Keski-Suomeen vajaa 600 hehtaaria uusia suojelualueita v.2023
Viime vuonna Keski-Suomessa suojeltiin metsänomistajien vapaaehtoisuuteen perustuvassa METSO-ohjelmassa noin 204 hehtaaria luonnonsuojelullisesti arvokkaita metsäalueita. Lisäksi Helmi-elinympäristöohjelman avulla suojeltiin noin 344 hehtaaria pääosin suoalueita, jotka kuuluvat Keski-Suomen maakuntakaavan suojeluvaraus- ja soidensuojelun täydennysehdotuksen rajauksiin. Lisäksi suojeltiin noin 20 hehtaaria Natura 2000 -verkoston kohteita.

Valtiolle suojelualueeksi hankittiin METSO-ohjelman kohteena Viitasaaren Haaralasta noin 50 hehtaarin kokoinen alue, joka on suureksi osaksi vanhaa kuusivaltaista sekametsää. Kohteeseen kuuluu myös korpisoita ja lettoa. Viitasaarelta suojeltiin myös Rauskajärven itärannalta noin 8 hehtaarin alue iäkästä kalliokkometsää. Äänekoskella Sumiaisten Hitonhaudan suojelukohde laajeni noin 18 hehtaaria länsiosassa tehdyn kiinteistökaupan myötä.
Vuoden 2023 merkittävimpiin soidensuojelukohteisiin lukeutuu Keuruun ja Jämsän rajamailla sijaitseva Lempaatsuon alue, joka on pinta-alaltaan 172 ha. Suo on kasvillisuudeltaan ja -lajistoltaan sekä pienvesiensä puolesta valtakunnallisesti arvokas luontokohde. Lempaatsuo oli vähällä joutua turvetuotantoalueeksi reilu kymmenen vuotta sitten. Nyt tehdyn suojelupäätöksen myötä suo on suojeltu lähes kokonaan. Soidensuojelua edistettiin merkittävästi myös Kyyjärvellä Peuralamminnevan Natura-alueen tuntumassa usean tilan suojeluratkaisuilla.
Jyväskylässä suojeltiin Päijänteen itäpuolelta Iilijärven Natura 2000 -ohjelmaan kuuluva noin viiden hehtaarin vanhan metsän alue. Lisäksi suojeltiin reilun 50 hehtaarin alue Jääskelän Natura-alueen läheisyydestä.
Saarijärvellä suojeltiin Ranta-Hännilässä Saarijärven reitin maisemassa näkyvät kaksi vanhan metsän aluetta. Nämä suojelukohteet rajautuvat olemassa oleviin luonnonsuojelualueisiin.
Pienempiä suojelualueita perustettiin kuluneena vuonna ympäri Keski-Suomea Jämsään, Laukaaseen, Joutsaan, Hankasalmelle ja Pihtiputaalle ja Multialle. Keski-Suomen ELY-keskus on METSO-ohjelman yhteydessä suojellut maakunnassa jo yli 7 000 hehtaaria. METSO-ohjelmaa on toteuttanut myös Metsähallitus, joka on osoittanut metsätalouden piirissä olleita alueita suojeluun n. 1 200 ha. Keski-Suomessa on tästä syystä päästy jo tässä vaiheessa METSO-ohjelman maakuntakohtaiseen pinta-alatavoitteeseen eli noin 8400 ha suojeltuun pinta-alaan. METSO-ohjelman toteuttaminen jatkuu kuitenkin vielä 2025 vuoden loppuun asti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Piia SiitonenYlitarkastajaKeski-Suomen ELY-keskus
Puh:0295 024 813piia.siitonen@ely-keskus.fiJohanna HallmanBiologiKeski-Suomen ELY-keskus
Puh:0295 024 733johanna.hallman@ely-keskus.fiTomi HakkariBiologiKeski-Suomen ELY-keskus
Puh:0295 024 731tomi.hakkari@ely-keskus.fiKuvat




Tietoja julkaisijasta
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus
ELY-keskuksen elinkeinokatsaus: Keski-Suomen yritystoimintaan ja maaseudun kehittämiseen yli 91 miljoonaa euroa tammi-marraskuussa 202516.12.2025 09:09:34 EET | Tiedote
Viimeisen toimintavuotensa aikana välillä 1.1.-30.11.2025 Keski-Suomen ELY-keskus myönsi yli 91 miljoonaa euroa rahoitusta, joka mahdollisti merkittäviä investointeja maaseudun kehittämiseen, yritystoiminnan kasvuun ja työllisyyden edistämiseen. Maakunnan kestävää kasvua ja kilpailukykyä vahvistaviin TKI-toimiin panostettiin tänäkin vuonna. Vuodenvaihteessa ELY-keskuksen työtä elinkeinojen saralla jatkaa 1.1.2026 toimintansa aloittava Keski-Suomen elinvoimakeskus.
Liimattalantien tienhoito selvitetään perusteellisesti3.12.2025 12:39:40 EET | Tiedote
Keski-Suomen ELY-keskus selvittää urakoitsijan kanssa perusteellisesti, ovatko liukkaudentorjunnan toimenpiteet olleet olosuhteisiin nähden riittäviä. Selvitys liittyy maanantaiseen linja-auton kaatumiseen kyseisellä tiellä. Mikäli puutteita ilmenee, niihin puututaan. Lisäksi ELY-keskus pyrkii korjaamaan Liimattalantien maanantaisen onnettomuuspaikan kallistuksia murskeella vielä ennen pakkasten tuloa.
Nelostie Äänekoskella neljäksi tunniksi kiertoreitille etelään päin kuljettaessa2.12.2025 09:36:56 EET | Tiedote
Betonimeluesteen korjaustöiden vuoksi valtatie 4 etelään päin suljetaan 4.–5.12.2025 klo 22.00–02.00 väliseksi ajaksi. Kiertoreitti alkaa pohjoisesta Kotakennääntien rampilta ja päättyy etelässä Vanhan Vaasantien liittymään. Pohjoisen suuntaan liikenne kulkee normaalisti.
Keski-Suomen alueellinen työlupalinjaus päivitetty – runsaasti ammattinimikkeitä karsittu pois28.11.2025 08:22:30 EET | Tiedote
Keski-Suomen linjaus ulkomaisen työvoiman käytöstä on päivitetty vastaamaan maakunnan työmarkkinatilannetta ja lähiajan näkymiä. Alueella on tarjolla runsaasti eri alojen osaajia.
Jukka Lehtinen Keski-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi27.11.2025 13:43:53 EET | Tiedote
Valtioneuvosto on nimittänyt ylijohtajat 1.1.2026 toimintansa aloittaville elinvoimakeskuksille. Keski-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi on nimitetty 1.1.2026–31.12.2030 Keski-Suomen ELY-keskuksen nykyinen ylijohtaja Jukka Lehtinen. Elinvoimakeskusten tulevat ylijohtajat aloittavat joulukuussa 2025 uusien virastojen valmistelutehtävissä työ- ja elinkeinoministeriössä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


