Eutanasiatutkimus 2024 kutsuu kansalaisia vastaamaan kyselyyn eutanasiasta
Diakonia-ammattikorkeakoulun ja Itä-Suomen yliopiston yhteisessä tutkimushankkeessa tutkitaan kansalaisten ja sairaanhoitajien näkemyksiä eutanasiasta ja lääkäriavusteisesta itsemurhasta.
![](/data/images/public/69818205/70105319/be58ea80-08e5-4473-bc54-d38e1a7a1d43-w_720.jpg)
Suomessa on käyty vaihtelevasti yhteiskunnallista keskustelua eutanasiasta jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, joka on voimistunut viime marraskuussa käynnistyneen kansalaisaloitteen myötä. Perinteisesti eutanasiakeskustelua on käyty lääkäreiden, poliitikkojen sekä eri uskontokuntien edustajien välillä. Eutanasia koskettaa kuitenkin myös muita ryhmiä, jotka mahdollisesti joutuisivat sen kanssa kosketuksiin, mikäli eutanasian laillinen asema muuttuisi yhteiskunnassamme. Yksi tällainen ammattiryhmä ovat sairaanhoitajat. Edellisen lisäksi kansalaisten näkemykset eutanasiasta tulisi ottaa huomioon keskustelussa.
Lääkäreiden näkemyksiä eutanasiasta on tutkittu säännöllisin väliajoin vuodesta 1993 lähtien, viimeksi marraskuussa 2023. Sairaanhoitajien ja kansalaisten asenteita on tutkittu viimeksi vuonna 2016 valmistuneessa väitöskirjassa. Ajankohtainen tieto sairaanhoitajien sekä kansalaisten näkemyksistä on merkittävää nyt käytävän yhteiskunnallisen keskustelun ja mahdollisesti tulevan päätöksenteon näkökulmista.
Diakonia-ammattikorkeakoulun ja Itä-Suomen yliopiston yhteisessä tutkimushankkeessa tutkitaan kansalaisten ja sairaanhoitajien näkemyksiä eutanasiasta ja lääkäriavusteisesta itsemurhasta. Tutkimus toteutetaan yhteistyössä Suomen Sairaanhoitajien sekä TUNI Palliative Care Research Groupin kanssa.
Tutkimuksessa kerätään kaksi erillistä aineistoa, joista toinen kansalaisilta sekä toinen Suomen Sairaanhoitajien jäseniltä. Kansalaisilta kerätään aineistoa 5.2.-10.3.2024 ja sairaanhoitajilta 7.2.-10.3.2024. Aineistot kerätään sähköisellä kyselyllä, jonka suunnittelussa on hyödynnetty Lääkäriliiton validoitua kyselyä sekä TtT, dosentti Anja Terkamo-Moision väitöstutkimuksessa kehitettyä instrumenttia. Näin ollen eri kohderyhmien tulokset ovat osin verrattavissa keskenään. Tutkimuksen alustavia tuloksia on tarkoitus julkaista kesällä 2024.
Osallistu tutkimukseen
- Tutustu tutkimustiedotteeseen.
- Pääset osallistumaan tutkimukseen vastaamalla kyselyyn, joka aukeaa tästä linkistä. Vastaamiseen arvioidaan kuluvan aikaa noin 15-30 minuuttia.
- Voit osallistua tutkimukseen 10.3.2024 saakka.
Lisätietoja
- Verkkosivuilta: www.eutanasiatutkimus.com
- Sähköpostilla: eutanasiatutkimus2024@gmail.com
Yhteyshenkilöt
Anja Terkamo-MoisioTtT, dosenttiItä-Suomen yliopisto, Hoitotieteen laitos
anja.terkamo-moisio@uef.fiMinna HökkäTtTDiakonia-ammattikorkeakoulu
minna.hokka@diak.fiTietoja julkaisijasta
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) kouluttaa asiantuntijoita sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkauksen aloille. Se osallistuu koulutusalojensa alueelliseen, valtakunnalliseen ja kansainväliseen kehittämiseen mm. hanketoimintansa kautta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Diakin Helsingin-kampuksen sateenkaarilippu ilkivallan kohteena – ”Pidämme jatkossa entistä kovemmin ääntä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolesta”25.6.2024 14:45:48 EEST | Tiedote
Diakonia-ammattikorkeakoulun Helsingin-kampuksen pihan salkoon eilen nostettu sateenkaarilippu on joutunut ilkivallan kohteeksi. Diak liputtaa Helsinki Pride -viikon ajan Helsingin-kampuksella seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puolesta.
Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot palvelevat työelämää ja opiskelijaa14.6.2024 12:15:00 EEST | Tiedote
Ylemmissä ammattikorkeakoulututkinnoissa oppimisen lähtökohtana ovat opiskelijoiden yksilölliset lähtökohdat ja urasuunnitelmat. Diak Master Schoolin tutkinnot ja koulutukset suuntaavat tulevaisuuteen ja etsivät ratkaisuja yhteiskunnan tarpeisiin. Uusi julkaisu kuvaa Diak Master Schoolin kehittämistä ja pedagogiikkaa.
Osallisuutta hyvinvointipalveluihin12.6.2024 15:00:00 EEST | Tiedote
Asiakkaiden osallisuuden merkitystä korostetaan hyvinvointipalveluissa tänä päivänä paljon. Parhaimmillaan osallisuus tuottaa asiakkaalle kuulluksi ja kohdatuksi tulemisen kokemuksia ja tukee toimintakykyä.
Diakin muutosneuvottelut päätökseen5.6.2024 09:30:00 EEST | Tiedote
Diakonia-ammattikorkeakoulun muutosneuvottelut on saatu päätökseen. Diakin tavoitteena on saavuttaa noin kolmen miljoonan euron säästöt vuoden 2026 loppuun mennessä. Muutosneuvotteluiden tuloksena irtisanotaan 26 henkilöä. Yhdeksän henkilön työtehtävät muuttuvat merkittävästi.
Diakista valmistuu 322 opiskelijaa kevätlukukaudella 202428.5.2024 07:59:00 EEST | Tiedote
Diakonia-ammattikorkeakoulusta valmistuu tämän kevätlukukauden aikana yhteensä 322 opiskelijaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme