Keitele Group tuomittiin maksamaan AKT:lle vahingonkorvausta
24.1.2024 10:00:00 EET | Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry | Tiedote
Vuonna 2021 alkanut tapaus Keiteleen hakemasta turvaamistoimesta ja uhkasakosta on lopulta saatu päätökseen. Helsingin käräjäoikeuden päätöksen mukaan Keitele Group tytäryhtiöineen tuomittiin maksamaan AKT:lle vahingonkorvausta. Keiteleen AKT:lle hakema turvaamistoimi miljoonan euron uhkasakon nojalla oli perusteeton. Yksipuoleinen käräjäoikeuden päätös sai vuoden 2024 alussa lainvoiman, kun Keitele ei hakenut takaisinsaantia.
- AKT:ta vastaan vuoden 2021 lopussa määrätty turvaamistoimi miljoonan euron uhkasakkoineen oli käräjäoikeuden mukaan oikeudeton ja perusteeton. Sikäli tuomio tuntuu hyvältä, koska nyt vihdoin vahvistetaan kanta, jota AKT on toistanut alusta lähtien. Turvaamistoimien käyttö ei kuulu työmarkkina-asioihin ja on tosiasiassa työtaistelutoimi työnantajien taholta, sanoo AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko.
Tapaus sai alkunsa, kun AKT Teollisuusliiton pyynnöstä saartoi normaalin työehtosopimusneuvottelun yhteydessä Keiteleen tuotteet satamiin. Tavoite oli vauhdittaa sopimusneuvotteluja. Lopulta myös kävi niin, että Keiteleen ja Teollisuusliiton välillä solmittiin työehtosopimus.
Keitele haki käräjäoikeudesta joulukuussa 2021 turvaamistoimipyyntöä perusteilla, jotka jälkikäteen osoitettiin paikkansa pitämättömäksi. Turvaamistoimi määrättiin niin, ettei AKT:ta kuultu osapuolena lainkaan. Turvaamistoimella ja siihen liittyvällä uhkasakolla pyrittiin lopettamaan laillinen saarto. Keiteleen pyynnöstä oikeus langetti AKT:lle myös ennen näkemättömän suuren, miljoonan euron uhkasakon. Helsingin käräjäoikeus peruutti turvaamistoimen kuultuaan AKT:n vaatimukset, jolla pystyttiin osoittamaan sen perusteet totuudenvastaisiksi.
Keiteleen tapausta hyväksi käyttäen on saatu mustamaalattua AKT:ta ja koko ammattiyhdistysliikettä oikeudettomasti ja perusteetta. Käräjäoikeuden annettua turvaamistoimipäätöksen, julkisuudessa alkoi ryöpytys, miten mm. ei noudateta tuomioistuinten ratkaisuja. Toimintaa verrattiin Lapuan liikkeeseen ja erityisesti Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen alkoi puhua AKT:sta ay-mafiana. Käytännössä työnantaja oli itse saanut aikaan kohun miljoonan euron uhkasakkoineen perättömillä väitteillä, joihin turvaamistoimen myöntäminen perustui.
- Työnantajien tietoinen retoriikka on saatu lanseerattua mediassa läpi. Siitä on tullut osa järjestäytyneiden työntekijöiden vastaista vihapuhetta, jota viljellään jopa ministeritasolla. Perusteettomien väitteiden hyväksikäyttöä on jatkettu myös vaikuttamistyössä vaadittaessa lakko-oikeuden rajoittamista, toteaa Ismo Kokko.
AKT nosti Keitelettä vastaan vahingonkorvauskanteen ja vuoden 2023 marraskuussa Helsingin käräjäoikeus antoi ratkaisunsa. Yksipuolisella tuomiolla vahvistettiin, Keitele Group haki ja sai tarpeettoman ja perusteettoman turvaamistoimen.
Keitele -yhtiöt velvoitettiin maksamaan AKT:lle korvauksia joulukuun 2021 tapahtumista. Keitele tyytyi päätökseen, eikä hakenut siihen takaisinsaantia.
Liitteenä käräjäoikeuden päätös
Yhteyshenkilöt
Ismo KokkopuheenjohtajaAuto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry
Puh:+358 40 732 5375ismo.kokko@akt.fiKuvat

Liitteet
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry on n. 40 000 jäsenen ammattiliitto ja vahva edunvalvoja. Liiton jäsenet työskentelevät autoliikenne-, ahtaus-, säiliöauto- ja öljytuote-, matkailu-, huolinta- ja liikenneopetusaloilla sekä huoltokorjaamoissa, terminaaleissa ja lentokoneiden matkustamoissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry
Hallituksen esitys vyöryttää lisää negatiivisia vaikutuksia työllisyyteen15.1.2026 14:00:04 EET | Tiedote
Hallituksen tuorein lainsäädäntöesitys jatkaa oikeistohallituksen tuttua työntekijöitä kurittavaa linjaa. Hallituksen esityksessä helpotetaan pelkästään työnantajien asemaa: määräaikaisuuksia voi käyttää ilman perustetta, työntekijöitä voi lomauttaa nopeammin ja irtisanottuja ei tarvitse ottaa takaisin.
Finnairin joululahja matkustamohenkilökunnalle on märkä rätti päin naamaa22.12.2025 09:48:40 EET | Tiedote
Matkustamohenkilöstön työpaikkojen ulkoistus heikentää Finnairin yhteiskuntavastuuta ja rapauttaa yleisön luottamusta yhtiöön. Lisäksi Finnair kohtelee naisvaltaista matkustamohenkilöstöään eri tavalla kuin miesvaltaista lentohenkilöstöä, AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko toteaa.
AKT: ”Työsopimuslain heikennys pyyhkäisee historiaan vuosikymmenten oikeuskäytännöt – varmuutta työsuhdeturvan tulevaisuudesta ei ole”11.12.2025 15:07:38 EET | Tiedote
Eduskuntaan etenevä työsopimuslain muutos merkitsee, että hallitus madaltaa työntekijän irtisanomiskynnystä. Työntekijän työpaikka on joka hetki liipasimella. Töistä voidaan irtisanoa entistä herkemmin.
AKT: Palkansaajien ostovoima on kasvanut toista vuotta peräkkäin – positiivinen käänne saatu työehtosopimusneuvotteluilla19.11.2025 11:21:37 EET | Tiedote
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n valtuustossa 19. marraskuuta puhunut puheenjohtaja Ismo Kokko näkee työelämässä yhden myönteisen pohjaväreen. Palkansaajien ostovoimaa on saatu kasvatettua jo toista vuotta peräkkäin. Tämä kertoo ammattiliittojen onnistumisesta työehtosopimusneuvotteluissa.
Linja-autonkuljettajien vessaongelmissa käänne parempaan19.11.2025 08:11:43 EET | Tiedote
Vessakäynnit ovat todellinen haaste paikallisliikenteen linja-autonkuljettajille. Tuore kyselytutkimus kertoo, että kuljettajien vessatilanteessa on nähtävissä pientä parannusta. Tänään 19. marraskuuta vietetään myös YK:n maailman vessapäivää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme