Metsäomistajat ovat myönteisiä suojelulle: uusia luonnonsuojelualueita Kainuuseen lähes 1000 hehtaaria
Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus hankki Kainuuseen luonnonsuojelualueita 972 hehtaaria yhteensä noin 1,7 miljoonalla eurolla vuonna 2023. Suojelu perustuu vapaaehtoisuuteen.
![Rehevä saniaispensas kuusikon reunassa.](/data/images/public/69817878/70108443/756f7f60-8f46-4303-8da2-f07641cfa8e1-w_720.jpg)
Metsien suojelu kiinnostaa metsänomistajia yhä enemmän. Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus hankki Kainuuseen luonnonsuojelualueita 972 hehtaaria yhteensä noin 1,7 miljoonalla eurolla vuonna 2023. Suojelu perustuu vapaaehtoisuuteen.
Pohjois-Suomeen metsäisten suojelualueiden hankintaan osoitetulla erillismäärärahalla metsänomistajat suojelivat metsiään 296 hehtaaria Kainuussa. Näistä suojelualueista valtio maksoi noin 1,3 miljoonaa euroa. Yksityisiä suojelualueita perustettiin 230 hehtaaria ja valtiolle myytiin suojelualueeksi 65 hehtaaria metsää. Yksittäisten kohteiden koot vaihtelivat 4,5 hehtaarista 65 hehtaariin. Kohteet sijaitsevat ympäri Kainuuta ja ovat pääosin vanhoja metsiä.
Pinta-alaltaan merkittävin metsäinen suojeluun hankittu kohde oli Sotkamossa Suovaaralla. 65 hehtaarin kokoinen kohde on vanhaa luonnontilaisena kehittynyttä runsaslahopuustoista metsää. Hyrynsalmen Nurmivaaralle perustettiin lähes 50 hehtaarin kokoinen yksityinen luonnonsuojelualue.
Soiden suojelu etenee hyvin
Suokohteita suojeltiin Kainuussa 676 hehtaaria noin 430 000 eurolla vuonna 2023. Yksityisiä luonnonsuojelualueita perustettiin 444 hehtaaria 11 kiinteistöllä, joista valtio maksoi korvausta yhteensä 214 000 euroa. Kiinteistökaupalla suojeluun hankittiin 7 määräalaa, joiden yhteispinta-ala on 232 hehtaaria ja maksettu hinta yhteensä 167 800 euroa.
Merkittävin yksittäinen soidensuojeluun hankittu kohde oli Puolangan Vattuperän pohjoispuolella. Suojeluun hankitun määräalan pinta-ala on noin 158 hehtaaria.
Osa näistä suojeluun hankituista alueista kuuluu soidensuojelun täydennysehdotuskohteisiin. Kainuussa soidensuojelun täydennysehdotuskohteita on yksityismailla yhteensä noin 4500 hehtaaria. Suurin osa alueista on vielä suojelematta. Myös näiden kohteiden suojelu perustuu vapaaehtoisuuteen.
Valtakunnallisesti tarkasteltuna vuonna 2023 METSO-ohjelmaa toteutettiin 4 434 hehtaaria. Helmi-ohjelman soita suojeltiin yhteensä 5 903 hehtaaria. Pohjois-Suomen metsiä, Kainuuseen, Lappiin ja Pohjois-Pohjanmaalle, suojeltiin yhteensä 3 240 hehtaaria vuonna 2023. Natura verkoston kohteita ja ohjelma-alueita suojeltiin 1 137 hehtaaria. Yhteensä koko maassa suojeltiin 14 714 hehtaaria vuonna 2023.
Soidensuojeluun on rahoitusta
Vapaaehtoinen suojelu kiinnostaa maanomistajia. Kuluvana vuonna rahoitusta on erityisesti soidensuojeluun. Yksityiselle maksettavista suojelukorvauksista ei tarvitse maksaa veroja.
Suojelun tavoitteena on vahvistaa luonnon monimuotoisuutta. Suojelu edistää myös ilmastonmuutokseen sopeutumista. Soiden suojelun toteutuksessa pääpaino on soidensuojelun täydennysehdotuskohteiden suojelussa.
Suojelusta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä ELY-keskukseen tai oman alueensa metsäneuvojaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kainuun ELY-keskus
Luonnonsuojeluasiantuntija Marja Manninen
p. 0295 023 813, marja.manninen@ely-keskus.fi
Luonnonsuojeluasiantuntija Suvi Schroderus
p. 0295 023 029, suvi.schroderus@ely-keskus.fi
Luonnonsuojeluasiantuntija Kari Kemppainen
p. 0295 023 565, kari.kemppainen@ely-keskus.fi
Kuvat
![Rehevä saniaispensas kuusikon reunassa.](/data/images/public/69817878/70108443/756f7f60-8f46-4303-8da2-f07641cfa8e1-w_240.jpg)
![Vanhaa, sammaloitunutta kuusimetsää ja jo lahoamassa olevia kaatuneita puunrunkoja.](/data/images/public/69817878/70108443/24dd698d-0882-4cdd-a4e3-ecbfd1682e11-w_240.jpg)
![Ilmakuva. Metsäalueiden keskellä vaaleita soita, joilla ei kasva kasvillisuutta. Pieniä lampia.](/data/images/public/69817878/70108443/2bd998d8-0a6d-4c4e-8196-b3cdeed6d0ad-w_240.jpg)
Linkit
Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyvät palvelut Kainuun alueelle tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus
Kainuun työttömyysaste koko maan neljänneksi matalin23.7.2024 08:00:17 EEST | Tiedote
Kainuussa oli kesäkuun lopussa reilut 2 900 työtöntä työnhakijaa. Työttömyysaste oli 9,7 %. Pitkäaikaistyöttömyys nousi vuoden takaisesta 10 %. Työvoiman kysyntä laski merkittävästi, mutta tekijöistä on edelleen laajasti pulaa.
Sotkamoon perustetaan Lintulan Matin suojelualue HELMI-ohjelmalla11.7.2024 10:29:43 EEST | Tiedote
Kainuun ELY-keskus on sopinut maanomistajan kanssa yksityisen luonnonsuojelualueen perustamisesta Sotkamon Jormaskylälle. Suojelualueen pinta-ala on noin 24 ha.
Suomussalmen Kivikankaan kaivospiirin talkkivarantojen hyödyntämisestä arviointiselostus nähtäville4.7.2024 09:15:53 EEST | Tiedote
Nordic Talc Oy suunnittelee talkkituotannon aloittamista Suomusalmen Haaposen esiintymässä. Kainuun ELY-keskus on vastaanottanut ympäristövaikutusten arviointiselostuksen hankevastaavalta ja se on nähtävillä mielipiteiden ja lausuntojen esittämistä varten.
Kainuun ELY-keskuksen lausunto Elementis Minerals Sotkamon tehtaan ja kaivoksen YVA-ohjelmasta2.7.2024 13:00:44 EEST | Tiedote
Kainuun ELY-keskus on antanut lausunnon Elementis Minerals B.V. Branch Finland Sotkamon tehdas- ja kaivosalueen kaivannaisjätteiden ja vesienhallinta -hankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta.
Kainuun työttömien määrä kasvoi 13 % toukokuussa26.6.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Kainuussa oli toukokuun lopussa noin 2 800 työtöntä työnhakijaa. Työttömyysaste 9,3 % oli alueista kuudenneksi matalin. Pitkäaikaistyöttömyys on ollut pitkään kasvusuunnassa mutta pieneni toukokuussa edelliskuusta. Työvoiman kysyntä laski huomattavasti, mutta tekijöistä on edelleen pulaa laajasti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme