet laajasti kansainvälistä mediahuomiota muun muassa BBC:ssä, The Economistissa, Futurityssä ja New Scientistissa. Miettisen Eurooppa- ja EU-tutkimuksissa yhdistyvät vankka perustutkimus, aktiivinen osallistuminen yhteiskunnalliseen keskusteluun ja näkökulmien tuominen poliittisen päätöksenteon tueksi.
Joukkoistamisesta apua nuorten mielenterveyteen, selkäkipuun, unen laatuun ja Parkinsonin tautiin
Simo Hosio lähestyy rohkeasti vaikeita yhteiskunnallisia ongelmia joukkolaskennan ja sovelletun joukkoistamisen keinoin. Hän tutkii, miten suurten ihmisjoukkojen hajautettu äly saadaan teknologian, kuten internetin, tekoälyn ja algoritmien, avulla hyötykäyttöön erityisesti terveyteen liittyvissä haasteissa. Hosion tutkimusryhmän kehittämää teknologiaa on sovellettu laajasti muun muassa nuorten mielenterveyden, selkäkivun, unen laadun ja Parkinsonin taudin tutkimuksessa.
”Joukkoistaminen on yksi parhaista keinoista tuottaa luotettavaa dataa tekoälylle. Isojen ihmisjoukkojen yhteistä tietoa ja oivalluksia hyödyntämällä voidaan ratkaista yhteiskunnallisia ongelmia ja tuoda konkreettista apua esimerkiksi terveysongelmista kärsiville”, Hosio kertoo.
Simo Hosio on toiminut vuodesta 2020 apulaisprofessorina ja joukkolaskennan tutkimusryhmän johtajana Oulun yliopistossa tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnassa. Hän väitteli tekniikan tohtoriksi vuonna 2014 ensimmäisenä Microsoft Research Cambridge -ohjelman rahoittamana suomalaisena. Hosio on tehnyt aktiivista tutkimusyhteistyötä lukuisten kansainvälisten yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa. Hän on saanut muun muassa Suomen Akatemian tutkijatohtori- ja akatemiatutkijarahoituksen ja toimii Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittaman CRITICAL-hankkeen yhden osahankkeen johtajana. Hosio on parhaillaan tutkijavierailulla Tokion yliopistossa.
Filosofian, politiikan ja historian leikkauspinnoilta uutta Eurooppa-ymmärrystä
Timo Miettinen tutkii nyky-Euroopan taustalla vaikuttavia ideoita ja aateperintöjä, erityisesti politiikan ja yhteiskunnallisen ajattelun näkökulmasta. Hän yhdistelee poikkeuksellisen luovalla tavalla filosofian, politiikan ja historian tutkimusta. Miettisen tutkimukset ovat vaikuttaneet poliittisista ilmiöistä käytävään keskusteluun sekä tuoneet uusia näkökulmia muun muassa eurooppalaisen talouspolitiikan ymmärtämiseen.
”Minua kiehtoo oman aikamme ymmärtäminen ja analysointi. Saamme analyyttisia välineitä nyky-Euroopan ja EU:n ymmärtämiseen tarkastelemalla, milloin erilaiset ideat ovat syntyneet ja millaisia ajatusmalleja sekä ennakkoluuloja ne kantavat mukanaan”, Miettinen tiivistää.
Timo Miettinen on työskennellyt vuodesta 2021 lähtien akatemiatutkijana Helsingin yliopistossa Eurooppa-tutkimuksen keskuksessa. Hän väitteli vuonna 2013 teoreettisesta filosofiasta Helsingin yliopistossa, missä hänelle myönnettiin vuonna 2019 dosentin arvo käytännöllisen filosofian alalta. Aiemmin hän on toiminut muun muassa Eurooppa-tutkimuksen keskuksen johtajana sekä ryhmänjohtajana Suomen Akatemian rahoittamassa Law, Identity and the European Narrative
-huippuyksikössä. Miettinen on merkittävällä panoksella tehnyt tieteellistä tutkimusta tunnetuksi sekä osallistunut tutkijana yhteiskunnalliseen keskusteluun ja päätöksentekoon.
Suomen Akatemia kannustaa palkinnoilla lupaavia tutkijoita
Suomen Akatemia myöntää palkinnon vuosittain tutkijoille, jotka ovat työssään osoittaneet poikkeuksellista tieteellistä rohkeutta, luovuutta tai ennakkoluulottomuutta. Palkittavat tutkijat ovat merkittävällä tavalla tehneet tunnetuksi tieteellistä tutkimusta tai tutkijan työtä, lisänneet toiminnallaan kiinnostusta tiedettä kohtaan, osallistuneet tutkijana yhteiskunnalliseen keskusteluun tai edistäneet muuten tutkimuksen merkitystä, hyödyntämistä ja vaikuttavuutta yhteiskunnassa.
Palkinto myönnetään tutkijoille, joiden tieteellinen ura on merkittävältä osin vielä edessäpäin. Palkittavien tulee työskennellä Akatemian rahoittamina akatemiatutkijoina, tutkijatohtoreina, kliinisinä tutkijoina tai akatemiahankkeen vastuullisina johtajina. Palkittavista päättää Akatemian hallitus tieteellisten toimikuntien esityksestä. Palkinto on Miia Liesegangin suupuhallettu lasiteos ”Hetki”.
Suomen Akatemia on myöntänyt akatemiapalkinnot jo 21 kertaa. Tänä vuonna palkinnot jaetaan maaliskuussa Suomen Akatemiassa järjestettävässä palkintojenjakotilaisuudessa.
Lisätietoja:
- Simo Hosio, apulaisprofessori, p. +358 50 343 7515, simo.hosio (at) oulu.fi, tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta, Oulun yliopisto
- Timo Miettinen, akatemiatutkija, p. +358 50 318 2159, timo.pa.miettinen (at) helsinki.fi, Eurooppa-tutkimuksen keskus, Helsingin yliopisto
- professori Johanna Myllyharju, hallituksen puheenjohtaja, Suomen Akatemia, p. +358 29 448 5740, johanna.myllyharju (at) oulu.fi
- akatemiapalkinnot
Aineisto:
- palkittavien henkilökuvat ovat saatavilla Suomen Akatemian aineistopankissa: Simo Hosio ja Timo Miettinen
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pekka Rautioviestintäasiantuntija
Suomen Akatemia
www.aka.fi
Kuvat




Suomen Akatemia
Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa yhteiskunnassa. Pyrimme toiminnassamme siihen, että suomalainen tutkimus uusiutuu, monipuolistuu ja kansainvälistyy. Luomme edellytyksiä tutkijankoulutukselle ja tutkijanuralle, kansainvälistymiselle ja tutkimustulosten hyödyntämiselle. Katamme kaikki tieteen ja tutkimuksen alat. Vuonna 2024 rahoitamme tutkimusta lähes 488 miljoonalla eurolla. Akatemia toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Akatemia
Finlands Akademi beviljade finansiering som stöder innovativ forskning15.6.2026 14:04:54 EEST | Pressmeddelande
Finlands Akademi har beslutat vilka forskningsprojekt som beviljas finansieras i vinterutlysningen, Akademins stora utdelning av forskningsfinansiering. Akademin beviljade finansiering till ett brett urval av forskningsämnen. Totalt finansieras 145 nya akademiforskare och 277 akademiprojekt (inklusive delprojekt). De finansierade projekten representerar den internationella toppnivån inom sina vetenskapsgrenar och producerar mångsidig ny kompetens som genererar samhällsnytta.
Suomen Akatemialta rahoituspäätökset uutta luovaan tutkimukseen15.6.2026 14:04:54 EEST | Tiedote
Suomen Akatemia on päättänyt rahoitettavat tutkimushankkeet keskeisessä rahoitushaussaan. Rahoitusta myönnettiin talvihaussa 2026 kattavasti eri tieteenalojen tutkimuskokonaisuuksiin. Yhteensä Akatemia rahoittaa 145 uutta akatemiatutkijaa ja 277 akatemiahanketta osahankkeet mukaan luettuna. Rahoitetut hankkeet edustavat tieteenalojensa kansainvälistä kärkeä ja tuottavat monipuolisesti uutta osaamista koko yhteiskunnan käyttöön.
Research Council of Finland grants funding to support innovative scientific research15.6.2026 14:04:54 EEST | Press release
The Research Council of Finland (RCF) has decided on the research projects to be funded in its main funding call. In the 2026 winter call, the RCF granted funding to research across a wide variety of research fields. The funding was granted towards 145 new Academy Research Fellowships and 277 new Academy Projects (counted by subproject). The funded projects represent the international forefront of their respective disciplines and produce a broad range of new expertise for society at large.
Fler internationella toppforskare till finländska universitet tack vare finansiering från Finlands Akademi2.6.2026 14:22:43 EEST | Pressmeddelande
Finlands Akademi har beviljat finländska universitet sammanlagt 22,5 miljoner euro för att rekrytera högt kvalificerade internationella forskare. Genom finansieringen flyttar nio internationella forskare till finländska universitet för att tillträda professurer. Akademins satsning på att rekrytera toppexperter till Finland är betydande även i internationell jämförelse.
Suomen Akatemian rahoitus tuo lisää kansainvälisiä huippututkijoita suomalaisiin yliopistoihin2.6.2026 14:22:43 EEST | Tiedote
Suomen Akatemia on myöntänyt yhteensä 22,5 miljoonaa euroa Suomen ulkopuolelta kutsuttavien korkeatasoisten tutkijoiden rekrytoimiseen. Rahoitus mahdollistaa yhdeksän kansainvälisen tutkijan siirtymisen suomalaisiin yliopistoihin professorin tehtäviin. Akatemian panostus huippuosaajien rekrytoimiseksi Suomeen on kansainvälisestikin vertailtuna huomattava.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme