Pohjois-Karjalan Osuuskauppa

Henkilöstörahasto on PKO:ssa nykyaikainen tapa palkita koko henkilökuntaa

Jaa

Pohjois-Karjalan Osuuskauppa (PKO) toimii kaupan alalla suunnannäyttäjänä henkilöstörahaston hyödyntämisessä, kun se palkitsee henkilökuntaansa hyvistä työsuorituksista. Marraskuussa 2021 perustetun henkilöstörahaston käytöstä on saatu hyviä kokemuksia, sillä sen edut ovat kiistattomat niin henkilökunnalle kuin osuuskaupalle.

Myyjä Johanna Nevalainen on sijoittanut PKO:n henkilöstörahastoon
Myyjä Johanna Nevalainen on sijoittanut PKO:n henkilöstörahastoon

Henkilöstörahastojen perustaminen Suomessa tuli mahdolliseksi jo vuonna 1990. Pitkään ne elivät hiljaiseloa, kunnes vuonna 2011 toteutunut lakimuutos teki niistä jälleen houkuttelevia.

– Palkkioiden rahastointi on henkilökunnalle kannattava ja verotehokas tapa saada lisätuloja. Rahastoimalla palkkionsa henkilö saa keskimäärin yli 50 % suuremman palkkion verojen jälkeen kuin olemalla rahastoimatta. Tässä ei ole vielä huomioitu mahdollista rahaston sijoitustoiminnan tuottoa, toimialajohtaja Lasse Mäkinen Evli Alexander Incentives Oy:stä kertoo.

Evli Alexander Incentives on toiminut yhteistyökumppanina PKO:n rahaston perustamisessa, ja se myös hoitaa rahaston hallinnointia.

– Olemme viestineet henkilökunnalle aktiivisesti rahastointimahdollisuudesta ja ilahduttavan moni PKOlainen hyödyntää henkilöstörahaston tarjoamia mahdollisuuksia. Henkilö saa itse vapaasti valita sijoittaako saamansa voitto- ja suoritepalkkiot rahastoon vai haluaako maksun suoraan palkkatilille. Jokaisella vähintään kuusi kuukautta työsuhteessa olleella on kuitenkin mahdollisuus sijoittaa henkilöstörahastoon ja hyötyä siitä välittömästi, PKO:n toimitusjohtaja Juha Kivelä toteaa.

PKO:ssa koko henkilöstö, esihenkilöt ja kaikki työntekijät, on palkitsemisjärjestelmän piirissä eli heille maksetaan voitto- ja suoritepalkkioita hyvin tehdystä työstä. Silloin kun henkilö päättää siirtää saamansa palkkiot rahastoon, työnantaja kasvattaa summaa automaattisesti 20 prosentilla.
Esimerkiksi, jos työntekijä siirtää rahastoon PKO:n maksamia voitto- ja suoritepalkkioita yhteensä 1 000 euroa, osuuskauppa maksaa siihen päälle 20 % eli rahastoitava summa nousee 1 200 euroon. Rahastonostoista 20 % on verovapaata ja loppuosa verotetaan ansiotulona. Sen sijaan, jos palkkiot maksetaan suoraan palkkatilille, niistä pidätetään normaaliin tapaan ansiotulovero ja palkan sivukulut.

Yritykselle henkilöstörahasto on kustannustehokas tapa palkita omaa henkilökuntaansa. Palkitsemiseen käytettävä rahamäärä voidaan antaa kokonaisuudessaan henkilöstön eduksi, koska siitä ei tarvitse maksaa työnantajan sivukuluja.

Vuosittain rahastoja perustetaan Suomessa noin 50 yritykseen, ja yhteensä niitä on nyt perustettu 460. Rahastojen piirissä on noin 150 000 henkilöä hyvin erikokoisissa ja eri toimialoilla toimivissa yrityksissä. Pohjois-Karjalassa on PKO:n lisäksi vain muutamia muita henkilöstörahastoa käyttäviä yrityksiä.

– Toivottavasti tämä käytäntö yleistyy, sillä näemme tämän erinomaisena tapana myös henkilökunnan pitkäaikaiseen sitouttamiseen. Meillä rahasto perustettiin hyvässä yhteisymmärryksessä henkilöstön edustajien kanssa. Se on kiistatta kustannustehokkain tapa rahamuotoisten palkkioiden maksamiseen ja vastaanottamiseen, henkilöstöjohtaja Mika-Jussi Mononen sanoo.

Rahastoa on voinut käyttää vuodesta 2022 lähtien ja PKO:n maksamia voitto- ja suoritepalkkioita on rahastoinut tähän mennessä noin 140 henkilöä. Tyypillisin rahastoitava summa on 500-1000 euroa.

Yksi ensimmäisten joukossa henkilöstörahastoon voitto- ja suoritepalkkionsa sijoittaneista on S-market Liperissä myyjänä työskentelevä Johanna Nevalainen.

–  Olen joskus ajatellut sijoittajaksi ryhtymistä, mutta vasta nyt kun työnantaja teki sen näin helpoksi, lähdin heti mukaan. Minulla on nyt ”eläkesalkku” muhimassa, vaikka toki tiedän, että rahastosta voi tiukan paikan tullen nostaa koska tahansa, hän toteaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Myyjä Johanna Nevalainen on sijoittanut PKO:n henkilöstörahastoon.
Myyjä Johanna Nevalainen on sijoittanut PKO:n henkilöstörahastoon.
Lataa

Pohjois-Karjalan Osuuskauppa

Pohjois-Karjalan Osuuskauppa (PKO) on asiakkaidensa omistama yritys, jonka tehtävänä on tuottaa kilpailukykyisiä etuja ja palveluja asiakasomistajille.

PKO harjoittaa vähittäiskauppaa, majoitus- ja ravitsemiskauppaa sekä palveluliiketoimintaa 13 kunnan alueella 126 toimipaikassa. PKO tekee toimialueellaan yhteistyötä monien eri tahojen kanssa.

PKO kuuluu S-ryhmään ollen yksi S-ryhmän 19:sta alueosuuskaupasta. PKO-konsernin vuosimyynti v. 2022 oli 584,6 milj. euroa. PKO tarjoaa työpaikan lähes 1 600 henkilölle. PKO:lla on yli 105 000 omistajaa, jotka omistavat osuuskaupan. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Karjalan Osuuskauppa

Osuustoiminnallinen vaikuttaminen kiinnostaa: PKO:n edustajiston vaaleissa äänestettiin vilkkaammin kuin eurovaaleissa4.4.2024 12:00:00 EEST | Tiedote

Pohjois-Karjalan Osuuskaupan (PKO) edustajiston vaalien äänestysprosentti nousi hieman jopa edellisiäkin edustajiston vaaleja korkeammaksi. Vaaleissa äänioikeutettuja oli 105 517, joista äänioikeuttaan käytti 40 542 jäsentä. Äänestysprosentti oli 38,4 prosenttia (v. 2020, 38,2 %). Äänestysinto oli kovempi kuin esimerkiksi vuoden 2019 eurovaaleissa Savo-Karjalassa, jossa äänestysprosentti oli 36,4.

Vuoden kesätyöntekijä on Anniina Marttila Pohjois-Karjalan Osuuskaupasta5.10.2023 09:00:00 EEST | Tiedote

Oikotie Työpaikat ja Vastuullinen kesäduuni palkitsee vuosittain Vuoden kesätyöntekijän. Tänä vuonna voittajan valitsi yksi Oikotien vastuullisuusyhteisön pääkumppaneista Elinkeinoelämän keskusliitto EK. Voittajan valitseminen oli tänä vuonna erityisen haastavaa, sillä erinomaisia ehdokkaita oli yhteensä 51. Vuoden kesätyöntekijä 2023 Anniina Marttila erottui kuitenkin tästä joukosta edukseen hänen kesätyöstään saaman poikkeuksellisen upean palautteen perusteella.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye