Pirkanmaan hyvinvointialue

Aluehallitus nimesi uuden nuorisovaltuuston ja siirsi Kaivannon myynnin jaostoon

Jaa

Aluehallitus päätti maanantaina siirtää Kaivannon sairaala-alueen myynnin konserni- ja toimitilajaoston käsiteltäväksi. Myyntipäätöstä käsitellään aluehallituksessa uudelleen jaoston käsittelyn pohjalta. Aluehallitus nimesi maanantaina myös uuden nuorisovaltuuston vuosille 2024-2025.

Aluehallitus hyväksyi maanantai kokouksessaan kotona asumisen tukipalvelujen uudet myöntämiskriteerit 1.3. lähtien. Muutokset kohdistuvat pääasiassa kuntouttavaan päivätoimintaan. Sen saamiseksi asiakkaalta edellytetään jatkossa erityisesti omaa motivaatiota osallistumiseen, ryhmässä toiminnan kykyä sekä ohjauksen, valvonnan tai päivittäisissä toiminnoissa havaittua avun tarvetta. Päivätoiminnan tarvetta arvioitaessa käytetään myös RAI-mittaria.

Henkilökohtaisen avun palvelusetelin arvoa päätettiin aluehallituksessa korottaa niin ikään maaliskuun alusta. Esimerkiksi palvelusetelin arkihinta nousee 22 eurosta 22,50 euroon. Arvon nostaminen nähtiin tarpeellisena, jotta palvelusetelin hinnat eivät jäisi oleellisesti ostopalvelua alhaisemmalle tasolle.

Uusi nuorisovaltuusto ja muutoksia jaostoissa

Aluehallitus nimesi yksilöasioiden jaostoon Sari Hassin tilalle Minna Sarvijärven.
Konserni- ja toimitilajaostoon Birgitta Niskasen tilalle nimettiin Anna-Mari Jussila. Sinikka Torkkolalle tilalle tulevan henkilön valinta jäi pöydälle. Henkilöstöjaostoon Sami Kymäläisen tilalle valittiin Sami Pajunoja.

DigiFinlandin hallitukseen Sisä-Suomen yhteistyöalueelta nimettiin sosiaali- ja terveysjohtaja Taru Kuosmanen Pirkanmaan hyvinvointialueelta.

Aluehallitus nimesi maanantaina myös hyvinvointialueen uuden nuorisovaltuuston vuosille 2024-2025. Akaa, Lempäälä ja Vesilahti ilmoittavat edustajansa myöhemmin. Nuorisovaltuuston järjestäytymiskokous pidetään 22.2.
Tähän mennessä ilmoitetuista nimettiin nuorisovaltuustoon seuraavat edustajat (suluissa varajäsen):

  • Hämeenkyrö: Olavi Paitula (varajäsen Lahja Välimäki)
  • Ikaalinen: Jero Lampila (Pihla Hakala)
  • Juupajoki: Aino Äikäs (Julia Salomaa)
  • Kangasala: Aarre Hytönen (Leevi Kokkonen), Taina Suuniittu (Emilia Eerola)
  • Kihniö: Neea Koivisto (Metta Hirviniemi)
  • Kuhmoinen: Ilmari Huusko (Konsta Nurminen)
  • Mänttä-Vilppula: Anni Lahtinen (Miisa Jäälehti)
  • Nokia: Elvi Olkinuora (Tiia-Maria Ylipaholuoma), Silja Valpas (Julius Johansson)
  • Orivesi: Pihla Koppanen (Paavo Pesonen)
  • Parkano: Elsa Riihivirta (Ada Rusu)
  • Pirkkala: Elias Eironen (Väinö Niukkanen), Taika Kiuru (Zahra Shaker)
  • Punkalaidun: Kaisa Karunen (Hsa Say Ka Paw)
  • Pälkäne: Meeri Virtanen (Aleksi Hietala)
  • Ruovesi: Laura Leponiemi (Milja Pynnöniemi)
  • Sastamala: Aatos Kallio (Justiina Koivuniemi), Elli Halme (Lumi Heinisuo)
  • Tampere: Oliver Priimägi (Mette Kämäräinen), Venla Taubert (Voitto Vellamo), (Neela) Eemi Jaakola Teodor-Pavel Hiidenlampi, Kerttu Kajander (Yasmeen Shaath)
  • Urjala: Viljami Toivonen (Rasmus Vankka)
  • Valkeakoski: Venla Vuorinen (Milana Sirén), Roosa Kukkonen (Iris Käkönen)
  • Virrat: Leo Valkonen (Wenla Markkanen)
  • Ylöjärvi: Tuomas Hämäläinen (Jenny Snellman), Mimmi Pohjamo (Nico Määttänen)
  • Vapaavalintaiset: jäsenet Max Nikkari, Eemeli Tuominen, Denislava Georgieva, Eetu Hukkanen, Martti Kaisti, Elsa Nisula, Viljo Paavola, Enni Takala

Aluehallituksen edustajien valinta nuorisovaltuustoon jätettiin pöydälle.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue

Kaikenikäiset ovat löytäneet digiklinikan: erityisen suosittu ruuhkavuosia elävien keskuudessa2.5.2025 11:01:53 EEST | Tiedote

Vuoden käytössä ollut Pirkanmaan hyvinvointialueen digiklinikka on saavuttanut suuren suosion Pirkanmaalla, ja 25 % alueen väestöstä on rekisteröitynyt palvelun käyttäjäksi. Suomen suurin julkisen terveydenhuollon digiklinikka on erityisesti 20–40-vuotiaiden suosiossa, mutta myös yli 60-vuotiaat ovat löytäneet palvelun. Poikkeuksellinen flunssatalvi näkyi myös digiklinikalla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye