Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Työnantaja jätti maksamatta ainoalle ulkomaalaiselle työntekijälleen palkkaa ja päätti työsuhteen koeajalla – tuomio työsyrjinnästä

Jaa

Kanta-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi siivousyrityksen toimitusjohtajan 50 päiväsakon suuruiseen sakkorangaistukseen työsyrjintärikoksesta. Käräjäoikeus antoi ratkaisunsa 2.2.2024.

Yhtiössä siivoustyötä tehnyt työntekijä ei saanut lainkaan palkkaa työsuhteensa aikana tai sen päättymisen jälkeen. Työsuhde kesti noin puolitoista kuukautta. Työntekijä vaati työnantajalta palkkaa ja ilmoitti ryhtyvänsä oikeudellisiin toimiin, mikäli palkkaa ei makseta. Tämän jälkeen työnantaja oli välittömästi päättänyt työsuhteen koeajalla. Työnantaja perusteli työsuhteen päättämistä työsuoritukseen liittyvillä syillä. Palkan maksamatta jättämistä työnantaja perusteli yhtiön taloudellisilla vaikeuksilla. Hän oli kuitenkin maksanut palkan muille yhtiön työntekijöille.

Syyttäjä vaati työnantajan edustajalle rangaistusta työsyrjinnästä sillä perusteella, että hän oli ilman painavaa, hyväksyttävää syytä asettanut alaisensa työntekijän epäedulliseen asemaan kansallisen tai etnisen alkuperän, kansalaisuuden tai kielen tai työntekijän ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella.

Käräjäoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että työntekijän työsuorituksessa olisi esiintynyt puutteita, ja että työnantajalla olisi ollut asiallinen syy työsuhteen päättämiselle. Käräjäoikeus katsoi, että työnantaja oli asettanut työntekijän ainoana ulkomaalaisena työntekijänä epäedulliseen asemaan toisiin työntekijöihinsä nähden, kun työntekijälle ei maksettu palkkaa. Lisäksi työntekijän työsuhde oli ainoana ulkomaalaisena työntekijänä päätetty koeajalla välittömästi sen jälkeen, kun hän oli ilmoittanut ryhtyvänsä oikeudellisiin toimiin palkan maksamiseksi.

Työsuojelun lakimies Maija Nikkanen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta toteaa, että rangaistavalta työsyrjinnältä ei edellytetä nimenomaista syrjintätarkoitusta. Kyse on siitä, onko työnantajan tiedossa oleva syrjintäperuste tosiasiallisesti vaikuttanut menettelyyn, jolla työntekijä on asetettu epäedulliseen asemaan. Näin on katsottu olevan siitä huolimatta, että menettelyyn ovat mahdollisesti vaikuttaneet muutkin seikat, kuten työnantajan taloudelliset syyt.

Kanta-Hämeen käräjäoikeuden tuomio 2.2.2024, asianumero R 23/974. Tuomio ei ole lainvoimainen.

Lisätiedot:

Lakimies Maija Nikkanen, puh. 0295 016 543, etunimi.sukunimi@avi.fi
Työsuojelun vastuualue, Etelä-Suomen aluehallintovirasto www.tyosuojelu.fi 

Avainsanat

Työsuojeluhallinto

Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Työsuojeluhallinnon verkkopalvelu Tyosuojelu.fi.

Työsuojeluhallinnon verkkopalvelu Tyosuojelu.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Hallinto-oikeus: Työsuojeluviranomaisen puolalaiselle yritykselle määräämä laiminlyöntimaksu oli aiheellinen19.12.2025 15:52:23 EET | Tiedote

Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue määräsi elokuussa 2024 puolalaiselle yritykselle 5 500 euron laiminlyöntimaksun, koska yritys oli laiminlyönyt velvollisuutensa toimittaa työsuojeluviranomaiselle tietoja työntekijöiden lähettämisestä Suomeen. Yritys valitti laiminlyöntimaksusta hallinto-oikeuteen, joka katsoi, että työsuojeluviranomainen oli voinut pitää yrityksen laiminlyöntejä vakavina ja ratkaisi asian niin, että määrätty laiminlyöntimaksu jäi voimaan. Turun hallinto-oikeus antoi päätöksensä asiassa 19.12.2025.

Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången19.12.2025 13:30:00 EET | Pressmeddelande

Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången den 18 december 2025. De nuvarande beredskapskommittéernas verksamhetsperiod upphör då regionförvaltningsverkens verksamhet upphör den 31 december 2025. Det nya riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket inleder verksamheten den 1 januari 2026. Till myndighetens uppgifter hör bland annat att organisera det regionala beredskapssamarbetet.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran19.12.2025 13:30:00 EET | Tiedote

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran 18.12.2025. Nykyisten valmiustoimikuntien toimikausi päättyy aluehallintovirastojen toiminnan päättyessä 31.12.2025. Uusi valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtävänä on muun muassa varautumisen alueellisen yhteistyön järjestäminen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye