Kuluttajien luottamus koheni hieman – asunnon ostoaikeita entistä harvemmalla
Kuluttajien näkemykset omasta ja myös Suomen yleisestä taloudesta paranivat tammikuussa sekä joulukuuhun että vuodentakaiseen verrattuna. Kuluttajien arvio oman taloutensa nykytilasta oli kuitenkin edelleen hyvin heikko. Sen sijaan odotus omasta taloudesta vuoden kuluttua muuttui valoisaksi. Odotus Suomen taloudesta oli puolestaan melko pessimistinen.
Oman taloutensa kohentumiseen luotti tammikuussa jo 31 % kuluttajista. Suomen taloustilanteen paranemiseen uskoi viidennes kuluttajista, ja 40 % puolestaan arvioi maamme talouden heikkenevän seuraavan vuoden aikana.
Kuluttajien luottamusindikaattorin saldoluku oli tammikuussa -9,1, kun se oli joulukuussa -13,3. Vuotta aiemmin tammikuussa luottamusindikaattori sai arvon -12,7.
”Kysymme talouteen liittyviä odotuksia vuosi eteenpäin, joten kuluttajat selvästikin ennakoivat, että esimerkiksi korot ja hintojen nousu tai Suomen talouden tila ehtivät viimeistään sinä aikana muuttua nykyistä suotuisammiksi. Palkatkin ovat hieman nousussa ja verotus joillekin kevenemässä. Lisäksi näin vuoden alussa saattaa helposti esiintyä pientä ylimääräistä toiveikkuutta myös talousasioihin liittyen. Kaikkiaan luottamus on kuitenkin yhä hyvin heikkoa”, sanoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Pertti Kangassalo.
Kuluttajien aikeet käyttää rahaa kestotavaroiden hankintaan jatkuivat tammikuussa erittäin vähäisinä. Ostoaikeet kuitenkin lisääntyivät aavistuksen sekä joulukuuhun että vuodentakaiseen verrattuna. 10 % kuluttajista ennakoi lisäävänsä rahankäyttöään kestokulutukseen seuraavan vuoden aikana.
Asunnon ostoaikeet sen sijaan vähenivät tammikuussa entisestään: asunnon ostoa tai talon rakentamista harkitsi vain 10 % kuluttajista.
”Asunnon ostoaikeita ja asuntokauppaa oli paljon koronavuosina. Sitten lainakorot alkoivat nousta, kuluttajien rahatilanne ja ostovoima heikkenivät ja epävarmuus taloudesta lisääntyi, joten asuntoinnostus vaimeni pari vuotta sitten. Viime vuoden lopulla aikeissa oli hetken pientä nousuvirettä – ilmeisesti, koska ensiasunnon ostajilla oli viimeiset hetket tehdä kaupat ilman varainsiirtoveroa. Tammikuussa asunnonhankintaan vaikuttavia myönteisiä tekijöitä ei ehtinyt tulla esiin, joten lähes ennätysvähäiset ostoaikeet eivät ole mikään ihme”, Kangassalo toteaa.
Tammikuussa talousluottamus oli vahvinta pääkaupunkiseudulla, jossa luottamusindikaattori sai arvon -4,4. Heikointa luottamus oli muualla Etelä-Suomessa, -12,8.
”Pääsääntöisesti pääkaupunkiseudulla on aina ollut vahvempi luottamus ja valoisammat odotukset kuin muualla. Ero on selvä etenkin Itä-Suomeen verrattuna. Eroa selittävät koulutuksen, sosioekonomisen aseman, työllisyyden ja tulojen kaltaiset taustatekijät. Nämä asiat ovat Helsingin seudulla muuta maata ja maaseutua paremmalla mallilla. Lisäksi pääkaupunkiseudulla asuu enemmän nuoria, jotka perinteisesti ovat optimistisempia talouden ja yleensäkin tulevaisuuden suhteen.”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pertti KangassaloYliaktuaari
Puh:029 551 3598pertti.kangassalo@stat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Pieni positiivinen pilkahdus syntyvyydessä alkuvuonna – lasku tasaantunut25.7.2024 08:00:56 EEST | Tiedote
Suomessa syntyi tammi-kesäkuussa 21 719 lasta, mikä on 465 lasta enemmän kuin vuosi sitten. Myös kokonaishedelmällisyysluku on kohonnut aavistuksen verrattuna vuoden 2023 tasoon.
Inflaatio hidastuu edelleen – elintarvikkeiden hinnat viime vuoden tasolla15.7.2024 08:01:45 EEST | Tiedote
Kuluttajahintojen vuosimuutos oli kesäkuussa 1,3 %, kun se vuoden alussa tammikuussa oli 3,3 %. Euroopan keskuspankin EKP:n käyttöön tuotettavan yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin (YKHI) vuosimuutos oli kesäkuussa 0,5 %, kun se vuoden alussa oli 1,1 %.
Konkurssiin haettujen yritysten määrä kesäkuussa edelleen kasvussa, palvelualoilla suurin konkurssiriski12.7.2024 08:01:33 EEST | Tiedote
Kesäkuussa pantiin vireille 252 konkurssia. Tämä on 13 konkurssia enemmän kuin vuotta aiemmin. Konkurssihakemuksista noin puolet oli palvelualoilla ja viidennes kaupan alalla.
Vanhojen osakeasuntojen hintojen lasku toukokuussa vähäisintä sitten loppuvuoden 202227.6.2024 08:02:09 EEST | Tiedote
Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat toukokuussa koko maassa 2,8 % edellisestä vuodesta. Edellisestä kuukaudesta hinnat nousivat 1,0 %.
Joka toisella suomalaisella asuntokunnalla velkaa vuonna 2023, velat pienenivät edellisvuodesta18.6.2024 08:01:52 EEST | Tiedote
Suomalaisista asuntokunnista 51 prosentilla oli velkaa vuonna 2023. Veloista valtaosa eli 70 prosenttia oli asuntovelkaa. Velallisten asuntokuntien keskimääräinen velka oli 94 000 euroa. Asuntovelallisten keskimääräinen asuntovelka oli 114 800 euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme