Kiinteistöliitto

Maanmittauslaitoksen ruuhkat eivät estä yhtiökokousten järjestämistä onnistuneesti

Jaa

Asunto-osakkaiden into rekisteröidä omistuksensa Maanmittauslaitoksen sähköiseen huoneistotietojärjestelmään on ruuhkauttanut rekisteröintien käsittelyn, millä voi olla vaikutuksia kevään yhtiökokouksiin. Kiinteistöliitto pitää tilannetta harmillisena mutta katsoo, että ruuhkat eivät estä yhtiökokousten järjestämistä onnistuneesti.

Kun suurin osa taloyhtiöistä on siirtänyt osakeluetteloidensa ylläpidon Maanmittauslaitoksen sähköiseen huoneistotietojärjestelmään, myös taloyhtiöiden osakkaat ovat ryhtyneet vilkkaasti rekisteröimään omistuksiaan. Jo ennen osakeluettelon siirtoa hankitun asunnon omistuksen rekisteröimiselle ei kuitenkaan olisi kiirettä, sillä riittää, että tämä tehdään kymmenen vuoden kuluessa. Aiemmin hankitun asunnon omistajan ei siis ole juuri nyt tarpeen tehdä asialle mitään.

Maanmittauslaitoksen ruuhkan vuoksi jonossa seisoo nyt myös sellaisten osakkaiden rekisteröintejä, jotka ovat vastikään ostaneet itselleen asunnon ja tarvitsevat rekisteröinnin osallistuakseen taloyhtiönsä yhtiökokoukseen. Näillä osakkailla on myös lyhyt kahden kuukauden määräaika rekisteröintihakemuksen tekemiselle.

”Taloyhtiöiden osakkeista valtaosa on kuitenkin edelleen samalla omistajalla, ja siinä tilanteessa mahdollisen kirjaamishakemuksen käsittelyn ruuhka ei vaikuta yhtiökokoukseen osallistumiseen, sillä omistajan tiedot ovat jo Maanmittauslaitoksen järjestelmässä”, rauhoittelee Kiinteistöliiton johtava lakiasiantuntija Virpi Hienonen.

Uusi omistaja valtakirjalla yhtiökokoukseen

Jos asunnon omistaja on vaihtunut tai vaihtumassa, myyjä voi valtuuttaa ostajan osallistumaan ja käyttämään äänioikeutta yhtiökokouksessa. Näin uusi omistaja pääsee käyttämään äänioikeuttaan yhtiökokouksessa, vaikka omistus ei vielä olisikaan Maanmittauslaitoksen rekisterissä.

Kiinteistönvälittäjillä on tässä tilanteessa tärkeä tehtävä opastaa asuntokaupan osapuolia valtakirjaan liittyvissä asioissa.

”Jos valtakirjan saaminen ei jostakin syystä ole mahdollista, Maanmittauslaitokselle tehtävän kirjaamishakemuksen käsittelyä voi poikkeuksellisesti myös kiirehtiä”, Hienonen lisää.

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.

Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye