Loot box -yllätyslaatikot voivat pahentaa rahapeliongelmaisten tilannetta
Tuoreen tutkimuksen mukaan loot boxien eli yllätyslaatikoiden ostaminen digipeleissä ei itsessään lisännyt riskiä taloudellisille ongelmille. Loot boxien yhteys velkaantuneisuuteen näkyi vasta, kun pelaajalla oli myös rahapeliongelmia. Yllätyslaatikoiden ostaminen on erityisen suosittua rahapelaajien keskuudessa.

Loot boxit sisältävät arvoltaan vaihtelevan valikoiman pelissä käytettäviä varusteita tai muita virtuaalisia esineitä. Niiden satunnaisuuteen ja rahankäyttöön perustuva toimintamekanismi rinnastetaan usein rahapelaamiseen, mikä on kirvoittanut huolta loot boxien riskeistä ja haitoista pelaajille.
Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksen tutkimuksessa selvitettiin loot boxien ostamisen yhteyttä pelaajan taloudellisiin ongelmiin. Aineistona käytettiin 18–75-vuotiailta kerättyä kyselyaineistoa Suomesta, Ruotsista ja Iso-Britanniasta. Aineisto kerättiin koronapandemian aikana vuonna 2021.
– Loot boxit eivät aiheuta haittoja kaikille pelaajille, mutta rahapelaajat ovat erityisen haavoittuvaisia loot boxien koukuttavuudelle ja niiden rahapelejä muistuttaville palkkiomekanismeille. Loot boxit voivat ruokkia rahapeliongelmia ja johtaa taloudellisten ongelmien kasautumiseen, tutkijatohtori Anu Sirola toteaa.
Tutkimuksessa havaittiin myös, että pandemia-aikainen yksinäisyys oli riskitekijä loot boxien lisääntyneelle ostamiselle. Sosiaalinen eristäytyminen ajoi monet viettämään aikaa digipelien parissa, mikä altisti myös pelien sisäisille ostomahdollisuuksille. Kriisiaika on voinut osaltaan vahvistaa yksinäisyyden kielteisiä vaikutuksia haitalliseen kulutuskäyttäytymiseen.
Artikkelin kirjoittajat painottavat loot boxien sääntelyn tärkeyttä erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien pelaajien kuten lasten, nuorten ja rahapeliongelmista kärsivien suojelemiseksi.
– Digipelien nopeatempoisuus kannustaa harkitsemattomiin pelin sisäisiin ostoihin. Loot boxit ovat luonteeltaan erityisen addiktoivia ja rahaa voi huomaamatta kulua paljon. Ne myös opettavat rahapelien mekanismeja alaikäisille, mikä voi madaltaa kynnystä rahapelien pariin siirtymiseen ja altistaa myöhemmille ongelmille, Sirola tiivistää.
Tutkimus on osa DigiConsumers-hanketta, joka on saanut rahoitusta Strategisen tutkimuksen neuvostolta ja Suomen Akatemian COVID-19 -lisärahoituksesta.
Tutkimusjulkaisu:
Sirola, A., Nyrhinen, J., Nuckols, J., & Wilska, T. A. (2023). Loot box purchasing and indebtedness: The role of psychosocial factors and problem gambling. Addictive Behaviors Reports, 18, 100516.
Yhteystiedot:
Tutkijatohtori Anu Sirola, anu.r.s.sirola@jyu.fi, 050 347 4820
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anitta KananenViestinnän asiantuntija
Puh:+358 40 8461395anitta.kananen@jyu.fiJyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Maankäyttö vaikuttaa boreaalisten järvien energialähteisiin17.4.2025 07:10:00 EEST | Tiedote
Järviekosysteemit vastaanottavat valuma-alueelta peräisin olevaa eloperäistä ainesta, joka päätyy mikrobien avustuksella ravintoverkkoon. Jyväskyläläinen tutkijaryhmä selvitti vedyn pysyvien isotooppien avulla maalta peräisin olevan eloperäisen energian määriä. Tutkimuksen mukaan pohjaeläinten ja niitä syövien kalojen maalta peräisin olevan energian määrä oli suurempaa kuin ulappa-alueen eläinplanktonin ja niitä syövien kalojen. Kaikkien kuluttajaryhmien maalta peräisin olevan energian määrä väheni tummista happamista metsäjärvistä kohti reheviä järviä, joiden valuma-alueella on paljon maataloutta.
Tuore väitöstutkimus selvittää, miten tragedia auttaa käsittelemään ilmastokriisiä17.4.2025 06:58:00 EEST | Tiedote
Tragediaa pidetään turhaan vanhentuneena ja jopa kuolleena teatterimuotona, vaikka sillä voisi olla paljon annettavaa ilmastonmuutoksen hahmottamisessa ja sen seurausten käsittelemisessä, toteaa YTM Henna Vainio, joka tutki filosofian väitöskirjassaan tragedian mahdollisuutta ja merkitystä erityisesti ilmastonmuutoksen aikakaudella.
Uusi jättivirus eristettiin Jyväskylässä ensimmäistä kertaa Suomessa16.4.2025 07:05:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston nanotiedekeskuksen tutkijat ovat ensimmäistä kertaa Suomessa eristäneet jättiviruksen, joka nimettiin Jyvaskylavirukseksi. Löytö osoittaa jättivirusten olevan luultua yleisempiä pohjoisilla alueilla sekä havainnollistaa, että on vielä paljon rakenteita, joiden alkuperää ja toimintoja ei ole kunnolla tutkittu.
Uudenlainen kaikkia ionisoivan säteilyn lajeja havaitseva kannettava ilmaisin parantaa säteilyturvallisuutta15.4.2025 07:05:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopisto on yhteistyössä Säteilyturvakeskuksen (STUK) kanssa kehittänyt uudenlaisen kannettavan monikäyttösäteilyilmaisimen, joka havaitsee käytännössä kaikkia ionisoivan säteilyn lajeja. Laitteesta voivat hyötyä mm. teollisuuden ja lääketieteen säteilynkäyttäjät, viranomaiset, ydinenergia-ala, ensivasteen toimijat sekä sotilaskäyttäjät. Teknologialle on haettu patenttia, ja seuraavaksi selvitetään sen kaupallistamismahdollisuuksia.
Tutkimustieto ei puolla perusopetuksen kansallisia kokeita14.4.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Perusopetuksen kansallisia kokeita ei ole koskaan käytetty Suomessa. Kansallisilla kokeilla tarkoitetaan koko ikäluokalle toteutettavia pakollisia kokeita tavallisimmin matematiikassa ja kielissä. Kokeiden käyttöönottoa on viime aikoina pohdittu vastauksena koululaisten oppimistulosten heikentymiseen ja arvioinnin yhdenvertaisuuden ongelmiin. Tuore tutkimus kuitenkin osoittaa, ettei valtakunnallisten kokeiden käyttöönottoa voida suositella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme