Suomen Akatemialta huomattava rahoitus tutkimusinfrastruktuureille
1.2.2024 10:05:10 EET | Suomen Akatemia | Tiedote
Suomen Akatemian tutkimusinfrastruktuurikomitea on myöntänyt rahoituksen 11 hankkeelle kansallisten ja kansainvälisten tutkimusinfrastruktuurien rakentamiseen ja kehittämiseen. Yhteensä rahoitusta myönnettiin yli 22 miljoonaa euroa. Kyseessä ovat loput FIRI 2023 -tutkimusinfrastruktuurihaun päätöksistä. Kokonaisuudessaan FIRI2023 -haussa tutkimusinfrastruktuurihankkeille myönnettiin yli 52 miljoonaa euroa. FIRI-rahoituksella tuetaan korkeatasoisten tutkimusinfrastruktuurien rakentamista ja kehittämistä vaikuttavan TKI-toiminnan perustana.
Rahoituksella vahvistetaan muun muassa bio- ja kiertotalouden tutkimusympäristöä, jossa jalostetaan metsäbiomassaa ja biopohjaisia sivu- ja jätevirtoja korkean teknologian tuotteiksi. Tavoitteena on pyrkiä ratkaisemaan tutkimus- ja kehitystoiminnan avulla ilmastonmuutoksen ja luonnonvarojen riittämättömyyden aiheuttamia ongelmia. Kemiallisen biologian alalla tuetaan puolestaan tutkimusinfrastruktuuria, jossa kehitetään uusia spesifistä biologista aktiivisuutta omaavia yhdisteitä muun muassa lääketeollisuuden ja muiden teollisuuden alojen tarpeeseen. Lisäksi rahoitusta myönnettiin jätevesiseurannan kehittämiseen keskittyvälle tutkimusympäristölle, jonka edistämän tutkimuksen sovellukset auttavat vihreässä siirtymässä.
Myönnetyllä rahoituksella edistetään myös väestön ikääntymisen haasteisiin vastaamista tukemalla tutkimusympäristöä, joka keskittyy pitkittäisaineiston hankintaan Suomen väestöstä ja aineiston analysointiin soveltuvien menetelmien kehittämiseen. Myös suomalaisen osaamisen kehittämisen mahdollisuuksia kosmologian ja tähtitieteen aloilla tuettiin: rahoitusta saivat Suomeen perustettava kosmologian datakeskus, jonka avulla Suomi voi osallistua suuriin kansainvälisiin kosmologisiin havaintoprojekteihin sekä Suomen osallistuminen kansainvälisen ELT-jättiläisteleskoopin rakentamiseen.
Rahoitusta sai lisäksi integroidun optiikan kehittäminen. Integroitua optiikkaa voidaan soveltaa esimerkiksi kvanttitietokoneissa, biosensoreissa ja viestinnässä digitaalisen siirtymän edistämiseksi. Myös kansainvälisesti valtavasti merkitystään kasvattanut kvanttifotoniikka sai huomattavan rahoituksen, jolla tuetaan korkeatasoisen kvanttitutkimuksen tutkimusympäristön rakentamista. Tutkimusinfrastruktuuri mahdollistaa erityisolosuhteet yksittäisten optisten kvanttien kietoutumisen tutkimiseen ja hyödyntämiseen, ja se on ensimmäinen laatuaan Pohjoismaissa. Lisäksi rahoituksella vahvistetaan edistyksellisen nanovalmistusteknologian kvantti-, RF (radiotaajuus)-, ja nanofotoniikan komponenttien kehittämiseen keskittyvää tutkimusympäristöä.
Edellä mainittujen hankkeiden ohella rahoitusta myönnettiin myös painettavan älykkyyden teknologian alan tutkimusinfrastruktuurille. Kyseinen tutkimusinfrastruktuuri on avainasemassa kehitettäessä seuraavan sukupolven elektroniikan ja fotoniikan tuotteita, ja se tarjoaa maailmanluokan tutkimus- ja tuotekehitysympäristön niin akateemisille tutkijoille kuin teollisuuden teknologian kehittäjille. Lisäksi JYFL-ACCLAB kiihdytinlaboratoriota rahoitettiin radioaktiivisten suihkujen tuottoon käytettävän laitteiston rakentamisen viimeistelyyn. Laitteiston avulla päästään käsiksi suureen osaan ydinkartan ytimistä ja monenlaisiin ytimien ominaisuuksiin, ja sen tarjoamat uudet tutkimusmahdollisuudet laajentavat nykyisten käyttäjien työkalu- ja mittaustekniikkavalikoimaa.
Rahoitushakemukset arvioitiin kansainvälisissä asiantuntijapaneeleissa. Akatemia avaa keväällä 2024 tutkimusinfrastruktuurien tiekarttahaun. Rahoitus myönnetään tiekartalle valituille tutkimusinfrastruktuureille. Akatemia rahoittaa kansallisesti merkittävien ja tieteellistä tutkimusta edistävien tutkimusinfrastruktuurien hankkimista, perustamista, vahvistamista ja uudistamista.
Lisätietoja:
- Rahoitetut hankkeet (pdf)
- Tutkimusinfrastruktuurit
- Tutkimusinfrastruktuurikomitea (FIRI)
- Suomen Akatemian tiedote 5.12.2023: Suomen Akatemialta merkittävä rahoitus tutkimusinfrastruktuurihankkeille
- tutkimusinfrastruktuurikomitean puheenjohtaja Riitta Maijala, p. 029 533 5002
- johtava tiedeasiantuntija Merja Särkioja, Suomen Akatemia, p. 029 533 5111
- tiedeasiantuntija Marjut Kaukolehto, Suomen Akatemia p. 029 533 5169
- johtava tiedeasiantuntija Hannele Lahtinen, Suomen Akatemia p. 029 533 5055
Sähköpostimme ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)aka.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pekka Rautioviestintäasiantuntija
Suomen Akatemia
www.aka.fi
Suomen Akatemia
Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa yhteiskunnassa. Pyrimme toiminnassamme siihen, että suomalainen tutkimus uusiutuu, monipuolistuu ja kansainvälistyy. Luomme edellytyksiä tutkijankoulutukselle ja tutkijanuralle, kansainvälistymiselle ja tutkimustulosten hyödyntämiselle. Katamme kaikki tieteen ja tutkimuksen alat. Vuonna 2024 rahoitamme tutkimusta lähes 488 miljoonalla eurolla. Akatemia toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Akatemia
Beslut klara: Finlands Akademi finansierar idrottsforskningsprojekt5.5.2026 09:18:10 EEST | Pressmeddelande
Finlands Akademi har beslutat att finansiera fyra separata projekt och ett projektkonsortium inom akademiprogrammet för idrottsforskning (ACTIVE). Finansieringen uppgår till sammanlagt 2,45 miljoner euro. ACTIVE-programmet främjar forskningens kvalitet, förnyelse och genomslag inom fysisk aktivitet, motion och idrott. Det kom in 49 ansökningar om en total summa på nästan 24,4 miljoner euro. Ansökningarna bedömdes av en internationell expertpanel.
Rahoituspäätökset liikuntatutkimuksen hankkeille tehty5.5.2026 09:18:10 EEST | Tiedote
Liikuntatutkimuksen akatemiaohjelmassa (ACTIVE) myönnettiin tänä vuonna rahoitusta yhteensä 2,45 miljoonaa euroa neljälle erillishankkeelle ja yhdelle hankekokonaisuudelle. Ohjelma edistää fyysiseen aktiivisuuteen, liikuntaan ja urheiluun liittyvän tutkimuksen laatua, uusiutumista ja vaikuttavuutta. Hakemuksia saatiin tällä kertaa 49, ja rahoitusta haettiin lähes 24,4 miljoonalla eurolla. Hakemukset arvioitiin kansainvälisessä vertaisarviointipaneelissa.
RCF announces funding decisions on sport science projects5.5.2026 09:18:10 EEST | Press release
The Research Council of Finland (RCF) has granted a total of 2.45 million euros in funding for four separate projects and one consortium project within the Academy Programme for Sport Science and Physical Activity (ACTIVE). The aim of the ACTIVE programme is to advance the quality, innovativeness and impact of research on sport and physical activity. In this round, the RCF received 49 applications for a total sum of nearly 24.4 million euros. An international panel of experts reviewed the applications.
Förhandsinfo om Finlands Akademis utlysningar i höst 202617.4.2026 10:34:42 EEST | Pressmeddelande
Hösten 2026 kommer Finlands Akademi att utlysa betydande finansiering som stöder högklassig forskning, forskarkarriärer och forsknings och utveckling med samhällelig genomslagskraft. Vi har sammanställt preliminära uppgifter om utlysningarna och ansökningstiderna så att sökande och forskningsorganisationer kan förbereda sig i tid.
Ennakkotietoa Suomen Akatemian syksyllä 2026 avattavien rahoitushakujen aikatauluista17.4.2026 10:34:42 EEST | Tiedote
Suomen Akatemia julkaisee syksyllä 2026 useita merkittäviä rahoitushakuja, jotka tukevat korkealaatuista tutkimusta, tutkijanuraa sekä yhteiskunnallisesti vaikuttavaa tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Olemme koonneet yhteen ennakkotiedot hakujen julkaisemisesta ja hakuajoista, jotta hakijat ja tutkimusorganisaatiot voivat varautua ajoissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme