Juomavesi täytyy edelleen keittää itäisessä Espoossa, Kauniaisissa ja Vantaalla Linnaisissa
Vedenkeittokehotus alueella jatkuu edelleen. Häiriötilanne johtuu alueella tapahtuneesta ikääntyneen päävesijohdon rikkoontumisesta Espoon Mäkkylässä. Päävesijohdon vuoto aiheutti laajan vedenjakeluhäiriön itäisen Espoon ja Kauniaisten alueella Turuntien pohjois- ja itäpuolella sekä Vantaalla Linnaisten alueella.
Vedenkeittokehotus jatkuu edelleen. Kiinteistöjä ei ole alueella ilman vettä ja vedenjakelu kiinteistöille toimii, mutta varotoimenpiteenä juomavesi ja ruoanlaitossa käytettävä vesi on edelleen keitettävä vähintään viiden minuutin ajan. Vesi on keittämisen jälkeen myös jäähdyttyään käyttökelpoista. Myös kahvin- ja vedenkeittimissä käytettävä vesi on ensin keitettävä. Keittokehotus jatkuu, kunnes kaikki terveydensuojeluviranomaisen määräämien näytteiden tulokset ovat valmistuneet ja vedenlaatu on varmistettu koko alueella. Tiedotamme seuraavan kerran 21.2. klo. 7.
Olemme perustaneet kolme väliaikaista vedenjakelupistettä lähialueille. Vedenjakelupisteet ovat auki läpi yön. Niistä saa omaan astiaan puhdasta vettä, jota ei tarvitse keittää. Vedenjakelupisteet sijaitsevat Hämeenkylässä osoitteessa Auratie 2, Espoon keskuksessa asematorilla osoitteessa Asemakuja 4 ja Leppävaarassa Uuno Kailaan kadulla palopostissa. Vedenkeittokehotuksen alueella vettä voi yhä käyttää keitettynä.
Vedenkeittokehotus koskee seuraavia alueita:
00370 Espoo Sotaviskaalintie, Sotatuomarintie, Mäkkyläntie ja Sotarovastintie
01640 Vantaa vain Linnainen
02600 Espoo Kelanpiha 1, Inkoonkuja, Siuntiontie 18 ja 20
02610 Espoo
02620 Espoo
02630 Espoo
02650 Espoo
02660 Espoo
02680 Espoo
02700 Kauniainen
02710 Espoo
02720 Espoo
02730 Espoo
02740 Espoo Pakankylä, Kalmari
02750 Espoo, pois lukien Turunväylän eteläpuoliset osat
02920 Espoo
02940 Espoo
02970 Espoo
Yhteyshenkilöt
Härkki HeliOsastonjohtajaHSY:n vesihuolto
Puh:040 519 7008heli.harkki@hsy.fiTietoja julkaisijasta
Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Teemme kanssasi maailman kestävimmän kaupunkiseudun.
HSY – Puhtaasti parempaa arkea
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSY
WC-pytyt valtaavat Kansalaistorin – HSY:n Haitalliset aineet -projekti huipentuu tapahtumaan 7.5.20257.5.2025 08:27:07 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY järjestää 7.5.2025 klo 11–19 Kansalaistorilla Pytyllä on asiaa -tapahtuman. Tempauksessa kymmenistä WC-pytyistä rakennettu Itämeren portit -teos herättelee keskustelua arjen kemikaalikuormasta. Tapahtuman tavoitteena on lisätä asukkaiden ymmärrystä haitallisista aineista ja innostaa tekemään ympäristön kannalta parempia valintoja omassa arjessaan.
HSY aloittaa kiinteistöjen kompostitarkastukset kesällä 20255.5.2025 08:36:46 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut aloittaa kiinteistöjen kompostitarkastukset toukokuussa 2025. Tarkastusten avulla HSY valvoo biojätteen lajitteluvelvoitteen toteutumista ja neuvoo asukkaita kompostoinnissa.
HSY vähensi kasvihuonepäästöjään yli neljänneksen edellisvuodesta24.4.2025 14:41:39 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY vähensi toiminnasta aiheutuvia päästöjään vuonna 2024 yli neljänneksen edellisvuoteen verrattuna. Voimakkaasti pienentynyt päästökertymä oli yhteensä 79 000 tonnia hiilidioksidisiksi muutettuna.
Kevät innostaa siivoamaan – HSY lisää Sortti-asemien lauantain aukioloja22.4.2025 08:37:26 EEST | Tiedote
Kevät on täällä, ja asukkaiden siivousinto kasvaa. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY helpottaa kevätsiivouksia ja lisää Sortti-asemien lauantain aukioloja huhti–toukokuussa. Kivikon Sortti-asema palvelee 26.4. alkaen pysyvästi myös lauantaisin.
HSY:n kierrätyslähettiläät vieneet lajitteluviestiä yli 23 000 kotiin17.4.2025 09:15:06 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelujen (HSY) kierrätyslähettiläskampanja syntyi halusta löytää uudenlaisia tapoja parantaa asukkaiden jätteiden lajittelua ja vähentää sekajätteen määrää. Yhdessä pääkaupunkiseudun vuokrakotiyhtiöiden kanssa järjestettyjen kampanjoiden avulla kierrätyslähettiläät ovat vieneet lajitteluviestiä jo yli 23 000 kotiin kannustavin tuloksin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme