Sadat maahantuontiyritykset jättäneet velvoitteensa hoitamatta
Uuden EU:n hiilirajamekanismin myötä maahantuontiyritysten on raportoitava tuomiensa tavaroiden päästötiedot EU:n komissiolle. Tullin tietojen mukaan sadat yritykset eivät ole tehneet raporttia määräajassa – vielä kuitenkin ehtii. Hiilirajamekanismi on EU:n uusi väline ehkäistä päästöjen ohjautumista EU:n ulkopuolelle.
Maahantuojien, sekä yritysten että yksityishenkilöiden, on raportoitava tuomiensa CBAM-tavaroiden suorat ja epäsuorat päästöt komissiolle. Viime loka-, marras- ja joulukuussa maahantuoduista CBAM-tavaroista piti jättää raportti komissiolle tammikuun loppuun mennessä. Tämä raportointivelvoite koski Suomessa noin 1 000 maahantuojaa. Tulli on tiedottanut velvoitteesta useaan otteeseen ja asiasta kerrotaan myös jokaisen CBAM-tavaran tullausvaiheessa. Kuitenkin vain noin 300 yritystä on käynyt raportoimassa tähän määräaikaan mennessä eli tieto ei ole valitettavasti tavoittanut kaikkia maahantuontiyrityksiä. CBAM-tavaroihin kuuluvat EU:n ulkopuolelta EU:hun tuotavat tietyt rauta- ja terästuotteet, lannoitteet, alumiini- ja sementtituotteet sekä vety ja sähkö.
- Valtaosa raportointivelvollisista ei ole vielä jättänyt vaadittua raporttia, vaikka alkuperäinen määräaika on jo mennyt. Syitä tähän on useita. Esimerkiksi, kaikki eivät ole tietoisia, että heidän maahantuomansa tavarat ovat CBAM-tavaroita, vaikka tästä on kerrottu tavaroiden luovutuspäätöksen yhteydessä. Oma roolinsa on myös komission raportointijärjestelmän teknisillä haasteilla, kertoo Tullin hiilirajamekanismitoiminnon päällikkö Jarkko Koho.
Koska komissiolla on ollut teknisiä haasteita uuden raportointijärjestelmän rakentamisessa, on komissio antanut maahantuojille mahdollisuuden hakea 30 päivää lisäaikaa raportointiin.
- Olemme viestineet komission suuntaan sekä asiakkaitten että omien asiantuntijoidemme havaitsemista järjestelmävirheistä. Järjestimme tammikuussa viisi asiakastilaisuutta raportoinnista. Lisäksi olemme aktiivisesti neuvoneet maahantuojia järjestelmän kirjautumis- ja raportointiongelmissa. Kuulemme edelleen mielellämme asiakkailta toiveita, miten voisimme olla avuksi, jotta tarvittavat raportit saadaan jätettyä. Viime kädessä jokainen yritys vastaa kuitenkin itse raportointivelvollisuuden täyttämisestä, tiivistää Koho tehtyjä toimia.
- Nyt on tärkeintä toimia pikaisesti ja kirjautua siirtymärekisteriin. Jos päästötiedot ei ole tiedossa, raportin voi jättää käyttämällä komission antamia oletusarvoja, kiteyttää Koho neuvonsa maahantuojille.
Miksi pitää raportoida?
Hiilirajamekanismin tavoitteena on, että EU-tuontitavaroiden hinnat heijastaisivat nykyistä paremmin niiden hiilisisältöä. Samalla halutaan kannustaa kolmansia maita ja heidän valmistajiaan vähentämään päästöjään.
Hiilirajamekanismi otetaan käyttöön vaiheittain. Nyt käynnissä olevalla siirtymäajalla (1.10.2023-31.12.2025) maahantuojan on raportoitava tuomiensa CBAM-tavaroiden suorat ja epäsuorat päästöt komissiolle. Raportti jätetään neljännesvuosittain edeltävän vuosineljänneksen tuonneista. Siirtymäajan päätyttyä CBAM-tavaroiden tuonti muuttuu luvanvaraiseksi 1.1.2026 alkaen ja maksullisten CBAM-todistusten hankinta alkaa.
Raportoinnilla on välillisesti tärkeä rooli hiilivuodon torjunnassa ja kasvihuonepäästöjen torjunnassa. Raporttien avulla komissio voi vahvistaa oletusarvot, joita käytetään tavaroiden tuotesidonnaisten päästöjen laskennassa sitten, kun hiilirajamekanismiin varsinaisesti siirrytään vuonna 2026. Raportointivaihe auttaa myös hiilirajamekanismin toimivuuden arvioinnissa.
Lainsäädäntö mahdollistaa sanktioiden, kuten virhemaksujen antamisen, jos raportointivelvollisuutta ei täytä. Käynnissä oleva siirtymäkausi on oppimisjakso kaikille: komissiolle, kansallisille viranomaisille ja raportoijille. Jos raporttia ei kuitenkaan pyynnöistä huolimatta anneta, niin virhemaksu voi olla mahdollinen. Pahimmillaan laiminlyönnin seurauksena voi olla jopa se, ettei toimija tulevaisuudessa saisi lupaa tuoda CBAM-tavaroita EU-alueelle.
- Nyt kolmen ensimmäisen raportointijakson aikana maahantuojilla on hyvin aikaa kommunikoida tavaroiden valmistajien kanssa päästötiedoista, hankkia tarvittavat resurssit raportointiin sekä muodostaa itselle toimiva raportointikäytäntö. Verkkosivuiltamme löytyy kattava ohjepaketti, kertoo Koho.
Lisätietoja
Tullille uusi merkittävä tehtäväalue - vastaa nyt EU:n hiilirajamekanismin kaikista käytännön viranomaistoimista Suomessa(mediatiedote 29.12.2023)
Hiilirajamekanismi tuo maahantuojille, myös yksityishenkilöille, uusia velvollisuuksia – päästötiedot raportoitava (mediatiedote 31.8.2023)
Tullin hiilirajamekanismi-verkkosivut
Hiilirajamekanismi (Carbon Border Adjustment Mechanism, CBAM) on uusi EU-politiikan instrumentti. Sen avulla tietyille EU:n ulkopuolelta tuleville tuotteille asetetaan saman suuruinen kustannus, kuin joka kohdistuisi EU:ssa valmistettuihin vastaaviin tuotteisiin EU:n päästökaupan toimeenpanon seurauksena. Mekanismi on käytössä kaikissa EU:n 27 jäsenmaassa. Tulli vastaa kansallisista hiilirajamekanismin viranomaistehtävistä Suomessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
hiilirajamekanismitoiminnon päällikkö Jarkko Koho
Yhteydenotot Tullin mediapalvelun kautta p. 0295 527 150, viestinta@tulli.fi
Tietoja julkaisijasta
Tulli edistää tavarakaupan sujuvuutta ja varmistaa sen oikeellisuuden, tarjoaa asiakaslähtöisiä palveluita sekä suojaa yhteiskuntaa, ympäristöä ja kansalaisia. Tulli kantaa tehokkaasti tullit ja muut maahantuonnin verot ja maksut sekä torjuu ja tutkii rajat ylittävää rikollisuutta. Tulli laatii viralliset tilastot Suomen ulkomaankaupasta sekä tutkii elintarvikkeiden ja kulutustavaroiden turvallisuutta. Lisäksi Tullin tehtäviin kuuluvat hiilirajamekanismiin liittyvät viranomaistehtävät. Tulli on valtiovarainministeriön tulosohjaama virasto, joka toimii yhteistyössä elinkeinoelämän sekä kotimaisten ja ulkomaisten viranomaisten kanssa. Tullin palveluksessa on noin 2 000 henkilöä. Suomen tulli on osa Euroopan unionin tulliliittoa, jossa noudatetaan yhteistä kauppapolitiikkaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tulli
EU:n 18. pakotepaketti laajentaa vientikieltolistaa yli 180 tullinimikkeellä19.7.2025 13:09:06 EEST | Tiedote
Euroopan unionin uusin Venäjään kohdistama pakotepaketti tiukentaa entisestään tavarapakotteita – vientikieltolistaa laajennetaan yli 180 tullinimikkeellä. Listalla on tavaroita, joiden voidaan katsoa edistävän Venäjän teollista kykyä. Lisäksi kielletään venäläisestä raakaöljystä saatujen öljytuotteiden tuonti kolmansista maista. Myös Valko-Venäjään kohdistuvia pakotteita kiristetään.
Pääkaupunkiseudulla sijaitseva yhtiö toimittanut pakotteiden alaisia tuotteita Venäjälle9.7.2025 08:08:00 EEST | Tiedote
Tullilla on tutkinnassa rikoskokonaisuus, jossa pääkaupunkiseudulla sijaitsevan huolinta-alan yhtiön epäillään toimittaneen pakotteiden alaisia tuotteita Venäjälle vuosina 2022–2025. Pakotteiden alaisten tavaroiden tämän hetkinen arvioitu arvo on noin 300 000 euroa.
Kesäinen Tullimuseo – ei pelkkää historian havinaa8.7.2025 10:46:37 EEST | Tiedote
Helsinkiin suuntautuvan kesälomaretken kohokohta on tietenkin UNESCO:n maailmanperintölistaan kuuluva 1700-luvun merilinnoitus Suomenlinna, josta matkailija löytää henkeäsalpaavia luontokohteita ja toinen toistaan mielenkiintoisempia museoita. Susisaarella sijaitseva Tullimuseo palvelee vieraita saavutettavin aukioloajoin ja tarjoaa aina ilmaisen sisäänpääsyn.
Törkeä rikosepäily kansainvälisessä alkoholin nettikaupassa – veroja maksamatta Suomelle jopa 40 miljoonaa euroa4.7.2025 08:04:00 EEST | Tiedote
Tulli epäilee, että saksalainen yritys on myynyt alkoholia Saksasta Suomeen ja jättänyt hoitamatta verovelvollisuudet Suomen valtiolle. Esitutkinta on koskenut myyntiä yli kahden ja puolen vuoden aikana, vuoden 2019 tammikuusta elokuuhun 2021.
Tullin uusilla tutkimuslaitteilla päästään käsiksi tuntemattomiin aineisiin huumeista elintarvikkeisiin2.7.2025 08:03:00 EEST | Tiedote
Uudet tutkimuslaitteet tarjoavat lisää tarkkuutta vieraiden aineiden tunnistukseen Tullilaboratoriossa. Vastaavia laitteita on ollut käytössä muissa EU-maissa, mutta ei vielä Suomen tullilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme