Kuntoilubuumi iski: Suomalaiset ostivat 9000 kiloa enemmän kahvakuulia verrattuna vuodentakaiseen – Prisman myyntidata paljastaa myös ikivihreän suosikin paluun
16.2.2024 08:42:00 EET | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote
”New year, new me” -ilmiö korostuu tyypillisesti alkuvuodesta etenkin kuntoilussa eikä se ole ollut tänä vuonnakaan poikkeus. Suomalaiset lähtivät liikkumaan tammikuussa jopa aiempaa innokkaammin ja se on nähtävissä myös Prisman kohonneissa kuntoilun ja kehonhuollon tuotteiden myynneissä. Myyntidatan mukaan muun muassa kuntopyöriä myytiin tammikuussa sen verran tiuhaan, että tavara loppui osin kesken. Lisäksi suomalaisia on innostanut takavuosien kuntoilusuosikki.

Prisman myyntidatasta näkyy, että kahvakuulien, joogamattojen ja muiden viime vuosien vakiotreenivarusteiden rinnalle on palannut vanha suosikki. Perinteisten hyppynarujen myyntikäyrä nousi jo vuonna 2023 kasvuun ja ilmiö jatkui vielä tammikuussa. Helppoa ”on the go”- kuntoiluvälinettä on myyty tuhansittain viime kuukausina.
Lisäksi suomalaisten alkuvuoden merkittävästä kuntoiluinnosta kertoo myös jumppakeppien 33 prosentin myynnin kasvu edelliseen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna ja kahvakuulien kilomäärän merkittävä nousu.
”Kahvakuulista 6 kg ja 4 kg kahvakuulia on myyty eniten. Kahvakuulia on kannettu suomalaisten koteihin liki 9000 kiloa enemmän viime vuoden tammikuuhun. Erityisesti neopreenikahvakuulat ovat olleet suosittuja, sillä niitä on myyty yli 2,5-kertainen määrä verrattuna vuoden takaiseen. Aktiivinen alkuvuosi näkyy selkeästi myymälöissä”, Prisma-ketjun urheilun myyntipäällikkö Anu Keskinen iloitsee.
Myöskään suomalaisten into joogaamista kohtaan ei vaikuta laskeneen. Esimerkiksi joogan aloituspakkauksien myynti kasvoi moninkertaisesti verrattuna vuodentakaiseen, joten Prisman myyntidatan mukaan lajin pariin päädytään edelleen.
Pienkuntoilun osalta määrällisesti eniten myytiin kahvakuulien lisäksi vastuskuminauhoja, foam-rullia sekä jumppamattoja. Vastus- ja voimakuminauhojen myynti nousi 13 prosentilla verrattuna vuodentakaiseen. Lisäksi suomalaiset innostuivat perinteisistä ja säädettävistä käsipuristimista, joita myytiin kaksinkertainen määrä verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan.
Itsehoitotuotteiden suosio kasvussa
Prisman myyntidatan perusteella vaikuttaa siltä, että kuntoilijat ovat alkaneet kiinnittämään yhä enemmän huomiota harjoittelun turvallisuuteen. Esimerkiksi erilaisten kylmä- ja lämpögeelien, nilkka- ja polvitukien sekä urheilu- ja kinesioteippien suosio on tällä hetkellä hurjassa kasvussa.
”Itsehoitotuotteiden kauppa käy kuumana ja niiden myynti kasvoi viidenneksen viime vuoden tammikuuhun verrattuna. Erityisen hyvin käyvät kaupaksi erilaiset kylmägeelit ja -sprayt, kylmä- ja kuumavoiteet sekä kipuvoiteet.”
Urheilu- ja kinesioteippien myynti nousi tammikuussa 26 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden. Myös tukia myydään hyvin ja esimerkiksi selkätukien myynti on kasvanut 20 prosenttia ja rannetukien myynti jopa 35 prosenttia verrattuna vuodentakaiseen.
Suomalaisten kuntoiluinto ei rajoitu pelkästään kuntoiluvälineisiin: Prisman myyntidatan mukaan esimerkiksi proteiinirahkoja on myyty 26 prosenttia enemmän verrattuna vuodentakaiseen ja välipalapatukoita 21 prosenttia enemmän edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anu Keskinen
Myyntipäällikkö (urheilu ja jalkineet)
anu.keskinen@sok.fi
Puh. 0107680304
Kuvia median käyttöön: https://dam.s-cloud.fi/?w=H67kaZsWPh
SOK:n viestintä
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 8–16.
Kuvat

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä, rautakaupassa ja oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,7 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Joka viides S-ryhmän bonusosto kirjataan nyt puhelimella – mobiilibonustelu ohitti maksukortin sirun24.9.2026 08:03:00 EEST | Tiedote
Puhelimessa olevasta S-Etukortista on tullut S-ryhmän asiakasomistajille toiseksi suosituin tapa kerryttää Bonusta. Yleisempää on enää vain maksukortin lähimaksu.
Kauppojen hävikki kutistuu, ruoka-apu kärsii – S-ryhmä avaa uuden tavan lahjoittaa jokaisella kauppareissulla21.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Ruoka-avun tarve Suomessa kasvaa samaan aikaan, kun jaettavan ruoan määrä vähenee. Monen ruoka-aputoimijan pääasiallinen jaettavan ruoan lähde on ruokakaupan hävikki. Jaettavaksi riittävä ruoka on vähentynyt vuosi vuodelta, kun hävikkiä on onnistuttu vähentämään tavoitteiden mukaisesti. Nyt S-ryhmä avaa asiakkailleen uuden, helpon tavan auttaa: pullonpalautusrahat voi lahjoittaa ruoka-apuun yli 1200 pullonpalautusautomaatilla ympäri Suomen.
ABC laajentaa raskaaseen liikenteeseen – uuden ABC Truck -verkoston ensimmäiset pisteet suunnitteilla Tupokselle ja Sipooseen2.9.2026 14:30:00 EEST | Tiedote
ABC käynnistää uuden ABC Truck -liiketoiminnan avaamalla ensimmäisen raskaan ammattiliikenteen tankkauspisteen loppuvuoden 2026 aikana Tupokselle ja latauspisteen Sipooseen kevään 2027 aikana. Verkosto on suunnattu kuljetus- ja logistiikka-alan yrityksille sekä muille raskasta kalustoa käyttäville toimijoille.
Uusi TV-ohjelma nostaa Prisman marketmuodin valokeilaan2.9.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Ohjelma näyttää, miten inspiroiva, helposti saavutettava ja omaan tyyliin sopiva pukeutuminen löytyy yhä useammin marketin valikoimasta.
Viron Prismat Coop Eestin omistukseen – uusi yhteistyö avaa suomalaiselle elintarviketeollisuudelle merkittävän vientikanavan Viroon1.9.2026 16:00:00 EEST | Tiedote
SOK:n ja Coop Eestin välinen yrityskauppa on saatu päätökseen. Virossa toimiva AS Prisma Peremarket ja sen 13 Prisma-myymälää siirtyvät Coop Eestin omistukseen 1.9.2026 alkaen. Samalla SOK ja Coop Eesti käynnistävät yhteistyön, joka avaa suomalaiselle elintarviketeollisuudelle uuden väylän Viron markkinoille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme