Tieliikenteessä kuolleiden määrä laski yhä – henkilöautolla liikkuneita menehtyi kolmanneksen vähemmän
Tieliikenneonnettomuuksissa kuoli vuonna 2023 kaikkiaan 173 ihmistä ja loukkaantui 3 606, selviää tieliikenneonnettomuustilaston ennakkotiedoista. Joulukuussa kuolleita oli 15. Kuolleiden määrä laski koko vuonna 23:lla edellisvuodesta ja oli pienin sitten vuoden 1935.
Tieliikenneonnettomuuksissa kuoli eniten ihmisiä Uudellamaalla, jossa vuonna 2022 kuoli 34 ja vuonna 2023 ennakkotietojen mukaan 31. Ahvenanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla ei päättyneenä vuonna kuollut ketään tieliikenteessä.
Niin henkilöautoilla kulkeneita kuin jalankulkijoita kuoli selvästi vähemmän kuin vuonna 2022. Sen sijaan kuolleiden määrä nousi pakettiautoilla kulkeneiden joukossa sekä luokassa muut tienkäyttäjät.
”Vuonna 2022 pakettiautoilla liikkuneita kuoli kaksi ja vuonna 2023 kaksitoista. Kymmenen kuolleen lisäys vaikuttaa suurelta, mutta luku on toisaalta samalla tasolla kuin edeltävinä vuosina. Muissa tienkäyttäjissä kasvu johtuu moottorikelkkailijoiden ja traktorimönkijöillä liikkuneiden kuolemista, joita oli vuonna 2023 ennätysmäärä”, sanoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Mervi Härkönen.
Moottoriajoneuvoissa ei vuoden 2023 ennakkotietojen perusteella menehtynyt yhtäkään alle 15-vuotiasta – ainoa kuollut tässä ikäluokassa oli jalankulkija. Vielä 2000-luvun alkuvuosina alle 15-vuotiaita kuoli joinakin vuosina yli 20, ja toiseksi pienin luku tällä vuosituhannella oli tätä ennen kolme.
”Myös 15–24-vuotiaita kuoli vuonna 2023 aiempaa vähemmän, varsinkin henkilöautolla kulkeneita. Myös loukkaantumiset vähenivät tässä ikäryhmässä, joskin 30 % loukkaantumisista tapahtuu silti tämän ikäisille”, Härkönen toteaa.
Enimmillään tieliikenteessä kuoli 1 156 ihmistä vuonna 1972 ja loukkaantui 16 028 ihmistä vuonna 1970. Tuohon aikaan oli rekisterissä alle miljoona autoa, nyt yli neljä miljoonaa.
Vuoden 2022 tarkentuneiden, lopullisten vuositietojen mukaan poliisin tietoon tulleissa tieliikenneonnettomuuksissa loukkaantui vakavasti 334 ihmistä, 34 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Myös kuolleiden määrä oli laskusuunnassa: onnettomuuksissa kuoli 196 ihmistä eli 29 vähemmän kuin vuonna 2021.
Poliisin tietoon tulleissa onnettomuuksissa vakavat loukkaantumiset vähenivät kaikissa vähintään 35-vuotiaiden ikäryhmissä. Vakavat loukkaantumiset lisääntyivät erityisesti 21–24-vuotiaiden ikäryhmässä sekä 10–14-vuotiaiden joukossa.
Kaikki vakavaan loukkaantumiseen johtaneet tieliikenneonnettomuudet eivät tule poliisin tietoon ja päädy Tilastokeskuksen viralliseen tilastoon. THL:n hoitoilmoitusrekisterin perusteella muita vakavia loukkaantumisia oli 501 vuonna 2022, mikä on 62 enemmän kuin sitä edeltävänä vuonna.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mervi HärkönenYliaktuaari
Puh:029 551 3254mervi.harkonen@stat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Pieni positiivinen pilkahdus syntyvyydessä alkuvuonna – lasku tasaantunut25.7.2024 08:00:56 EEST | Tiedote
Suomessa syntyi tammi-kesäkuussa 21 719 lasta, mikä on 465 lasta enemmän kuin vuosi sitten. Myös kokonaishedelmällisyysluku on kohonnut aavistuksen verrattuna vuoden 2023 tasoon.
Inflaatio hidastuu edelleen – elintarvikkeiden hinnat viime vuoden tasolla15.7.2024 08:01:45 EEST | Tiedote
Kuluttajahintojen vuosimuutos oli kesäkuussa 1,3 %, kun se vuoden alussa tammikuussa oli 3,3 %. Euroopan keskuspankin EKP:n käyttöön tuotettavan yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin (YKHI) vuosimuutos oli kesäkuussa 0,5 %, kun se vuoden alussa oli 1,1 %.
Konkurssiin haettujen yritysten määrä kesäkuussa edelleen kasvussa, palvelualoilla suurin konkurssiriski12.7.2024 08:01:33 EEST | Tiedote
Kesäkuussa pantiin vireille 252 konkurssia. Tämä on 13 konkurssia enemmän kuin vuotta aiemmin. Konkurssihakemuksista noin puolet oli palvelualoilla ja viidennes kaupan alalla.
Vanhojen osakeasuntojen hintojen lasku toukokuussa vähäisintä sitten loppuvuoden 202227.6.2024 08:02:09 EEST | Tiedote
Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat toukokuussa koko maassa 2,8 % edellisestä vuodesta. Edellisestä kuukaudesta hinnat nousivat 1,0 %.
Joka toisella suomalaisella asuntokunnalla velkaa vuonna 2023, velat pienenivät edellisvuodesta18.6.2024 08:01:52 EEST | Tiedote
Suomalaisista asuntokunnista 51 prosentilla oli velkaa vuonna 2023. Veloista valtaosa eli 70 prosenttia oli asuntovelkaa. Velallisten asuntokuntien keskimääräinen velka oli 94 000 euroa. Asuntovelallisten keskimääräinen asuntovelka oli 114 800 euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme