Hanasaarelle Sustainable Travel Finland -merkki
Hanasaaren kulttuurikeskukselle ja kokoushotellille on myönnetty Visit Finlandin Sustainable Travel Finland -merkki tunnustukseksi arvokkaasta ja pitkäjänteisestä kestävän matkailun hyväksi tehdystä työstä.

Sustainable Travel Finland on Visit Finlandin kehittämä valtakunnallinen kestävän matkailun ohjelma, johon hyväksyttäviltä uusilta osallistujilta huomioidaan ekologiset, sosiokulttuuriset ja taloudelliset kestävyyden ulottuvuudet.
”Sustainable Travel Finland -merkki on konkreettinen osoitus siitä, että Hanasaaren kulttuurikeskus on sitoutunut toimimaan vastuullisesti ja toteuttamaan konkreettisia toimenpiteitä kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Hanasaaressa on panostettu energian, materiaalien, veden ja kemikaalien käyttämiseen tehokkaasti sekä myös tehokkaaseen jätteidenkäsittelyyn”, kertoo Visit Finlandin kestävän matkailun asiantuntija Liisa Kokkarinen.
Hanasaaressa vastuullisuusasioita on työstetty jo vuosia, ja ennestään Hanasaarelle oli jo myönnetty Ekokompassi-sertifikaatti, joka kertoo sitoutumisesta ympäristötyöhön.
”Meillä on oma aurinkovoimala, joka tuottaa kesäaikaan suunnilleen 15 % energiantarpeestamme. Hanasaaren käyttämästä kaukolämmöstä 100 % tuotetaan uusiutuvista energianlähteistä tai on hukkalämpöä. Pyrimme käyttämään myös energiaa, vettä, paperia ja kemikaaleja mahdollisimman tehokkaasti ja säästeliäästi”, sanoo Hanasaaren hotellinjohtaja Kai Mattsson.
Hanasaaren ravintola Platsilla on oma kalastaja, joka toimittaa tuoretta kalaa ravintolan lähivesiltä suurimman osan vuodesta ja myös poimii sieniä ja marjoja lähimetsistä.
”Hanasaaren vastuullisuustyöhön kuuluu ympäristön hyväksi tehdyn työn lisäksi myös talousasioiden vastuullinen käsittely ja henkilöstön hyvinvoinnista huolehtiminen YK:n kestävän kehityksen tavoiteohjelman mukaisesti”, Kai Mattsson kertoo.
Mattsson on erittäin tyytyväinen Sustainable Travel Finland -merkistä, sillä se todistaa, että Hanasaaren vastuullisuustyö on oikeilla raiteilla.
”Olemme huolehtineet tarkasti koko henkilökunnan sitouttamisesta vastuullisuustyöhömme ja tämän kaltaiset tunnustukset ovat vahva osoitus siitä, että kaikkien työllä on vaikutusta ja sitä arvostetaan valtakunnan tasolla. Meillä käy myös paljon vieraita ja asiakkaita, jotka pitävät vierailukohteen vastuullista toimintaa suuressa arvossa”, Kai Mattsson toteaa.
Tietoa Visit Finlandista
Visit Finland vastaa valtakunnallisen tason asiantuntijana ja aktiivisena matkailualan toimijana ulkomailta Suomeen suuntautuvan matkailun edistämisestä. Visit Finland tukee alan yrityksiä ja yritysryhmiä kansainvälisille markkinoille tarkoitettujen matkailupalvelujen kehittämisessä ja markkinoinnissa. Visit Finland on osa Business Finlandia www.visitfinland.fi / www.visitfinland.com
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Håkan ForsgårdViestintäjohtaja/Kommunikationsdirektör
Puh:+358 40 767 7373hakan.forsgard@hanaholmen.fiTietoja julkaisijasta
Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus edistää ja kehittää Suomen ja Ruotsin välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä kaikilla yhteiskunnan alueilla. Toteutamme yhteistyönä erilaisia tapahtumia, kursseja, seminaareja ja projekteja, selvitämme kehittämistarpeita sekä teemme aloitteita maiden välisen yhteistyön kehittämiseksi. Hanasaaren kiinteistön omistaa Suomen valtio ja Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto on sen hallinnollinen päämies.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus
Vanda stadsdirektör Pekka Timonen ny ordförande i Svenska nu15.10.2025 10:09:53 EEST | Pressmeddelande
Den 17 oktober 2025 samlas Hanaholmens Svenska nu-nätverks delegation till sitt årliga möte. Under mötet övertar Vanda stadsdirektör Pekka Timonen ordförandeklubban från VD Minna Arve, som fungerat som ordförande sedan 2022.
Svenska nu -verkoston uudeksi puheenjohtajaksi Vantaan kaupunginjohtaja Pekka Timonen15.10.2025 10:09:53 EEST | Tiedote
Hanaholmenin Svenska nu -verkoston valtuuskunta kokoontuu vuosikokoukseensa 17.10.2025. Kokouksessa puheenjohtajan nuija siirtyy Vantaan kaupunginjohtaja Pekka Timoselle toimitusjohtaja Minna Arvelta, joka on toiminut puheenjohtajana vuodesta 2022.
Nationella och internationella toppmagiker samlas på Hanaholmen9.10.2025 14:57:55 EEST | Pressmeddelande
Fredagen till söndagen den 10–12 oktober gästas Hanaholmen av nationella och internationella toppmagiker, som bjuder publiken på underhållande och häpnadsväckande trollkonster.
Kotimaiset ja kansainväliset huipputaikurit kokoontuvat Hanaholmeniin9.10.2025 14:57:55 EEST | Tiedote
Perjantaista sunnuntaihin 10.–12. lokakuuta kotimaiset ja kansainväliset huipputaikurit vierailevat Hanaholmenissa tarjoten yleisölle viihdyttäviä ja hämmästyttäviä taikatemppuja.
Nordisk konferens: konst och kultur som samhällsbärande krafter6.10.2025 09:15:16 EEST | Pressmeddelande
Torsdagen den 9 oktober 2025 ordnar Hanaholmen i samarbete med Nordisk kulturkontakt en nordisk konferens med fokus på kulturen som samhällsbärande kraft, välkommen med!
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme