Santeri Kujanpää Demariopiskelijoiden pääsihteeriksi
Sosialidemokraattiset opiskelijat – SONK ry on valinnut uudeksi pääsihteeriksi Santeri Kujanpään. “Santerin osaaminen kokeneena järjestötoimijana kuin myös edunvalvojana on hyvä yhdisteltä, kun ajatellaan Demariopiskelijoiden tämän hetkisiä tarpeita." sanoo Demariopiskelijoiden puheenjohtaja Mari van den Berg.

Sosialidemokraattiset opiskelijat – SONK ry on valinnut uudeksi pääsihteeriksi Santeri Kujanpään. Kujanpää on valmistunut Seinäjoen ammattikorkeakoulusta kansainvälisen liiketalouden linjalta. Kujanpäällä on kokemusta järjestötoiminnasta Seinäjoen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnasta SAMO:sta sekä Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ry:stä. Kujanpää on myös toiminut vaalikoordinaattorina Demarinuorilla 2023 eduskuntavaaleissa ja Diakonian ammattirkorkeakoulun opiskelijakunta O’Diakon yhteisö- ja viestinnänasiantuntijana. Demariopiskelijoissa Kujanpää on tuttu kasvo vuoden 2022 liittohallituksen 2. varapuheenjohtajan tehtävästä.
“Santerin osaaminen kokeneena järjestötoimijana kuin myös edunvalvojana on hyvä yhdisteltä, kun ajatellaan Demariopiskelijoiden tämän hetkisiä tarpeita. Hänellä on myös valmiiksi ajankohtaista tuntemusta niin Demariopiskelijoiden toiminnasta kuin myös muiden lähiyhteisöjen suuntaan, joka auttaa toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa. Valmiiksi laajat verkostot mahdollistavat työajan kohdentamisen yhdistyksen toiminnan kannalta ajankohtaisiin ja tärkeisiin tehtäviin. Odotan innolla, että mitä saamme aikaan yhdessä liittohallituksen ja Santerin kanssa.” sanoo Demariopiskelijoiden puheenjohtaja Mari van den Berg.
"Siitä lähtien, kun astuin ensimmäistä kertaa opiskelijakunnan tiloihin vuonna 2018, olen haaveillut mahdollisuudesta toimia opiskelijaliikkeen pääsihteerinä. Nyt tämä haaveeni on toteutunut, ja on suuri ilo sekä kunnia saada toimia pääsihteerinä arvostetussa organisaatiossa. On myös mahtavaa palata takaisin Hakaniemeen, joka tuntuu kuin toiselta kodilta. Odotan innolla mahdollisuutta kehittää toimintaamme ja tehdä yhteistyötä aktiivisten jäsenten kanssa!", kommentoi Santeri Kujanpää
Demariopiskelijoiden liittohallitus valitsi uuden pääsihteerin kokouksessaan 2.2.2024. Kujanpää on jo aloittanut tehtävässä 5.2.2024. Pääsihteeri vastaa Demariopiskelijoiden yleis- ja taloushallinnon organisoimisesta ja toimii tarvittaessa työntekijöiden ja harjoittelijoiden lähiesihenkilönä. Pääsihteeri työskentelee Demariopiskelijoiden puheenjohtajiston kanssa. Ensisijainen työpiste on Demariopiskelijoiden Hakaniemen Ympyrätalossa sijaitseva toimisto.
Lisätiedot:
Mari van den Berg
Puheenjohtaja
045 1129299
Santeri Kujanpää
Pääsihteeri
045 2775070
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Santeri KujanpääPääsihteeri
Puh:0452775070paasihteeri@sonk.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Demariopiskelijat
HYYn Demariopiskelijat ja Uudenmaan Demariopiskelijat perustettu Demariopiskelijoiden osastoiksi18.8.2025 10:15:00 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudulle perustettu kaksi uutta Demariopiskelijoiden osastoa, HYYn Demariopiskelijat ja Uudenmaan Demariopiskelijat.
Demariopiskelijat: “Sivistysvaltion hautajaiset” - Demariopiskelijat esittää 5 miljoonan lisäystä Opetushallituksen resursseihin opetuksen politisoimisen torjumiseksi7.8.2025 10:04:36 EEST | Tiedote
Eilen julkaistiin jälleen valtiovarainministeri Riikka Purran uusi 900 miljoonan euron leikkauslista valtion menoihin valtiovarainministeriön budjettineuvottelujen päätteeksi. Demariopiskelijat liittyy järjestöjen, kansalaisyhteiskunnan ja jopa hallituksen omien rivien kritiikkiin selvästi poliittisesti motivoituneesta budjettiesityksestä - ja esittää 5 miljoonan lisäystä Opetushallituksen resursseihin opetuksen politisoimisen torjumiseksi.
Demariopiskelijat palaa valtionavun piiriin24.6.2025 12:39:10 EEST | Tiedote
Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on myöntänyt Sosialidemokraattiset Opiskelijat - SONK ry:lle valtakunnallisen nuorisoalan valtionapukelpoisuuden takaisin. Demariopiskelijoiden puheenjohtaja: "Kaikki on kunnossa talouden, hallinnon ja toiminnan osalta".
Demariopiskelijat: Kun tavallisille suomalaisille on jäämässä vain muruja, niin opiskelijoille ei jäänyt sitäkään24.4.2025 11:50:46 EEST | Tiedote
Demariopiskelijat pettyivät hallituksen puoliväliriihen päätöksiin, joissa leikattiin korkeakouluilta eikä panostettu opiskelijoiden hyvinvointiin tai toimeentuloon.
Demariopiskelijoiden kunta- ja aluevaaliohjelma 2025 on julkaistu18.3.2025 14:48:07 EET | Tiedote
Demariopiskelijat katsovat, että kevään kuntavaalit ovat koulutusvaalit ja aluevaalit ovat mielenterveysvaalit.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme