Hesburgerin kansainväliseksi vastuullisuuspäälliköksi on nimetty Eeva Mäki
Hesburgerille on perustettu uusi kansainvälinen toimenkuva vastuullisuuden ja kestävän kehityksen asioihin liittyen.

Tehtävään siirtyy Hesburgerin tuotekehityspäällikön tehtävissä noin 13 vuoden ajan toiminut Eeva Mäki. Uudessa toimenkuvassa Eeva vastaa Hesburgerin kaikkien toimintamaiden pakkaus-, ympäristö- ja vastuullisuusasioista. Eeva toimii tehtävässään uuden lakisääteisen EU:n kestävyysraportointidirektiiviin perustuvan CSRD kestävyysraportointi työryhmän projektipäällikkönä sekä vastaa uusien pakkausten hankinnoista ja testauksesta yhteistyössä oston, tuotekehityksen ja markkinoinnin kanssa.
”Hesburgerilla on tehty pitkään työtä mm. kierrätyksen, energiatehokkuuden ja hiilijalanjäljen hyvityksen parissa. On hienoa päästä jatkamaan projektejamme”, Hesburgerin kansainvälinen vastuullisuuspäällikkö Eeva Mäki kertoo.
”Olen kiitollinen mahdollisuudesta päästä vaikuttamaan Hesburgerin kestävän kehityksen hankkeisiin, joista yritys voi parhaimmillaan luoda merkittävää kilpailuetua ympäristön kestävyyden huomioiden. Haluamme olla pikaruoka-alan vastuullisin toimija”, Mäki kommentoi.
”Hesburger on käynnistämässä tänä vuonna EU:n vastuullisuusraportointiin liittyvän työryhmän. Eevan pitkä tuotekehitystausta edesauttaa toimimaan tiiviissä yhteistyössä Hesburgerin sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien kanssa. Hienoa, että tämän projektin vetäjänä on pitkäaikainen ja kokenut heseläinen”, Hesburgerin toimitusjohtaja Kari Salmela kommentoi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petteri Pohjonenviestintäpäällikkö
Puh:+358 (0)40 761 3201petteri.pohjonen@hesburger.fiKuvat
Burger-In Oy on suomalainen perheyritys ja Hesburger sen rekisteröity liikemerkki. Hesburger-ravintoloita löytyy seitsemästä maasta: Suomesta, Virosta, Latviasta, Liettuasta, Saksasta, Ukrainasta ja Bulgariasta. Ketjun palveluksessa työskentelee noin 8 000 henkilöä.
www.hesburger.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hesburger
Hesburger luopuu Lastenateriasta1.7.2025 09:09:02 EEST | Tiedote
Hesburgerin Lastenaterian myynti lopetetaan keväästä 2026 alkaen. Päätöksen taustalla ovat ketjun vastuullisuustyö, muuttuneet kuluttajaodotukset ja uudet markkinointisuositukset.
Hesburger istuttaa metsää17.6.2025 08:55:46 EEST | Tiedote
Pikaruokaketju Hesburger istuttaa uutta metsää yhteistyössä Carboreal Oy:n kanssa. Pohjois-Savon Rautalammille on istutettu tänä vuonna yli 10 000 taimea, ja Pohjois-Pohjanmaan Reisjärven alueelle istutettiin yli 15 000 taimea vuonna 2023.
Tampereen Tesoman koulu Hese-kisojen voittoon21.5.2025 11:16:02 EEST | Tiedote
Tampereella Pyynikin stadionilla järjestettiin eilen (20.5.25) Hesburgerin ja Suomen Urheiluliiton (SUL) Hese-kisojen finaali, jossa koululaiset kilpailivat sukkula- ja kierrosviestissä, pituushypyssä ja junnukeihäässä.
Hesburger uudistaa henkilöstön koulutusta ja ravintola-arkea tekoälyn ja pelillisen oppimisen avulla – investoi yli 760 000 euroa9.4.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Hesburgerin henkilöstö saa tänä vuonna käyttöönsä tekoälybotin ja pelillisen oppimisympäristön. Viime vuonna koulutukseen suunnattiin yli 760 000 euroa.
Hesburgerin myynti kasvoi Suomessa lähes 4 %, ulkomailla 12 % – uudet ravintolat ja digitalisaatio vauhdittavat kasvua5.3.2025 09:12:55 EET | Tiedote
Hesburger-ketjun ravintolat kasvattivat vuonna 2024 myyntiään 6,3 % vuoteen 2023 verrattuna. Suomessa myynti kasvoi 3,61 % ja ulkomailla 12 %. Koko ketjun verollinen myynti oli 488,6 miljoonaa euroa, josta Suomen ravintoloiden osuus oli 295 miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme