Lidlin tammikuun vegeviikko kaikkien aikojen menestynein – suosituimmat tuotteet valmisruokia
Yksi Lidlin viikottain vaihtuvista teemaviikoista on vegeviikko, jolloin myyntiin tuodaan runsaasti vegaanisia ja kasvipohjaisia tuotteita. Tammikuun alussa järjestettiin vegeviikko, joka oli historian menestynein. Tarjolla oli aiempia vuosia runsaammin vegetuotteita ja asiakkaat myös ostivat niitä enemmän. Suosituimmat tuotteet olivat nykyajan kuluttajan arvostamia nopeita ratkaisuja; valmis pakasteateria sekä tortellonit.

Lidlit Hangosta Sodankylään täyttyivät vegaanisista tuotteista tammikuun alussa vegaaniviikon kunniaksi. Myyntiin tuotiin vegaanisena muun muassa valmisaterioita, lihankorvikkeita, levitteitä sekä makeisia.
Vegeviikko järjestetään Lidlillä pari kertaa vuodessa. Ensimmäistä kertaa vegeteema on järjestetty Lidlissä vuonna 2020. Vuosien saatossa vegaaniviikolla myyntiin tuotavien tuotteiden määrä on kasvanut. Tammikuun 2024 vegaaniviikolla myyntiin tuotiin tuttujen vakiovalikoiman vegetuotteiden päälle jopa viitisenkymmentä vegaanista tuotetta. Viikko olikin aiempiin vegaaniviikkoihin verrattuna kaikista onnistunein ja saavutti isoimmat myynnit.
– Vegeviikolla on oma vannoutunut fanijoukkonsa, joka odottaa aina innolla, että vegaanisen tuotteet valtaavat Lidlit. On ilahduttavaa, että tämän fanijoukon lisäksi yhä useammat ovat löytäneet vegeviikon tuotteet. Vuoden alku on erityisen otollista aikaa vegejutuille – monet viettävät tammikuussa veganuarya tai tykkäävät muuten vain kokeilla kasvisperäisempää ruokavaliota. Vegeviikkojen avulla haluamme madaltaa kynnystä kokeilla vegaanisia tuotteita – vegeviikon tarjonnasta löytyy varmasti jokaiselle joku mieluisa tuote, kertoo Lidlin vegeviikoista vastaava asiantuntija Sini Tanskanen.
Suurin osa vegaanisista tuotteista oli myynnissä parilla eurolla, ja kaikki tuotteet olivat alle 4,50 euron hintaisia. Tammikuun vegeviikon suosituimmat tuotteet olivat aiemmilta vegeviikoilta tuttu pakasteateria, jossa makuina olivat bulgur, linssicurry ja chili sin carne sekä tortellonit, gyros ja pesto. Uutuuksista suosituimmat olivat vegaaninen tortilla ja vegaaninen makkara.
– Haluamme tarjota vegaanisia tuotteita edulliseen hintaan, jotta ne ovat jokaiselle asiakkaalle houkutteleva vaihtoehto kokeilla. Nykyajan vahvana trendinä ruokatuotteissa on nopeus ja helppous. Kuluttajat arvostavat nopeita ratkaisuja, joilla ruuan saa mahdollisimman pienellä vaivalla. Ei siis ole lainkaan yllättävää, että suosituimmat tuotteet vegaaniviikolla olivat lämmitystä vaille pakasteateria sekä muutaman minuutin keittämisellä valmistuvat tortellonit. Valmisateriat ovat myös helppo tapa kokeilla vegaanista ruokaa, Tanskanen kertoo.
Vegaaniviikkoja järjestetään Lidlillä vielä tänä vuonna, ja uusia tuotteita on luvassa myös tuleville vegeviikoille. Tulevista teemaviikoista saa parhaiten tietoa Lidlin tarjouslehdessä. Lidlin sähköinen tarjouslehti julkaistaan Lidl Plus -sovelluksessa sekä Lidlin verkkosivuilla maanantaisin: Lidlin sähköiset tarjouslehdet.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lidlin viestintä
Puh:(09) 23456 400media@lidl.fiTietoa julkaisijasta
Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Suomessa 20 vuotta toimineessa ketjussa työskentelee lähes 5800 henkilöä. Yli 200 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa, Laukaassa ja Järvenpäässä sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista ja ajankohtaisista tarjouksista löytyy Lidl Plus -etusovelluksesta tai osoitteessa lidl.fi. Lisätietoja yrityksestä osoitteessa corporate.lidl.fi. Lidlin tiedotteet voi tilata suoraan sähköpostiin täältä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lidl Suomi
Takaisinveto: Kanakeitossa jäämiä sinapista2.5.2025 12:24:09 EEST | Tiedote
Lidl vetää myynnistä erän kanakeittoa. Takaisinveto tehdään, koska tuotteessa on jäämiä sinapista, mutta kyseistä allergeenia ei mainita tuotteen aineosaluettelossa. Tuote voi näin ollen olla vaarallinen niille, jotka ovat allergisia sinapille. Muille tuote on turvallinen käyttää. Takaisinveto koskee erää, jolla on viimeinen käyttöpäivä 10.5.2025.
Nämä maut voittivat Lidlin jäätelökilpailun – asiakkaiden suunnittelemat jäätelöt nyt myynnissä28.4.2025 08:37:44 EEST | Tiedote
Suomalaiset ovat ahkeraa jäätelönsyöjäkansaa: 99 prosenttia syö kesäisin jäätelöä, ja 62 prosenttia vähintään kerran viikossa.* Lidlin kesän jäätelöissä on tänä vuonna kaksi erityistä uutuutta. Viime kesänä Lidl järjesti asiakkailleen jäätelösuunnittelukilpailun. Kaksi voittajatuuttia on valittu ja nyt myynnissä Lidleissä ympäri maan: päärynä & suolainen kinuski sekä kirsikka & lakritsi. Lidlin uutuusjäätelöissä maistuu myös vadelma, trendituote mochit sekä kevyemmät vaihtoehdot proteiinijäätelö ja mehujää.
Lidl tukee vähävaraisten perheiden jääkiekkoharrastusta 10 000 eurolla25.4.2025 14:29:06 EEST | Tiedote
Lidl luovutti Finkey Foundationille 10 000 euron lahjasekin vähävaraisten perheiden jääkiekkoharrastuksen tukemiseen. Lahjoituksen luovutustilaisuus järjestettiin 23. huhtikuuta Rauman Lidl-myymälässä, jossa Suomen jääkiekkomaajoukkueen edustajat vastaanottivat lahjasekin.
Makkara on suomalaisen grillin selvä ykkönen – Lidl tuo myyntiin lihaisia ja juustoisia makkaroita25.4.2025 07:20:00 EEST | Tiedote
Suomalaisista yli 80 prosenttia grillaa kesäisin. Grillaajista 87 prosenttia grillaa makkaraa, ja kysyttäessä grillin suosikkia nousee makkara ykköseksi.* Suomalaiset arvostavat grillimakkaroissa lihaisuutta ja juustoisuutta. Tätä ajatellen Lidl tuo kesäksi useita makkaroita, joissa maistuu eri juustot emmentalista sinihomejuustoon. Makkaravalikoiman kruununa on tosi lihaisa Urho-makkara, jonka lihapitoisuus on 87 prosenttia.
Onko tämä BCAA-juoma kesän hitti? – Kesäjuomissa maistuu sitrus, vadelma ja helppous23.4.2025 12:30:00 EEST | Tiedote
Lidl lanseeraa kesäksi uuden BCAA-juoman mandariinin maussa. Trendimaku sitrus maistuu muissakin juomauutuuksissa. Sitruksen ohella juomissa myös helppous kiinnostaa kuluttajia, joten Lidl tuo myyntiin helppoja juomaratkaisuja. Viime vuonna voimaan tullut alkoholilaki mahdollistaa uusia tuotteita: aiemmilta kesiltä tuttu 5 prosentin sangria löytyy Lidlin hyllyiltä tänä kesänä myös 7 prosentin vahvuisena.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme