Digitaalinen verkkoalusta tuo biokaasutoimijat yhteen Pohjanmaan maakunnissa
14.2.2024 12:20:26 EET | Vaasan yliopisto | Tiedote
Vaasan yliopiston, Centria-ammattikorkeakoulun ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun uusi tutkimushanke DigiBiogasHubs aikoo tuoda pohjalaismaakuntien biokaasutoimijat yhteistyöhön uuden digitaalisen verkkoalustan avulla. Kehitettävän alustan avulla edistetään eri alueilla sijaitsevien biokaasuhubien eli klustereiden kehittymistä, vuorovaikutusta sekä biokaasumarkkinoiden kehittymistä.

Biokaasulla on keskeinen rooli kiertotalousratkaisujen kehittämisessä ja uusiutuvien energialähteiden osuuden lisäämisessä energiajärjestelmässä. Suomen hallituksen tavoitteena onkin nelinkertaistaa biokaasun tuotantotavoite vuoteen 2030 mennessä. Biokaasun saatavuuteen ja hintaan liittyvät epävarmuustekijät sekä hajallaan sijaitsevat biomassat logistiikka- ja kustannushaasteineen heikentävät kuitenkin tarvittavien investointien houkuttelevuutta ja uusien toimijoiden liittymistä biokaasuekosysteemiin.
Pohjanmaan maakuntien alueilla kysyntä ylittää nykyisen biokaasun tuotannon, mutta toimijoille ei ole käytössä järjestelmätason ratkaisuja, jotka toisivat heidät yhteen, pyrkisivät poistamaan nykyisiä haasteita ja pullonkauloja tai tarjoaisivat lisäarvoa tuottavia palveluja biokaasuliiketoiminnan laajentamiseksi ja kasvattamiseksi. Tarve alan toimijoiden välisen yhteistyön mahdollistaville digitaalisille ratkaisuille on ilmeinen.
– Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että maatalouden lannoilla ja sivuvirroilla on suurin syötepotentiaali Suomessa. Siksi erityisesti ruokajärjestelmiin perustuvien biokaasuhubien kehittäminen on tärkeää vahvoilla maatalousalueilla, kuten Etelä-Pohjanmaalla, toteaa erityisasiantuntija Kari Laasasenaho Seinäjoen ammattikorkeakoulusta.
Hanke vauhdittaa alueellisten biokaasuekosysteemien kehitystä
Kolmen maakunnan eli Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan sekä Etelä-Pohjanmaan alueella toteutettavassa DigiBiogasHub-hankkeessa laajennetaan ymmärrystä hyödyntämättömistä biomassoista ja pyritään löytämään uusille toimijoille lisäarvoa tuottava tapa liittyä biokaasuekosysteemiin digitaalisen alustan kautta. Hankkeen konkreettisia tuloksia ovat muun muassa digitaalisen alustan konsepti, alustan ja valittujen alustapalveluiden pilotointi, yhteistyö- ja vuorovaikutusmalli sekä oikeudellisten reunaehtojen analyysi.
– Tulokset voivat tukea ja vauhdittaa biokaasumarkkinoiden sekä alueellisten biokaasuekosysteemien kehitystä ja kasvua. Ne auttavat vähentämään alueellisten hiilidioksidipäästöjen ja jätteiden määrää, lisäämään uusiutuvan energian määrää energiajärjestelmässä sekä parantamaan alueellista energiaomavaraisuutta ja huoltovarmuutta, sanoo tutkijatohtori Kirsi Spoof-Tuomi Vaasan yliopistosta.
Hanke luo lisäksi uutta tietoa alueen toimijoille biokaasuun liittyvistä mahdollisuuksista. Tulokset ovat arvokkaita paitsi biokaasuekosysteemin toimijoille, mutta myös kaupungeille, kunnille ja aluekehittäjille.
– Biokaasulla on tärkeä rooli vihreänä polttoaineena, ja se sopii hyvin Wärtsilän kaasutuotteiden polttoaineeksi sekä nyt että tulevaisuudessa. DigiBiogasHubs-hanke on tärkeä mahdollistaja tämän potentiaalin hyödyntämisessä, sanoo Wärtsilä Marinen tutkimuksesta ja teknologiakehityksestä vastaava johtaja Jonas Åkerman.
Tutkimushanke DigiBiogasHubs – Digitaaliset alustat joustavan ja skaalautuvan biokaasutoiminnan mahdollistajina on Euroopan Unionin osarahoittama ja Vaasan yliopiston tutkimus- ja innovaatioalusta VEBICin koordinoima.
Projektipartnereita ovat Centria ja SeAMK. Muita rahoittajia ovat Wärtsilä, Stormossen, PK Biogas, Kokkolan kaupunki, Kannuksen kaupunki sekä Kaustisen seutukunta. Hanke alkoi joulukuussa 2023 ja kestää kaksi vuotta.
Lisätiedot
Kirsi Spoof-Tuomi, Tutkijatohtori, Vaasan yliopisto
kirsi.spoof-tuomi@uwasa.fi, +358 29 449 8322
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riikka KalmiTiedeviestinnän asiantuntijaVaasan yliopisto / Viestintä, brändi ja markkinointi
Puh:0294498231riikka.kalmi@uwasa.fiKuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan yliopisto
Atte Palomäki vahvistamaan Vaasan yliopiston näkyvyyttä ja vaikuttavuutta15.10.2026 16:00:17 EEST | Tiedote
Vaasan yliopisto vahvistaa tutkimuksensa ja osaamisensa näkyvyyttä sekä yhteyksiään yrityksiin ja yhteiskunnallisiin päättäjiin. Kokenut viestintäjohtaja ja johdon neuvonantaja Atte Palomäki on aloittanut yliopiston viestinnän, vaikuttavuuden ja sidosryhmäsuhteiden kehittämisessä interim-roolissa.
Raskaan liikenteen päästöjen leikkaaminen vaatii todellista tietoa kustannuksista, hyödyistä ja käytännön rajoitteista8.10.2026 10:44:35 EEST | Tiedote
Vaasan yliopistossa tarkastettava tuotantotalouden väitöstutkimus tarkastelee liikenteen energianmurrosta ja raskaan maantieliikenteen vähähiilistämistä. Clara Rajalehdon tutkimus osoittaa, että sähkö, biokaasu ja uusiutuva diesel, HVO, voivat kaikki olla kilpailukykyisiä.
Valtakunnallinen hanke kehittää kyberturvallisuuden jatkuvaa oppimista 1,1 miljoonan rahoituksella5.10.2026 08:01:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopisto koordinoi 1,1 miljoonan euron hanketta, joka tähtää kyberturvallisuusalan jatkuvan oppimisen koulutuksen kehittämiseen Suomessa. Muut hankkeen toteuttajat ovat Helsingin yliopisto, Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto, Vaasan yliopisto ja Åbo Akademi. Hankkeen päätavoitteena on suunnata kyberturvallisuuskoulutusta aiempaa enemmän työelämän tarpeisiin jatkuvan oppimisen periaatteiden mukaisesti.
Vaasan yliopisto on maailman 500 parhaan yliopiston joukossa ja Suomen paras tutkimuksen laadussa1.10.2026 10:42:13 EEST | Tiedote
Vaasan yliopisto on jälleen sijoittunut maailman 500 parhaan yliopiston joukkoon kansainvälisessä Times Higher Education (THE) World University Rankings 2027 -vertailussa. Yliopisto sijoittui luokkaan 451–500, kun vertailussa arvioitiin 2 297 yliopistoa 118 maasta.
Uusi malli tukee tekoälyn käyttöönottoa pienissä ja keskisuurissa yrityksissä28.9.2026 10:05:33 EEST | Tiedote
Osa pienistä ja keskisuurista tilitoimistoista on jäänyt tekoälyn käytössä suurista toimijoista jälkeen. Jarruina voivat toimia niin osaamisen puute kuin investointikustannukset, ja nyt uusi kypsyysmalli auttaakin suunnittelemaan uusia kehitystoimia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
