Itäradan ympäristövaikutusten arvioinnin toteuttajaksi Ramboll
Itäradan ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) toteuttajakumppaniksi on valittu Ramboll Finland Oy. Samalla se laatii Itäradan alustavan yleissuunnitelman, joka sisältää ratateknisen suunnittelun ja selvitykset. Niiden perusteella Itäradan linjaus voidaan tarkentaa maakunta- ja yleiskaavoihin.
Itärata on tällä hetkellä yksi Suomen merkittävimmistä infrahankkeista. Itärata Oy:n tehtävänä on suunnitella uusi kaksitaiteinen, nopean henkilöjunaliikenteen mahdollistava ratayhteys Lentoradalta Porvoon kautta Kouvolaan rakentamisvalmiuteen saakka. Itäradan linjausvaihtoehdot kulkevat Vantaan, Tuusulan, Keravan, Sipoon, Porvoon, Loviisan, Myrskylän, Lapinjärven ja Kouvolan alueella. Ratalinjaus on merkittynä Uudenmaan ja Kymenlaakson maakuntakaavoihin.
Itäradalle löydettiin tammikuussa julkaistussa pääsuuntaselvityksessä useita mahdollisia linjausvaihtoehtoja. YVA-menettelyssä tarkastellaan näitä hahmoteltuja linjausvaihtoehtoja sekä laaditaan arviointiselostus, jossa esitetään tiedot hankkeesta ja sen vaihtoehdoista sekä arvio niiden merkittävistä ympäristövaikutuksista.
Porvoossa maanpäällinen asemavaihtoehto sijaitsee Kuninkaanportissa, jonka lisäksi tarkastellaan kahta maanalaista asemavaihtoehtoa Porvoon keskustan alla. Porvoon jälkeen rata kulkee Koskenkylään vanhaa HELI-ratalinjausta noudatellen. Koskenkylästä Elimäelle tarkastellaan kahta vaihtoehtoa. Elimäellä vaihtoehdot yhtyvät ja Itärata liittyy Korian kohdalla Lahti-Kouvola rataan.
”Itäradan YVA:n ja alustavan yleissuunnitelman tavoitteena on löytää kustannustehokas ja pienimmän haitan ratkaisu. Tämän kokoisella hankkeella on mittavia vaikutuksia niin ihmisten elinympäristöön, yhdyskuntarakenteeseen ja luontoon kuin valtakunnalliseen liikennejärjestelmäänkin. Pyrimme huomioimaan YVA:ssa kaikki nämä eri näkökulmat”, kertoo Itärata Oy:n suunnittelujohtaja Minna Weurlander.
Itäradan YVA:n ja alustavan yleissuunnitelman hankinta on Itärata Oy:n ensimmäinen EU-kynnysarvon ylittävä erityisalojen palveluhankinta. Ennen varsinaista hankintamenettelyä käytiin markkinavuoropuhelu alan toimijoiden kanssa. Itärata Oy sai neljä hyvää tarjousta, joista Ramboll Finland Oy valittiin kumppaniksi. Rambollin alikonsulttina hankkeessa toimii Sitowise Oy.
”On innostavaa jatkaa äskettäin valmistuneessa Itäradan pääsuuntaselvityksessä aloittamaamme yhteistyötä. Erityisen haastavaa on suunnitella rata alueelle, jossa ei aiemmin ole rautatietä ollut. Teknisten ja taloudellisten haasteiden ratkaisun ohella haitallisten ympäristövaikutusten minimointi on suunnittelun keskeinen tavoite. Porvoon uuden aseman sijainnilla tulee olemaan merkittävä vaikutus koko keskustan alueen kehittämisessä,” toteaa Rambollin projektipäällikkö Markku Salo.
Oleellinen osa ympäristövaikutusten arviointia on tiivis vuoropuhelu suunnittelualueen asukkaiden, maanomistajien, viranomaisten ja päättäjien kanssa. Kansalaisille tarjoutuu ensimmäinen mahdollisuus antaa palautetta suunnitelmista yleisötilaisuuksissa ja karttasovelluksella loppusyksystä 2024, kun YVA-ohjelma asetetaan virallisesti nähtäville.
YVA-prosessi käynnistyy välittömästi ja selostuksen on tarkoitus valmistua vuoden 2026 alkuun mennessä.
Tavaraliikenteen ja suurnopeusjunakaluston selvitykset käynnissä
YVA:n ja alustavan yleissuunnitelman lisäksi Itäradalla on käynnissä tavaraliikenneselvitys, jossa arvioidaan tulevaa kuljetuskysyntää ja Itäradan roolia siinä sekä reunaehtoja, jotka vaikuttavat tavaraliikenteen yhteensovittamiseen nopealle henkilöliikenteelle. Selvityksen toteuttaa Destia Oy ja se valmistuu huhtikuussa 2024.
Lisäksi Itärata selvittää suurnopeusjunakalustoa ja sen vaikutusta infrastruktuuriin, teknisiin vaihtoehtoihin sekä kustannuksiin. Suurnopeusjuniksi lasketaan junat, jotka kulkevat yli 250 kilometriä tunnissa. Itäradan nopeustavoitteena on 300 km/h. Selvitystyö toteutetaan konsulttiyhtiö WSP:n ohjauksessa Aalto-yliopiston diplomityönä.
Myös luontoselvitykset käynnistyvät samanaikaisesti YVA-prosessin kanssa.
Lisätietoja:
suunnittelujohtaja Minna Weurlander, Itärata Oy, p. 040 530 3496 minna.weurlander@itarata.fi
projektipäällikkö Markku Salo, Ramboll Finland Oy, p. 0400 711261, markku.salo@ramboll.fi
Yhteyshenkilöt
Katri ParikkaItärata Oy
Puh:0442753028katri.parikka@itarata.fiKuvat
Itärata Oy
Itärata Oy:n tehtävänä on suunnitella nopea raideyhteys Lentoradalta Porvoon kautta Kouvolaan sekä mahdollistaa nykyistä suoremmat ja nopeammat yhteydet itäiseen Suomeen. Itärata palvelee noin kahta miljoonaa asukasta seitsemän maakunnan alueella. Itärata Oy:n omistavat Suomen valtio (51 %) edustajanaan liikenne- ja viestintäministeriö sekä 24 kuntaa tai kaupunkia. Euroopan komissio on esittänyt Itärataa osaksi Euroopan laajuista TEN-T ydinverkkoa. Lisätietoa: www.itarata.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Itärata Oy
Påminnelse: Finland som en del av den europeiska spårtrafiken15.5.2024 10:30:53 EEST | Kutsu
Välkommen till EU-valpanelen som Östbanan Ab ordnar torsdagen den 23 maj. På konstfabriken i Borgå kl. 18.15–20.00.
Muistutuskutsu: Suomi osaksi eurooppalaista raideliikennettä15.5.2024 10:30:53 EEST | Kutsu
Tervetuloa Itärata Oy:n järjestämään EU-vaalipaneeliin torstaina 23.5. Porvoon Taidetehtaalla klo 18.15–20.00.
Finland som en del av den europeiska spårtrafiken2.5.2024 12:03:43 EEST | Kutsu
Välkommen till EU-valpanelen som Östbanan Ab ordnar torsdagen den 23 maj. På konstfabriken i Borgå kl. 18.15–20.00.
Suomi osaksi eurooppalaista raideliikennettä2.5.2024 12:03:43 EEST | Kutsu
Tervetuloa Itärata Oy:n järjestämään EU-vaalipaneeliin torstaina 23.5. Porvoon Taidetehtaalla klo 18.15–20.00.
Redogörelse: Alternativ för Östbanan öppnar spår för höghastighetståg31.1.2024 10:15:26 EET | Tiedote
I undersökningen av huvudsträckan för Östbanan konstaterades flera sträckningsalternativ som uppfyller hastighetskravet på 300 km/h. En dubbelspårig Östbana lämplig för höghastighetståg planeras mellan Lentorata-Borgå-Kouvola.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme