Kestävää kaivososaamista viedään Suomesta ja Ruotsista Yhdysvaltojen tuella – Minearc-projekti julkistettiin
Minearc-projektissa jaetaan kaivosalan parhaita käytäntöjä ja osaamista kriittisistä raaka-aineista sekä valmiuksia, jotka edistävät kestävää ja vastuullista kaivostoimintaa.

Kriittisten raaka-aineiden tarve kasvaa merkittävästi vihreän siirtymän vaatiman teknologian myötä esimerkiksi uusiutuvan energian tuotannossa, akkuteollisuudessa ja sähköautoissa.
Minearc (Mining Innovation Exchange through Arctic Regional Collaboration) -projekti on Yhdysvaltojen ulkoministeriön rahoittama hanke, jota toteuttavat Oulun yliopiston kaivannaisalan yksikkö Oulu Mining School koordinaattorina, Luulajan teknillinen yliopisto (LTU) sekä Mining Finland. Osapuolet julkistivat yhteistyösopimuksen 5.2.2024 Afrikan suurimmassa kaivosalan Mining Indaba -tapahtumassa Etelä-Afrikan Cape Townissa.
Ensimmäiset yhteistyöpajat käynnistyvät jo huhtikuussa 2024 ja vierailut kesällä. Kolmivuotisen hankkeen kokonaisbudjetti on noin 1,23 miljoonaa dollaria (1,14M euroa).
Euroopan malmipotentiaalin keskittyminen pohjoiseen on jo kauan luonut Pohjoismaihin vahvaa ja vakaata kestävän kaivostoiminnan osaamista. Alkanut yhteistyö on uudenlainen avaus Suomelle ja Oulun yliopiston kaivannaisalan yksikölle ensimmäinen. ”Minearc-yhteistyö edistää kestävän kaivososaamisen vientiä. Jaamme tietotaitoa kriittisistä raaka-aineista sekä kokemuksia mahdollisuuksista ja haasteista, jotka vaikuttavat raaka-aineiden tuotantoon”, kuvaa Oulu Mining Schoolin johtaja, professori Saija Luukkanen.
Oulun yliopistossa toteutetaan ainoana Suomessa tutkimusta ja koulutusta, joka käsittelee koko kaivannaisalan arvoketjua malminetsinnästä jatkojalostukseen tiiviissä kansainvälisessä yhteistyössä. ”Kaivannaisalan kehittäminen kaikkialla suuntautuu voimakkaasti kohti vastuullisia ratkaisuja. Jokaiselta toimijalta ja uusilta osaajilta vaaditaan laajaa ymmärrystä alan merkityksestä globaalien haasteiden ratkaisemisessa ympäristö- ja sosiaalisia vaikutuksia sivuuttamatta”, Luukkanen kertoo.
Minearc-ohjelmassa luodaan aktiivinen yhteistyöverkosto, ja ryhmät valituista maista, muun muassa Afrikasta, matkustavat Ruotsiin ja Suomeen kaivosalan koulutuksiin, tapahtumiin ja vierailevat kaivos- ja jalostuslaitoksissa. Työpajojen teemoja ovat esimerkiksi kriittisten raaka-aineiden kestävän tuotannon tekniset ja taloudelliset näkökulmat. Sidosryhmien kanssa jaetaan kokonaisvaltaista näkemystä eri kaivosalojen kehittämisestä ja johtamisesta. Valvonnan ja seurannan tueksi kasvatetaan valmiuksia laatia mittareita kaikilla tasoilla kansallisesta hallituksesta paikallisyhteisöihin.
Yhteistyöllä tuetaan päätöksentekoa, edistetään vastuullisia ja kestäviä kaivostoimintakäytäntöjä sekä houkutellaan sijoittajia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Saija Luukkanen, professori, Oulun yliopiston kaivannaisalan tutkimusyksikkö Oulu Mining Schoolin johtaja: 0504652982, saija.luukkanen@oulu.fi
Lasse Moilanen, toimitusjohtaja Mining Finland, 050 3888 473, lasse.moilanen@miningfinland.com
Kaisu Koivumäki, viestintäasiantuntija, Oulun yliopisto, 050 4344261, kaisu.koivumaki@oulu.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu mukana valtakunnallisessa Opin.fi-palvelussa – suomalaisten korkeakoulujen avoimia opintoja nyt yhdessä paikassa7.5.2025 05:52:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu Oamk ovat mukana uudessa valtakunnallisessa Opin.fi-palvelussa, joka kokoaa korkeakoulujen avoimia opintoja yhteen paikkaan. Maksuton palvelu tekee opintojen löytämisestä ja vertailusta helppoa ja kiinnostavaa. Opinnot ovat tarjolla joustavasti kaikenikäisille, monet ajasta ja paikasta riippumatta. Opiskeltavaa löytyy esimerkiksi kestävästä kehityksestä uusiin teknologioihin ja hyvinvoinnista terveyteen ja turvallisuusalaan.
Johtavien suomalaisyritysten 6G-hankkeessa kehitetään tulevaisuuden verkkoja6.5.2025 06:36:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten yritysten ja akateemisten sidosryhmien uudessa hankkeessa tavoitteena on nopeuttaa 5G- ja 6G-verkkojen radiotaajuusteknologioiden suunnittelua.
Polvien rakenteellisia muutoksia havaitaan yleisesti jo kolmekymppisillä – oireita ei välttämättä ole5.5.2025 05:50:00 EEST | Tiedote
Polven magneettikuvissa havaittavat lievät rakenteelliset muutokset ovat yleisiä jo kolmekymppisillä aikuisilla – myös ilman polvikipuja tai muita oireita. Oulun yliopiston tutkimuksessa yli puolella 33-vuotiaista löytyi merkkejä nivelvaurioista. Korkea painoindeksi oli yleisin nivelmuutoksiin liittyvä tekijä.
Matti Latva-ahosta tutkimusvararehtori ja Petteri Alahuhdasta yhteistyösuhteiden vararehtori Oulun yliopistoon29.4.2025 15:32:25 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston hallitus on valinnut kokouksessaan 29.4.2025 tutkimusvararehtoriksi tekniikan tohtori Matti Latva-ahon ja yhteistyösuhteiden vararehtoriksi filosofian tohtori Petteri Alahuhdan.
Ferritiinitasot eivät näytä liittyvän merkittävästi PCOS-naisten hedelmällisyyteen tai aineenvaihdunnalliseen terveyteen24.4.2025 05:35:00 EEST | Tiedote
Ferritiinitasot ovat munasarjojen monirakkulaoireyhtymää (PCOS) sairastavilla naisilla keskimäärin korkeammat kuin verrokeilla, mutta tällä ei ole merkittävää vaikutusta heidän hedelmällisyyteensä tai metaboliseen terveydentilaansa. Myöskään raudanpuutteella ei vaikuta olevan yhteyttä PCOS-naisten lapsettomuuteen. Tulokset perustuvat Oulun yliopistossa tehtyyn tutkimukseen, jossa selvitettiin ferritiinitasojen merkitystä PCOS-naisten terveydelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme