Kela on lähettänyt noin 35 000 opintotuen takaisinperinnän ehdotusta
7.2.2024 12:29:34 EET | Kela/FPA | Tiedote
Noin 35 000 opintotuen saajan tulot ylittivät vuositulorajan vuonna 2022, ja Kela on lähettänyt heille päätösehdotuksen tuen takaisinperinnästä. Ehdotusten määrä on tänä vuonna pienempi kuin vuosi sitten.
Kela on lähettänyt 35 162 opiskelijalle päätösehdotuksen takaisinperinnästä, koska heidän tulonsa ylittivät opintotukilain mukaisen vuositulorajan vuonna 2022. Vuosituloraja määräytyy sen mukaan, kuinka monelta kuukaudelta opiskelija on nostanut opintotukea. Jos opiskelija nosti tukea 9 kuukaudelta vuonna 2022, hänellä sai olla muita tuloja enintään 15 630 euroa.
Keskimäärin opiskelijan pitää maksaa opintotukea takaisin 975 euroa. Päätösehdotusten mukaan opintotukea oltaisiin perimässä takaisin yhteensä 34,3 milj. euroa. Vuonna 2022 opintotukea sai yhteensä noin 318 190 opiskelijaa.
Vuosi sitten Kela lähetti päätösehdotuksen 46 949 opiskelijalle eli päätösehdotuksen saaneita on 11 787 vähemmän kuin viime vuonna. Päätösehdotusten määrä pieneni, koska tulorajoja korotettiin 25 %:lla.
Nyt tehtävä vuositulovalvonta koskee vain opintotukea eli opintorahaa ja opintotuen asumislisää. Valvonta ei koske yleistä asumistukea.
Uudelleenkäsittelypyyntö täytyy tehdä viimeistään maaliskuun puolivälissä
Jos opiskelija on saanut päätösehdotuksen, hän voi tehdä Kelalle uudelleenkäsittelypyynnön. Se pitää tehdä viimeistään 14.3.2024.
Uudelleenkäsittelypyyntö kannattaa tehdä, jos opiskelija on vuoden 2022 aikana aloittanut opintonsa, valmistunut tai käyttänyt enimmäistukiaikansa loppuun. Jos vuositulorajan ylitys johtuu muista kuin opiskeluaikana saaduista tuloista, takaisin maksettava määrä voi pienentyä tai maksettavaa ei tule lainkaan. Päätösehdotuksessa on ohjeet siitä, miten opiskelija voi tehdä uudelleenkäsittelypyynnön tai sopia maksujärjestelyistä.
Edellisinä vuosina noin viidesosa takaisinperintäehdotuksen saaneista on ollut opintonsa aloittaneita tai valmistuneita.
Kela hyödyntää opintotuen tulovalvonnassa kansallista tulorekisteriä
Kela on tarkistanut tulorekisteristä tulot niiltä opiskelijoilta, jotka ovat aloittaneet opintonsa, valmistuneet tai käyttäneet enimmäistukiaikansa loppuun vuoden 2022 aikana. Jos tarkistuksen perusteella on varmaa, että opiskeluaikana saadut tulot eivät olleet liian suuret, Kela ei lähetä opiskelijalle päätösehdotusta.
Tulorekisteritarkistuksen ansiosta päätösehdotusten määrä pieneni 2 950:llä.
Jos opintonsa aloittanut, valmistunut tai enimmäistukiaikansa loppuun käyttänyt opiskelija kuitenkin saa päätösehdotuksen, hänen ei tarvitse liittää uudelleenkäsittelypyyntöön todistuksia tuloista, joiden tiedot ovat tulorekisterissä.
Opiskelijan täytyy seurata omien tulojensa kertymistä
Opiskelijan täytyy itse huolehtia siitä, että hänen vuositulonsa eivät ylitä tulorajaa. Tulorajoja korotettiin 25 %:lla vuoden 2022 alusta ja uudelleen vuodesta 2023 alkaen. Nyt vuosituloraja on 18 720 euroa, jos opiskelija saa opintotukea 9 kuukaudelta. Vuonna 2022 vuosituloraja oli 15 630 euroa.
Opintotuen voi perua, palauttaa ja lakkauttaa helposti OmaKelassa. Vuoden 2023 opintotuen vapaaehtoiset palautukset täytyy maksaa huhtikuun 2024 loppuun mennessä. Jos opiskelija ei peru tai palauta opintotukea, liikaa maksettu tuki peritään takaisin korotettuna 7,5 %:lla. Kyseessä on kertaluonteinen korotus, ei korko.
Lisätietoja asiakkaille
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilpo LahtinenerikoissuunnittelijaKela
Puh:040 576 4479ilpo.lahtinen@kela.fiKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiLinkit
Kansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Ökning av regionala skillnader i arbetsoförmåga – samtidigt ökar också diabetes och sömnapné i hela landet11.6.2026 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
Arbetsoförmågan minskar inom befolkningen i Nyland samtidigt som arbetsoförmågan ökar på många andra håll i landet, enligt de senaste resultaten i det nationella hälsoindexet. Sjukfrekvensen å sin sida utvecklas på olika sätt inom olika sjukdomsgrupper. Exempelvis kranskärlssjukdom minskar i hela landet, medan diabetes och sömnapné ökar. Den psykiska hälsan ger fortsättningsvis orsak till oro.
Työkyvyttömyyden alue-erot kasvavat – sairastavuudessa puolestaan valtakunnallista kasvua diabeteksessa ja uniapneassa11.6.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi). Uudenmaan väestön työkyvyttömyys vähenee samalla, kun työkyvyttömyys muualla maassa pääosin lisääntyy, kertovat Kansallisen terveysindeksin uusimmat tulokset. Sairastavuus puolestaan kehittyy eri sairausryhmissä eri tavoin. Esimerkiksi sepelvaltimotauti vähenee koko maassa, kun taas diabetes ja uniapnea lisääntyvät kaikkialla. Mielenterveys huolestuttaa edelleen.
Regional differences in rates of work disability growing – morbidity statistics show rise in occurrence of diabetes and sleep apnoea nationwide11.6.2026 06:00:00 EEST | Press release
According to the latest results from the National Health Index, rates of work disability are on the decline among the population in Uusimaa while primarily increasing elsewhere in Finland. Morbidity, however, is changing in different ways in different diagnostic categories. For example, the occurrence of coronary disease is declining in all of Finland while diabetes and sleep apnoea are on the rise nationwide. Mental health also remains a concern.
FPA:s fickstatistik 2026: förmånsutgifterna väntas öka10.6.2026 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
Fickstatistiken innehåller de viktigaste sifferuppgifterna om de förmåner som FPA betalar ut. Den innehåller också en uppskattning av förmånsutgifterna för innevarande år. Publikationen utkommer nu i omarbetad form.
Kelan etuusmenojen odotetaan kasvavan tänä vuonna, kertoo Kelan taskutilasto 202610.6.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Taskutilastosta löytyvät keskeisimmät luvut Kelan maksamista etuuksista. Julkaisu sisältää myös arvion kuluvan vuoden etuusmenoista. Julkaisu ilmestyy nyt uudistettuna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme