Vaasan satamatien yleissuunnitelmaluonnosta esitellään yleisötilaisuudessa

Jaa

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus laatii yleissuunnitelmaa Vaasan satamatielle Vaasan kaupungin ja Mustasaaren kunnan alueilla. Suunnittelualue alkaa Myrgrundintien (mt 6741) ja Kutterikadun liittymästä ja päättyy valtatielle 8.

Yleisötilaisuus

Yleissuunnitelmaluonnosta esitellään yleisötilaisuudessa keskiviikkona 21.2.2024 klo 17.30–19.30 Sulvan koululla (Urheilukuja 3, Sulva).

Tilaisuuden alussa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja suunnittelijan asiantuntijat esittelevät suunnitelmaluonnosta. Yleisen esittelyn ja keskustelun jälkeen osallistujilla on mahdollisuus tutustua suunnitelmaluonnokseen karttojen äärellä. Tilaisuus on avoin kaikille alueen asukkaille, maanomistajille, muille tienkäyttäjille ja hankkeesta kiinnostuneille.

Yleissuunnitelmaluonnos

Yleissuunnitelmaluonnoksessa esitetään satamatien uusi linjaus Myrgrundintieltä Kotisarantielle ja edelleen Munsmon ja Tölbyn kylien pohjoispuolelta maantielle 673 (Rantatie) ja siitä edelleen itään valtatielle 8 (Porintie). Suunniteltavan tieosuuden pituus on noin 14,5 kilometriä, josta uuden tielinjauksen pituus on noin 12 kilometriä. Uusi satamatielinjaus on kaksikaistainen seututie, jonka nopeusrajoitus on pääsääntöisesti 60–80 km/h. Maantien 673 sekä valtatien 8 liittymiin suunnitellaan eritasoliittymät, muut liittymät satamatiellä ovat tasoliittymiä. Satamatien viereen suunnitellaan jalankulku- ja pyöräilyväylä Myrgrundintien ja Näsintie välille. Lisäksi Myrgrundintielle tehdään pieniä parannuksia Sundomin sillan kohdalle.

Karttapalautekysely

Suunnitelmaluonnoksen kommentointia varten hankkeen internetsivuille lisätään linkki karttapalautekyselyyn, johon asianosaiset voivat käydä jättämässä kommenttinsa 21.2.- 17.3.2024 välisenä aikana.

Suunnittelualueella tehdään pohjatutkimuksia kevään ja kesän aikana. 

Tarkentunutta yleissuunnitelmaa esitellään yleisölle myös kesällä 2024. Yleissuunnitelma valmistuu vuoden 2024 aikana.  

Yhteyshenkilöt

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus:
- Tienpidon suunnittelu, yksikön päällikkö Janne Ponsimaa, puh. 029 502 7746, janne.ponsimaa@ely-keskus.fi

- Projektipäällikkö Esa Nyrhinen, WSP Finland Oy, puh. 0400 161 857, esa.nyrhinen@wsp.com

- Suunnittelusta vastaava: Sari Kirvesniemi, Ramboll Finland Oy, 040 575 6090, sari.kirvesniemi@ramboll.fi

Liitteet

Linkit

Tietoa julkaisijasta

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15

0295 027 500
http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.

ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset

NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.

NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Vägnätet av lägre klass lider av det milda vädret5.12.2025 13:05:51 EET | Pressmeddelande

Det milda vädret och regnet under de senaste dagar leder till utmaningar i väghållningen speciellt i frågan om vägnätet av lägre klass. På slätterna i Södra Österbotten och längs kustområdet i Österbotten har det på grusvägarna börjat bildas håligheter och ytmenföre. Ytmenföre innebär att vägytan blir gyttjig och vägens bärighet försämras. Viktbegränsningar har införts på ett grusvägsavsnitt i Malax (väg 17463 mellan Rönnholm-Övermalax, Malax. Noggrannare plats: Avsnittet Rönnholm-Mattlar) (enligt läget 4.12.2025).

​​Leuto sää kurittaa alempaa maantieverkkoa​5.12.2025 13:05:51 EET | Tiedote

Leuto sää ja viimepäivien sateet aiheuttavat haasteita tienpidolle etenkin alemmalla maantietieverkolla. Etelä-Pohjanmaan lakeuksilla, sekä Pohjanmaan rannikkoalueilla sorateille on alkanut muodostua tienkäyttäjiä vaivaavia reikäsarjoja ja pintakelirikkoa. Pintakelirikossa tien pinta liejuuntuu ja sen kantavuus heikkenee. Painorajoituksia on jouduttu asettamaan yhdelle soratieosuudelle Maalahdessa (Tie 17463 välillä Rönnholm - Övermalax, Maalahti. Tarkempi paikka: Välillä Rönnholm - Mattlar) (tilanne 4.12.2025).

Från NTM-centraler till livskraftscentraler 1.1.20265.12.2025 09:00:00 EET | Pressmeddelande

Vid ingången av år 2026 inrättas tio regionala livskraftscentraler i Finland. Samtidigt läggs de nuvarande 15 NTM-centralerna ner. Livskraftscentralen i Södra Österbottens verksamhetsområden omfattar näringar och kompetens, landsbygd och miljö samt trafik. Till det riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket överförs uppgifter från regionförvaltningsverken, Valvira samt från NTM-centralen tillstånds-, styrnings- och tillsynsuppgifter som gäller miljövård, vattenvård och naturskydd. NTM-centralens kollektivtrafikuppgifter hör i fortsättningen till Traficom.

ELY-keskuksista elinvoimakeskuksiin 1.1.20265.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote

Vuoden 2026 alusta Suomeen perustetaan kymmenen alueellista elinvoimakeskusta. Samalla nykyiset 15 ELY-keskusta lakkautetaan. Etelä-Pohjanmaalle perustetaan elinvoimakeskus, jonka toimialat ovat elinkeinot ja osaaminen, maaseutu ja ympäristö sekä liikenne. Valtakunnalliseen Lupa- ja valvontavirastoon siirtyvät tehtävät aluehallintovirastoista, Valvirasta sekä ympäristön-, vesien- ja luonnonsuojelun lupa-, ohjaus- ja valvontatehtävät ELY-keskuksista. ELY-keskuksen joukkoliikennetehtävät sijoittuvat jatkossa Traficomiin.

Färsk projektrapport underlättar nationellt enhetlig tillämpning av bygglagen (NTM-centralen i Södra Österbotten)4.12.2025 08:30:00 EET | Pressmeddelande

Ett pilotprojekt lett av NTM-centralen i Södra Österbotten och finansierat av Miljöministeriet stödde kommunala byggnadstillsynsmyndigheter i verkställandet av den nya bygglagen under 2025. Projektets slutrapport ”Rakentamislaki 2025: Avauksia rakennusvalvontaviranomaisille” presenterar resultaten och slutsatserna av samarbetet kring den nya bygglagen med kommunerna i NTM-centralen i Södra Österbottens verksamhetsområde och lyfter fram teman som fortfarande har varit öppna.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye