Pirkanmaan hyvinvointialue

Pirkanmaan hyvinvointialueen hoitotahtokampanja käynnistyy - katso videot ja osallistu kampanjaan somessa

Jaa

Elämän loppuvaihe saattaa mietityttää ikääntynyttä asiakasta ja hänen läheisiään. Ikäihmisten palveluissa ammattilaiset kohtaavat elämän loppuvaihetta koskevaa keskustelua lähes päivittäin. Asiakas voi ilmaista hoitotahdossa omat toiveensa myös elämän loppuvaiheen hoidon osalta. Hoitotahto ja sen tekeminen tuovat hoitoon liittyvät toiveet, pelot ja mahdollisuudet yhteiseen keskusteluun.

Pirkanmaan hyvinvointialueen hoitotahtoa ja hoidonrajausta käsittelevä kampanja käynnistyy tänään maanantaina 26.2. Kampanja näkyy erityisesti verkkosivuilla ja somessa.

Hoitotahdolla voi ilmaista, kuinka haluaisi itseään hoidettavan tilanteessa, jossa ei ole kykenevä sitä itse kertomaan. Hoitotahtoon voi esimerkiksi kirjata, ettei halua raskaita hoitoja elämän loppuvaiheessa, mutta siihen voi kuvata myös yksityiskohtaisia hoivaan liittyviä asioita, esimerkiksi minkälaisesta musiikista pitää. Kaikkien meidän kannattaisi tehdä hoitotahto.

Hoidonrajaus tarkoittaa päätöstä pidättäytyä hyödyttömästä tai haitallisesta hoidosta. Yleensä hoidonrajaus tehdään, kun katsotaan, että hoito olisi potilaalle liian raskasta, heikentäisi merkittävästi elämänlaatua tai hoito ei enää hyödyttäisi potilasta, vaan aiheuttaisi enemmän kärsimystä kuin hoidosta pidättäytyminen.

Entä mikä on elvytyskielto, ja miksi sellainen tehdään? Minkälaista hoitoa palliatiivinen hoito on? Miten läheiset suhtautuvat hoidonrajaukseen? Kampanja vastaa näihin kysymyksiin verkkokanavissamme. Kuka tahansa voi osallistua kampanjaan tekemällä hoitotahdon tai pohtimalla, minkälaista hoitoa haluaisi silloin, kun ei sitä itse pysty kertomaan. Kampanjaan voi myös osallistua somessa hästägillä #hoitoatahtonimukaan.

Hoidonrajausvideot

Kampanjan tärkein osa on hoitotahtoa ja hoidonrajausta käsittelevät videot, jotka on tehty yhteistyössä PirKoti-hankkeen ja ikäihmisten palveluiden kanssa. Videot ovat julkisia videoita YouTubessa, joten niitä voi näyttää esimerkiksi tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Esko Roine esiintyy näyttelijänä videolla, jossa hän kertoo hoitotahdosta. Karoliina Blackburn taas näyttelijänä kertoo palliatiivisesta hoidosta. Ylilääkäri Sanni Hellgren kertoo videossa tärkeimmistä hoitotahtoon ja hoidonrajaukseen liittyvistä käsitteistä.

Tämä mediatiedote on osa hoitotahtokampanjaa, jolla haluamme kertoa pirkanmaalaisille hoitotahdosta. Haluamme, että kaikki pirkanmaalaiset voivat saada hoitoa tahtonsa mukaan ja että kaikilla on hyvä olla loppuun saakka.

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan hyvinvointialue järjestää julkiset sosiaali- ja terveys- sekä pelastuspalvelut yli puolelle miljoonalle pirkanmaalaiselle. Lue lisää pirha.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye