Jarkko Eloranta: Hallitus vie Suomen väärään leiriin EU:ssa
7.2.2024 10:17:00 EET | Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf | Tiedote
Torstaina 8.2. pääministeri Petteri Orpon järjestämään EU-keskusteluun osallistuva Jarkko Eloranta katsoo, että Orpon hallitus on vaarantamassa Suomen maineen yhteisön rakentajana ja viemässä Suomen väärään leiriin EU:ssa.
– Orpon hallituksen vahvasti ideologinen työmarkkinalinja on johtamassa Suomen sivuraiteille myös EU-politiikassa. Suomi on kovaa vauhtia profiloitumassa osaksi vanhoillista maaryhmää, joka torjuu kaiken etenemisen ihmisten oikeuksien vahvistamisessa, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta katsoo.
Viime viikkoina hallituksen linja on nähty muun muassa yritysvastuudirektiivin käsittelyssä. Pitkään valmisteltu ja EU-instituutioiden kesken jo alustavasti sovittu yritysvastuudirektiivi edistäisi niin ihmisoikeuksien toteutumista kuin vastuullisten yritysten kilpailuasemaakin, mutta nyt Suomen hallitus on viime metreillä vetämässä tukeaan hankkeelta.
– Suomen piti olla yritysvastuun edelläkävijä, mutta nyt hallitus on hankkimassa meille peränpitäjän ja jarrumiehen leimaa.
Toinen loppusuoran päätöksentekoon jumittunut EU-hanke on alustatyödirektiivi, jonka tarkoitus on korjata esimerkiksi ruokalähettinä toimivien alustatyöntekijöiden äärimmäisen haavoittuva asema. Euroopan komissio, parlamentti ja monet jäsenmaat olisivat jo hyväksymässä alustatyöntekijöille normaalit työntekijän oikeudet, mutta jarruttavien hallitusten ryhmä estää etenemisen. Suomi on mukana tässäkin maaryhmässä.
– Eurovaalien lähestyessä on surkeaa, jos konservatiivisten maiden joukko torjuu komission viisaasti ajamat parannukset tavallisten ihmisten oikeuksiin. Suomen ei todellakaan pitäisi olla tällaisessa mukana, Jarkko Eloranta toteaa.
SAK julkaisi EU-vaalitavoitteensa
Europarlamenttivaalit järjestetään Suomessa 9. kesäkuuta 2024.
SAK haluaa, että seuraava Euroopan parlamentti jatkaa työntekijöiden oikeuksien vahvistamista. Alustatyöntekijöiden oikeuksien vahvistamisen ohella on uudistettava muun muassa etätyötä koskevia EU:n sääntöjä ja puututtava tekoälyn työntekijöille haitalliseen käyttöön.
EU:n ulkopuolelta tulevan työvoiman rekrytointia edistäviin unionin järjestelmiin on luotava mekanismit varmistamaan, että niiden kautta työllistyvät saavat heti työntekomaan lakien ja työehtosopimusten mukaiset työehdot. Tämä estäisi epätervettä kilpailua ja palkkojen polkemista myös Suomessa.
Muita teemoja ovat muun muassa demokratian ja oikeusvaltion puolustaminen, EU:n talouspolitiikka ja oikeudenmukainen ilmastosiirtymä sekä EU:n ulkosuhteet ja laajentuminen.
Yhteyshenkilöt
Pekka Risteläkansainvälisten asioiden päällikkö
Puh:040 546 8781pekka.ristela@sak.fiLinkit
Tilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko: https://www.sak.fi/uutiskirje.
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 18:aa ammattiliittoa ja yli 800 000:ta jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
SAK:n selvitys: Hallituksen politiikka on vähentänyt luottamusta työpaikoilla24.6.2026 06:50:00 EEST | Tiedote
SAK:n luottamushenkilökyselyssä jopa 78 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että hallituksen työelämätoimet ovat vähentäneet luottamusta työpaikoilla.
SAK:n työmarkkinakatsaus: Työaikakeskustelu haukkuu väärää puuta16.6.2026 06:50:00 EEST | Tiedote
Kokonaisuudessaan Suomessa tehdään saman verran töitä kuin keskeisimmissä verrokkimaissa. Eurooppalaisen vertailun perusteella myös Suomessa lomapäivien määrä on keskimääräistä tasoa. Suomessa on käytännössä yksi lomapäivä enemmän kuin maajoukossa keskimäärin. Ongelmat ovatkin ihan muualla.
ILO hyväksyi historiallisen sopimuksen alustatyöntekijöiden oikeuksista12.6.2026 15:23:59 EEST | Tiedote
YK:n alaisen Kansainvälisen työjärjestön ILO:n työkonferenssi hyväksyi tänään täysistunnossaan uuden kansainvälisen sopimuksen alustatyöntekijöiden oikeuksista. Päätös on merkittävä askel kohti sitä, että digitaalisessa alustataloudessa tehtävää työtä ei jätetä työelämän perusoikeuksien ulkopuolelle.
SAK, Akava ja STTK: Palkkavarmuus vahvistaa kokonaisturvallisuutta12.6.2026 10:05:00 EEST | Tiedote
Palkansaajakeskusjärjestöt ovat tyytyväisiä syntyneeseen sopuun yhteisistä pelisäännöistä, jotka liittyvät drooniuhkatilanteisiin. Yhteisellä suosituksella työelämässä noudatettavista toimintatavoista vahvistetaan kokonaisturvallisuutta.
Työmarkkinakeskusjärjestöt: Tuottava ja hyvinvoiva työelämä on yhteinen asia2.6.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Ministeriöt julkistivat 2.6.2026 Kansallisen työelämän kehittämisstrategian vuoteen 2035. Se vastaa tarpeeseen lisätä työn tuottavuutta, työhyvinvointia ja osaamista samanaikaisesti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme