If: Liikennevakuutuslain muutokset lisäävät mikroliikkumisen turvallisuutta
23.2.2024 07:10:00 EET | If Vakuutus | Tiedote
Liikennevakuutuslaki uudistuu kevään aikana. Jatkossa nopeammat tai painavammat sähköpotkulaudat ja muut rekisteröimättömät sähköiset liikkumisvälineet on vakuutettava lakisääteisellä liikennevakuutuksella. Lisäksi sähköpotkulautaoperaattoreiden on uudistuksen myötä vakuutettava kaikki vuokrakäyttöiset sähköpotkulautansa.

Hallitus on jättänyt 22. helmikuuta esityksen liikennevakuutuslain muutoksesta. Lakiesitys pohjautuu EU:n liikennevakuutusdirektiivin kansalliseen täytäntöönpanoon. Lakimuutoksen myötä sähköpotkulaudat ja muut rekisteröimättömät sähköiset liikkumisvälineet on vakuutettava, jos ne ylittävät laissa säädetyt nopeus- tai painorajat. Lisäksi kaikki vuokrakäyttöiset sähköpotkulaudat tulee liikennevakuuttaa. Lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan 1. toukokuuta.
– Muutokset päivittävät liikennevakuutuslain tälle vuosikymmenelle tunnistamalla mikroliikkumisen olevan jo vakiintunut osa liikennettä. Uudistus selkeyttää sitä, mitkä sähköiset liikkumisvälineet tulee liikennevakuuttaa. Kuluttajalle tämä lisää turvallisuutta, kun entistä isompi osa liikkumista on Suomen kattavan liikennevakuutuksen piirissä, kommentoi Ifin ajoneuvovakuutuksista vastaava johtaja Eero Färkkilä.
Julkisessa keskustelussa ovat puhuttaneet erityisesti vuokrakäyttöisillä sähköpotkulaudoilla sattuvat tapaturmat.
– Toisin kuin muissa liikennevahingoissa, suurin osa näiden vahinkojen kustannuksista on käytännössä aiemmin kohdistunut yhteiskunnan maksettavaksi. Tähän lakimuutoksella halutaan puuttua, Färkkilä toteaa.
Nämä liikkumisvälineet pitää uudistuksen jälkeen liikennevakuuttaa
Lakiesityksen mukaan sähköpotkulautaoperaattoreiden on jatkossa liikennevakuutettava kaikki vuokrakäyttöiset sähköpotkulautansa.
Yksityiskäytössä olevan rekisteröimättömän sähköisen liikkumisvälineen, kuten sähköpotkulaudan, sähköskootterin tai senioriskootterin, paino ja nopeus ratkaisevat jatkossa, kuuluuko se liikennevakuuttaa. Jos välineen nopeus on yli 25 kilometriä tunnissa tai paino on yli 25 kiloa, sille on otettava liikennevakuutus. Myös lasten käyttöön tarkoitetut liikkumisvälineet on vakuutettava, jos nopeus- tai painoraja ylittyy.
Sähköavusteiset polkupyörät jäävät lakiesityksessä liikennevakuutusvelvollisuuden ulkopuolelle painosta riippumatta, jos niiden moottori kytkeytyy pois päältä viimeistään 25 kilometrin tuntinopeudessa. Sen sijaan muut moottorilla varustetut polkupyörät, joiden paino on yli 25 kiloa, tai joiden nopeus moottorin avustuksella on yli 25 kilometriä tunnissa, täytyy vakuuttaa liikennevakuutuksella.
Selvitä oman laitteen vakuuttamistarve
Jos omistaa tai hankkii sähköpotkulaudan tai muun rekisteröimättömän sähköisen liikkumisvälineen, on kevään aikana tärkeä selvittää, kuuluuko se jatkossa liikennevakuuttaa.
– Laitteen maksiminopeus ja paino selviävät yleensä sen mukana tulevista materiaaleista tai valmistajan verkkosivuilta. On hyvä huomioida, että jos laiminlyö lakisääteisen liikennevakuutuksen ottamisen, ei vahingon sattuessa ole oikeutettu korvauksiin myöskään omasta tapaturma- tai sairausvakuutuksesta. Jos oman laitteen vakuuttamistarve mietityttää, neuvomme Ifissä mielellämme, kertoo Eero Färkkilä.
Lakisääteisen liikennevakuutuksen lisäksi omalle sähköiselle liikkumisvälineelle voi hankkia Ifistä osakaskon, joka korvaa laitteen vahingot. Sähköiset liikkumisvälineet, jotka kuuluu liikennevakuuttaa, eivät sisälly kotivakuutukseen.
Ifistä vakuutuksen sähköiselle liikkumisvälineelle saa tällä hetkellä soittamalla asiakaspalveluumme.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Outi Kärkkäinenviestintäpäällikkö
Puh:010 514 1962outi.karkkainen@if.fiIf vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Me hoidamme vakuutusasiat mutkattomasti, helposti ja hetkessä. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 7 900 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,9 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
Joka toinen suomalaisvanhempi huolissaan taloustilanteen vaikutuksesta lastensa tulevaisuuteen14.7.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Vanhemmat ovat Suomessa selvästi enemmän huolissaan taloustilanteen vaikutuksista lastensa tulevaisuuteen kuin muissa Pohjoismaissa. Huoli sosiaalisen median vaikutuksista puolestaan yhdistää pohjoismaisia vanhempia.
Lähdössä autolla ulkomaille? Näin varaudut tyypillisimpiin vahinkoihin1.7.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Oma kaskovakuutus auttaa ja on usein kätevin turva, vaikka kolarin ulkomailla aiheuttaisi joku muu.
Rannikkokunnat Espoo ja Turku edelläkävijöitä ilmastosopeutumisessa – pienissä rannikkokunnissa työ on hitaampaa23.6.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Sopeutuminen sään ääri-ilmiöiden voimistumiseen etenee Suomessa eri tahtiin. Rannikkokunnissa poliittisia päätöksissä ja toimintasuunnitelmissa ollaan sisämaakuntia jäljessä, mutta sopeutuminen näkyy useammin käytännön toimissa.
Asumiskulujen nousu näkyy arjessa – lähes joka toinen suomalainen on joutunut tinkimään muista menoista11.6.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Lyhyt ja napakka ingressi -suoraan asiaan!Kaksi kolmesta työikäisestä kertoo asumiskulujensa nousseen vuoden sisällä, selviää Ifin teettämästä tutkimuksesta. Samalla lähes joka toinen sanoo, että asumiskulut ovat pakottaneet tinkimään muista menoista. Monelle taloustilanne on tällä hetkellä kuormittava, ja siksi arjen varautumisen merkitys korostuu.
Suomi on jäljessä ilmastosopeutumisessa – Tanskasta mallia kuntien varautumiseen9.6.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaiskunnat tunnistavat ilmastonmuutoksen riskit, mutta ovat jäämässä jälkeen muista Pohjoismaista konkreettisissa varautumistoimissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme