Virtuaalisissa luontoympäristöissä tehdyt syvähengitysharjoitukset laskevat lasten stressitasoja sairaanhoidossa
26.2.2024 13:15:00 EET | Tampereen yliopisto | Tiedote
Tampereen yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että virtuaalitodellisuussovellus on tehokas tapa vähentää lasten hoitotoimenpiteiden aikana kokemaa ahdistusta. Sovellusta on jatkossa mahdollista hyödyntää esimerkiksi hammaslääkäripelon ja kroonisen kivun lieventämisessä.

Tampereen yliopiston TAUCHI- (Tampere Unit for Computer-Human Interaction) ja TamCAM (Tampere Center for Child, Adolescent and Maternal Health Research) -tutkimuskeskukset ovat kehittäneet sovelluksen, jonka avulla voidaan hoitaa potilasystävällisesti lapsia, jotka kokevat hoitotoimenpiteissä ahdistusta.
Tutkimuksessa saatujen tulosten mukaan Virtual Natural Environments eli VirNE-sovellus onnistui laskemaan lasten stressitasoja, parantamaan hoitoahdistuksesta kärsivien lapsien hoitokokemusta ja mahdollistamaan hoitotoimenpiteen suorittamisen monissa vaikeissakin tapauksissa. Tutkimuksessa mitattiin subjektiivista kokemusta ja fysiologista vastetta 8–12-vuotiailla lapsilla. Tutkimus toteutettiin Tampereen yliopistollisessa sairaalassa, ja se on osa Ilmari Jyskän väitöskirjatyötä.
Hoitotilanteissa esimerkiksi piikkipelko on varsin yleistä. Se ilmenee usein pelokkuutena, itkuna ja vastusteluna, joskus hyvinkin voimakkaasti.
– Jotkut lapset ovat pelokkaita, mutta toimenpide sujuu silti ongelmitta. Toiset lapset voivat puolestaan olla hysteerisiä ja rauhoitteluun voidaan tarvita lisähenkilökuntaa, joskus rauhoittavia lääkkeitä. Tällöin tilanteet ovat hyvin vaikeita kaikille osapuolille, ylilääkäri Sauli Palmu kertoo.
Hoitoahdistukseen kehitettyä VirNe-sovellusta käytetään virtuaalitodellisuus- eli VR-laseilla. Sovellus tarjoaa potilaalle rentouttavan luontokokemuksen ja ohjatun syvähengitysharjoituksen. Harjoituksen aikana hoitohenkilökunta voi suorittaa stressiä aiheuttavan hoitotoimenpiteen.
Sovellusta käytettäessä VR-laseista näkyy rauhallinen luontomaisema, esimerkiksi järvenranta tai metsämaisema. Luontomaisemaan voi potilaan halutessa valita myös hahmon, joka ohjaa harjoitusta. Tässä tutkimuksessa sovelluksen hengitysharjoitusta ohjaa lämmin ja empaattinen ääni.
VR-tekniikan osalta vastaavia hoidollisia sovelluksia ei ole aiemmin tehty lapsille eikä niitä ole tutkittu. Monissa aiemmissa samankaltaisissa tutkimuksissa on käytetty viihdekäyttöön tarkoitettuja VR-sovelluksia, mutta VirNe-sovellusta kehitettiin alusta alkaen lääketieteellistä käyttöä ajatellen.
– VR-teknologian kehittyminen ja arkipäiväistyminen viime vuosina on helpottanut kustannustehokasta kehitystyötä. Tutkimuksessamme käytetyt lapsille sopivat kevyehköt VR-lasit ovat tämän kehityksen seurausta, Jyskä kertoo.
VirNe-sovelluksen avulla on mahdollista tehdä kustannustehokkaasti vastaavia sovelluksia ja saattaa ne mahdollisimman laajaan käyttöön hoitotyössä.
– Kertymässä on jo lasten- ja nuorisopsykiatrinen aineisto, jonka avulla selvitetään VirNe-sovelluksen käyttöä psyykkisen ahdistuneisuusoireilun hoidossa. Lisäksi haluaisimme laajentaa sovelluksen käyttöä myös muihin toimenpiteisiin lapsilla, nuorilla ja aikuisillakin. Tämä soveltuisi esimerkiksi hammaslääkäripelon lievittämiseen, lastenpsykiatrian ylilääkäri Kaija Puura sanoo.
– Hammaslääkäripelon lievittämisen lisäksi sovellus on potentiaalinen myös kroonisen kivun lievityksessä. Lääketieteen ohella sovellusta voidaan hyödyntää useissa muissakin konteksteissa, kuten tuomaan rauhoittumishetki hektiseen opiskeluarkeen. Lisäksi sovelluksesta on kehitetty hindinkielinen versio, jonka avulla voidaan tutkia kulttuurisen kontekstin merkitystä sovelluksen toimivuuteen, kuvailee vuorovaikutteisen teknologian professori Markku Turunen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilmari Jyskä
ilmari.jyska@tuni.fi
0445236069
Markku Turunen
markku.turunen@tuni.fi
0405339689
Kaija Puura
kaija.puura@tuni.fi
0504677059
Sauli Palmu
sauli.palmu@tuni.fi
0407352566
Kuvat
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 22 000 opiskelijaa ja henkilöstöä yli 4 000. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Moottorikelkkasafareilla altistutaan yllättävän korkeille pakokaasupäästöille3.11.2026 12:45:00 EET | Tiedote
Moottorikelkka- ja mönkijäsafareille osallistuvat voivat altistua erittäin suurille pakokaasuperäisten pienhiukkasten pitoisuuksille, osoittaa Tampereen ja Itä-Suomen yliopistojen tuore tutkimus. Mittausten perusteella altistuminen voi ajoittain ylittää vilkkaissa kaupunkiympäristöissä mitatut tasot moninkertaisesti.
Huonot resurssit, puutteellinen tuki, epäselvät roolit ja kuormittava työ – tutkimus selvitti, miksi varhaiskasvatuksen opettajat jättivät alan3.11.2026 09:30:00 EET | Tiedote
Tutkijat selvittivät suomalaisten varhaiskasvatuksen opettajien ammatinvaihtopäätöksiä. Tutkimuksen mukaan varhaiskasvatuksen opettajat haluavat tehdä työnsä lasten parhaaksi ja ammatillisten arvojensa mukaisesti, mutta organisaatioiden tarjoamat työnteon ehdot eivät aina anna siihen riittäviä mahdollisuuksia.
Eriarvoistuuko työelämä? Työelämän tutkimuspäivät Tampereella2.11.2026 09:45:45 EET | Kutsu
Työelämän tutkimuspäivät 2026 kutsuu työelämän tutkijat, kehittäjät ja aiheesta kiinnostuneet keskustelemaan työstä ja työelämän muutoksista Tampereen yliopistoon. Tänä vuonna halutaan muistuttaa, että osaaminen, työolot ja työsuhteiden vakaus vaihtelevat.
Talotekniikan tohtoreiden kysyntä kasvaa: AI Champion -projekti synnyttää monitieteistä osaamista alalle27.10.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Business Finlandin rahoittamassa AI Champion -projektissa kehitetään sata tekoälyagenttia, jotka parantavat automaatiota ja tiedonkulkua talotekniikan toimitusketjuissa. Projekti kokoaa yhteen laajan joukon väitöskirjatutkijoita eri aloilta ja vastaa tulevaisuudessa vaativan talotekniikka-alan osaajapulaan, kun vihreä siirtymä ja datakeskusinvestoinnit edistyvät.
Suunnittelemattomat sairaalan ulkopuoliset synnytykset yleistyvät – ammattilaisten yhteistoiminnassa kehitettävää26.10.2026 09:30:00 EET | Tiedote
Lisääntyvät ja riskialttiit suunnittelemattomat sairaalan ulkopuoliset synnytykset haastavat suomalaista äitiyshuollon palvelujärjestelmää. KM Jussi Hänninen tutki väitöskirjassaan näitä synnytyksiä ja sai selville, että kätilön toiminta oli keskeinen tekijä myönteisessä kokemuksessa. Sen sijaan vain puolet tutkimukseen vastanneista ensihoitajista koki osaavansa hoitaa ongelmitta sujuvan synnytyksen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

