Puurakentamisen ohjelmapäällikkö Petri Heino: Muu Eurooppa edistää puurakentamista – Suomen ohjelma päättyi

Suomessa on Ahon hallituksesta alkaen edistetty puurakentamista erilaisilla hankkeilla ja ohjelmilla. Vuodesta 2016 alkaen ympäristöministeriön puurakentamisen edistämisohjelmaa johtanut Petri Heino on pettynyt ohjelmatoimien päättymiseen, vaikka sille olisi tarvetta.

 -Hallitusohjelmassa on yleinen kirjauksia puurakentamisen edistämisestä ilman konkretiaa, resurssointia ja ohjelmaa. Minun kokemukseni mukaan yhteiskunnan asettamaa puurakentamisen edistämisohjelmaa ja toimenpiteitä tarvitaan.  Esimerkiksi rakentamisen tuottavuuden parantamisessa esivalmistuksen kehittämisen kautta olisi paljon tehtävää.

Heinon mukaan monien maiden hallitukset ovat omissa ohjelmissaan päätyneet siihen, että rakentamisessa tarvittavaa muutosta kohti vähähiilisyyttä tulee valtion vauhdittaa. – Esimerkiksi Ranskassa hallitus ja teollisuus satsaavat yhteistoiminnassa kolme miljardia euroa investointitukina puurakentamisen edistämiseen, muistuttaa Heino.

–Ranskassa halutaan lisätä lehtipuun käyttöä rakentamisessa ja siihen tarvitaan sahateollisuuden modernisointia ja uusia investointeja. Hanke nähdään osana metsäbiotaloussektorin kehittämistä, mikä Suomessa on unohdettu lähes kokonaan. Puutuote- ja sahateollisuuden investoinneilla vaikutetaan myönteisesti alan kasvuun, vaihtotaseeseen ja huoltovarmuuteen.

Runsas vuosi sitten perustettiin Heinon aloitteesta eurooppalainen European Wood Policy Platform, eurooppalainen puuohjelma. – Yksi keskeinen peruste ohjelman perustamiseen oli ilmastopolitiikka, jonka tavoitteiden saavuttamisessa metsillä ja metsäpohjaisilla tuotteilla kuten puurakentamisella on suuri merkitys. Tämän ryhmän tavoitteena on kehittää politiikkatoimia puurakentamisen edistämiseen, hankkia oppia ja kokemuksia muista maista ja tuottaa EU:lle esityksiä puualan kehittämisen menetelmiksi.

–Suomen lisäksi ryhmää oli perustamassa Itävalta, Saksa, Tsekki, Slovenia ja Sveitsi. Nyt verkostoon on liittynyt lisäksi mm. Ruotsi, Italia, Luxemburg Ranska, Norja, Ranska, Slovakia ja Irlanti. Suomi joutuu nyt valitettavasti pienentämään rooliaan verkostossa, kun erillinen resursointi puurakentamisen edistämiseen loppuu, harmittelee Heino.

Puurakentamisen läpimurtoa ei tapahtunut

Päättyneellä ohjelmakaudella rahoitettiin muun muassa tutkimus- ja kehityshankkeita yhdeksällä miljoonalla eurolla, jolla saatiin aikaan 18 miljoonan edestä hankkeita. – Suomen olisi pitänyt jatkaa ohjelmaa, jonka fokus olisi jatkossa ollut rakentamisen tuottavuuden parantamisessa. Se tarkoittaa esimerkiksi investointitukia teollisten esivalmistusprosessien kehittämiseen ja koko puurakentamisen arvoketjun kouluttamista niin, että osaaminen teollisesta rakentamista kehittyisi.

-Suomessa on puurakentamista edistetty hyvin pienin panostuksin. Vaikka vaikutusarvioinnit antavat ohjelmatoiminnalle "puhtaat paperit", suurta muutosta resursseilla ei ole saatu aikaiseksi. Se olisi edellyttänyt koko julkisen sektorin voimakkaampaa sitoutumista asetettuihin tavoitteisiin.

Päättynyt ohjelmakausi ei tuonut Heinon mukaan mitään lopullista teollisen puurakentamisen läpimurtoa. – Ympäristöministeriön hallinnonalalla toimivien itsenäisten laitosten ja virastojen mukaan saaminen ohjelmatoimintaan ja puurakentamisen edistämiseen olisi pitänyt tehdä perusteellisemmin. Vaikka hallitusohjelman toteuttaminen on koko julkisen sektorin vastuulla, valtion omistamilla rakennuttajilla, Senaatilla ja A-Kruunulla, oli vain pientä kiinnostusta puurakentamiseen. Lisäksi Business Finland ja Suomen ympäristökeskus ovat olleet hankkeen toteuttamisessa passiivisia.

Kunnilla iso rooli puurakentamisen edistämisessä

Kuntasektorilla voisi olla Heinon mukaan erittäin merkittävä rooli vähähiilisen rakentamisen edistämisessä osana ilmastomuutoksen vaatimaa työkalupakkia. – Meillä ei valitettavasti ole yhtään Ruotsin Växjön kaltaista kuntaa tai kaupunkia, jossa puurakentamista olisi kunnianhimoisesti viety eteenpäin. Kuntasektorin osaamisen tarve kasvaa, kun vähähiilisen rakentamisen säädökset tulevat voimaan ja rakennusvalvonnan ja kuntasektorin hankinta- ja kilpailutusosaamisen tarve kasvaa, muistuttaa Heino.

–Pudasjärvellä ja Kuhmossa on tehty paljon, mutta ensi sijassa teollisuus- ja työllisyyspoliittisin perustein. Tampereella on pyritty systemaattiseen puurakentamisen edistämisohjelman toteuttamiseen, vaikka sen kunnianhimo voisi olla korkeampikin. Usein hankkeet ovat kunnissa yhden ihmisen vastuulla ja muu porukkaa haraa vastaan.

Muutoksen aikaansaamiseen rakentamisessa tarvitaan Heinon mukaan rakennusalan toimijoiden aktiivista panosta. – Rakennustietosäätiö ja alan erilaisten järjestöjen sekä koulutusorganisaatioiden tulisi ottaa vastuulleen rakentamisen muutoksen ja sen kehittämisen tukeminen. Muutosvastarinta on yllättävän vahvaa alan organisaatioissa, vaikka yleisesti hyväksytään tarve vähentää rakentamisen hiilijalanjälkeä ja edistää uusiutuvan puun käyttöä.

–Valitettavasti meillä fossiilisia päästöjä aiheuttava rakennustuoteteollisuus syöttää kentälleen puun käytön vastaista tietoa. Tämä ei luo rakentavaa pohjaa materiaalien väliseen yhteistyöhön ja esimerkiksi hybridirakenteiden kehittämiseen.

Heinon mukaan tavoitteena on, että uudet tutkimus-, kehitys-, innovaatiohankkeet tuottavat jotain uutta. – Teollisen puurakentamisen komponentteja valmistavan teollisuuden tulee kasvaa ja monipuolistua, jos sitä verrataan teollisessa valmistuksessa paljon pidemmällä olevaan Itävaltaan. Kun Suomessa on itävaltalaisia puualan yrityksiä, olisi hienoa, jos ne ryhtyisivät kehittämään myös puurakentamisen jalostusta.

Ympäristöjärjestöt passiivisia puurakentamisen tukemisessa

Heino ihmettelee ympäristöjärjestöjen passiivista asennetta puun käyttöä ja puurakentamista kohtaan, vaikka sen pitkäkestoinen hiilen sidonta ja kierrätettävyys ovat ilmastopolitiikan kannalta myönteisiä. – Ohjelmassa painotimme, että puurakentaminen on metsien parasta käyttöä. Sen voimalliseen edistämiseen ympäristöjärjestöjen kanssa ei löydetty yhteistä säveltä.

–Kun toiminnan fokuksessa on uhanalaisuuskehitys, luontokato ja monimuotoisuus, kaikki hakkuut ovat pahasta riippumatta puun loppukäytöstä. Puurakentamisen määrän ja hakkuiden välistä riippuvuutta ei ole osoitettu. Metsäbiotalousstrategian tavoitteiden mukaista kasvavaa arvonlisää toimialalle luodaan juuri puurakentamista lisäämällä, muistuttaa Heino.

Markku Laukkanen

markku.laukkanen@audiomedia.fi

Kommentti

Vaikka nyt päättyneillä valtiovallan ohjelmatoimilla on ollutkin merkitystä, todellista teollisen puurakentamisen läpimurtoa ei ole tapahtunut. Ministeriöjohtoisen ohjelman lisäksi maakunnissa on ollut runsaasti erilaisia puurakentamisen edistämishankkeita, joilla on hanketoimijoiden työllistämisen lisäksi saavutettu muutakin. Monet kunnat ovat kirjanneet puurakentamisen strategiseksi tavoitteekseen ja rakennuttaneet puurakenteisia päiväkoteja, kouluja ja palvelutaloja. Puurakennuksen hyvä sisäilma ja akustiikka sekä kaunis arkkitehtuuri miellyttävät käyttäjiä.

Vaikka puurakentaminen sitoo pitkäkestoisesti hiiltä, siitä ei ole tullut vielä todellista ilmastomuutoksen työkalua. Ympäristöjärjestötkin kantavat enemmän huolta siitä, että puu kaadetaan, sen sijaan että toimisivat sen pitkäkestoisen käytön puolesta. Sama koskee Suomen Ympäristökeskusta, minkä johdon lausunnot tähtäävät lähinnä metsien käytön rajoituksiin eikä vähähiilisen puun käytön edistämiseen.

Rakennusteollisuus tietysti vastustaa muutosta, koska paljon päästöjä aiheuttavan betonirakentamisen valta-asemaan ei haluta puuta markkinahäiriköksi. Rakennustuoteteollisuuden ja siihen kytköksissä olevan Rakennustietosäätiön toiminta ei luo rakentavaa pohjaa materiaalien väliseen yhteistyöhön ja esimerkiksi hybridirakenteiden kehittämiseen. Sopii toivoa, että ensi vuonna pakolliseksi tuleva rakentamisen hiilijalanjäljen laskenta pakottaa rakennusteollisuudenkin aitoon siirtymään vähähiiliseen rakentamiseen.

Puutuoteteollisuus on Keski-Euroopassa onnistunut murtautumaan rakentamisen markkinaan kilpailukykyisillä tuoteosilla ja ratkaisuilla. Valitettavasti monet puurakentamisen parissa toimineet yritykset Suomessa eivät kestäneet rakentamisen taantumaa, vaan joutuvat konkurssien kautta aloittamaan alusta. 

Valtion omistamat rakentajat kuten Senaatti ja A-Kruunu ovat olleet rakentavinaan puusta sen verran, että voivat sanoa toteuttaneensa hallitusohjelman tavoitteita. Sama koskee Business Finlandia, jolta odotettiin yrityksissä turhaan merkittävää roolia vähähiilisen puurakentamisen rahoittajana ja edistäjänä. Tämä kertoo välinpitämättömästä asenteesta ja sitoutumisen puutteesta puurakentamisen ohjelmatavoitteisiin.

Muu Eurooppa toimii toisin. Yllättävän monet maat osallistuvat European Wood Policy Platform, eurooppalainen puuohjelman työskentelyyn. Vaikka ohjelma perustettiin Suomen aloitteesta, sen työ politiikkatoimien kehittämiseksi puurakentamisen edistämiseksi jatkuu ilman Suomea. Ohjelmatoimien päättyminen tuli huonoon aikaan, kun juuri nyt ilmastopolitiikan tavoitteiden saavuttamisessa metsillä ja metsäpohjaisilla tuotteilla kuten puurakentamisella on suuri merkitys.

Markku Laukkanen