Päätoimittaja Antti Kokkonen: Metsäuutisoinnissa kaksi eri todellisuutta

Viikko sitten julkaistun YTT Juhani Wiion selvityksen mukaan valtamedian metsäuutisointi painottuu ilmastoteemojen käsittelyyn. – Median metsäuutisointi vahvistaa polarisoitunutta yksipuolista metsäkeskustelua ja agendaa eikä anna siihen kokonaisvaltaista ymmärrystä tarjoavia aineksia. Mediasta on tullut metsäkeskustelun osapuoli, joka uutisoi metsistä etupäässä ilmastomuutoksen, luontokadon ja biodiversiteetin näkökulmista, tulkitsee Wiio selvitystään.

Selvityksen päätelmät eivät yllätä Kalevan päätoimittaja Antti Kokkosta. – Helsingin Sanomien päälevikkialue on pääkaupunkiseutu, jossa lukijoiden metsäsuhde painottuu virkistykseen ja retkeilyyn eikä talouteen ja toimeentuloon. On selvää, että lehden linja myötäilee lukijakunnan lähellä olevia teemoja.  

–Maakuntalehdissä ja Ylen aluetoimituksissa metsäaiheita käsitellään myös talouden ja työllisyyden näkökulmista, koska metsätalouden koko arvoketjulla alkaen metsäpäästä tehtaisiin on suuri merkitys ihmisten elämään ja leivän lähteenä toimeentuloon. Se on osa maakuntien elämää, jossa ymmärretään myös metsän virkistys- ja retkeilyarvo. Jokainen media hakee yleisönsä kautta oman näkökulmansa.

Luonto- ja Ilmastopaneeleilla iso rooli metsäkeskustelussa

Kokkonen ei usko salaliittoihin, että yksittäiset punavihreät toimittajat olisivat kaapanneet vallan Hesarissa ja Ylessä ja ohjaavat journalistista päätöksentekoa. – Pikemminkin voi kysyä, ovatko tutkijat kattaneet medialle sellaisen voileipäpöydän, mistä jokainen voi hakea mieluisan tutkijan ja haluamansa lausunnon.

–Jos toimittaja on etukäteen päättänyt jutun agendan, hän saa aina jonkun asiantuntijana esiintyvän professorin todistamaan samaa. Kun harvalla toimittajalla on metsäalan koulutusta, helposti käännytään professoritason henkilön puoleen ja haetaan sieltä tukea omalle näkemykselle. 

Sama koskee Kokkosen mukaan myös luonto- ja ilmastopaneeleita, joiden valinta ei ole ollut millään tavalla demokraattinen, mutta joille on annettu iso painoarvo. – Ne esiintyvät mielellään tieteellisinä auguureina, vaikka pääosa varsinaista metsätutkijoista olisi toista mieltä. Vaikka ilmastomuutoksesta vallitsee kohtuullinen konsensus, metsien tilasta ja käsittelystä löytyy vastakkainasettelua.

–Hyvä esimerkki on keskustelu hiilinieluista, joista voit löytää täysin vastakkaista mielipidettä edustavat tutkijat. Tosiasiahan on, että metsien biomassan määrä on kasvanut ja nielut sen myötä vahvistuneet. Jos emme olisi hoitaneet metsiämme viime vuosikymmeninä tehdyllä tavalla, meillä olisi paljon vähemmän metsää. Ympäristöväki ei pidä hoidettua metsää arvokkaana, vaan haikailee vanhan vähän hiiltä sitovan metsän ja suojelun perään.

Metsänomistajat kompensoivat omat päästönsä

Pitäisikö metsätalous nähdä mediassa luontokatoa ja ilmastomuutosta monipuolisemmin myös suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rahoittajana. – Se on kullekin medialle arvokysymys. Kun Petteri Taalas maailman johtavana ilmastoasiantuntijana oli huolissaan fossiilisten käytön hitaasta lopettamisesta, suojeluhenkinen julkinen keskustelu piti metsähakkuiden vähentämistä tärkeämpänä keinona ilmastomuutoksen torjunnassa.

–Kun metsäsektori on jäänyt ilmastokeskustelun altavastaajaksi, sopii kysyä, ovatko metsäammattilaiset antaneet sen tilan ympäristötekijöitä korostaville puheenvuoroille. Osasyy löytyy historiasta, kun metsäsektori dominoi politiikkaa ja julkisuutta, kun sen ehdoilla muutettiin valuuttakursseja ja huolehdittiin kilpailukyvystä.

Metsäteollisuuden tulee Kokkosen mukaan muistaa myös, että se on monta vuosikymmentä vähätellyt metsään liittyviä luontoarvoja. – Nyt on aika hyväksyä maailman muutos, Suomen kansainväliset sitoumukset, eri mielipiteet ja käydä avointa ja aitoa vuoropuhelua. Metsä nähdään monipuolisemmin kuin ennen.

–Kun nyt ollaan uudessa tilanteessa, metsäsektoria vaivaa neuvottomuus siitä, miksi se ei ole onnistunut kääntämään keskustelua hyödykseen, vaan on jäänyt altavastaajaksi. On hyvä muistaa, että metsänomistaja on ainoa ryhmä, joka kompensoi omat päästönsä. Kasvava metsä kasvattaa hiilinieluja ja sellaisenaan ekoteko, mikä on jäänyt julkisuudessa ymmärtämättä. Nyt kun nielut on sosialisoitu yhteiseksi omaisuudeksi, on käynyt niin että metsänomistajan päästöt ovat yksityisiä ja nielut yhteisiä.  

Suomessa eletään metsäasioissa kahta eri todellisuutta

Kokkosen mukaan metsäkeskustelussa on paljon epärehellisyyttä, kun kuitenkin halutaan yhteiskunnan tarjoama hyvä, mutta kielletään sen taloudellinen merkitys. – Ei saisi hakata metsää eikä perustaa kaivoksia, mutta halutaan silti vahva hyvinvointivaltio. Pentti Linkola oli tässä suhteessa rehellinen, kun hän eli kuten opetti. Hän vastusti metsätaloutta, mutta ei ollut vailla yhteiskunnan palveluita. 

–Median ja metsätalouden vuoropuhelua metsätaloudesta, suojelusta, luontokadosta tai nieluista tulee käydä. On hyvä ymmärtää kaikkia keskustelun osapuolia ja hakea konsensusta julkiseen metsäkeskusteluun.

Kokkonen ymmärtää hyvin, jos metsäala kokee kielteisen julkisuuden vaikuttavan työhyvinvointiin ja vähentää nuorten mielenkiintoa hakeutua alalle koulutukseen ja töihin. – Jos teet arvokasta työtä kansantalouden hyväksi, mutta julkisuudessa sinua pidetään luonnon murhaajana, eihän se reilua ole.

–Tässä on kysymys myös kaupunkien ja maakuntien vastakkainasettelusta. Julkisuudessa kaupungeissa asuu oikeassa olevien heimo, joka haluaa suojella kaiken ja maakunnissa luontoa tuhoava kansa. Me elämme metsäasioissa Suomessa kahta eri todellisuutta, on maakuntien todellisuus ja Helsingin todellisuus.

Markku Laukkanen

markku.laukkanen@audiomedia.fi