
Säteilyvaaratilanteisiin varautumiseen kaivataan alueellisesta ja paikallisesta yhteistoiminnasta sopimista
29.2.2024 09:00:00 EET | Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto julkaisi tuoreeltaan raportin vuonna 2023 järjestetystä LSS23-valmiusharjoituksesta, jonka keskiössä oli mahdolliseen säteilyvaaratilanteeseen varautuminen. Raportin mukaan säteilytilannekuvan muodostamiseen ja jakamiseen alue- ja paikallistasolla kaivataan toimintamallia ja tarkempia suuntaviivoja. Kehittämiskohteena nousi esiin myös paikallishallinnon roolien ja vastuiden huomioiminen ohjeistuksissa.
Alueellisella yhteistoiminnalla täydennetään kansallista säteilytilannekuvaa
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto järjesti vuonna 2023 säteilyvaaratilanteeseen keskittyvän LSS23-valmiusharjoituksen yhteistyössä teemaan keskeisesti liittyvien viranomaisten ja toimijoiden kanssa. Valmiusharjoitus koostui seminaareista, koulutuksista, työpajatilaisuuksista, pelastuslaitosten säteilymittausharjoittelusta sekä kuntien omaehtoisesta harjoittelusta. Harjoitus järjestettiin samansisältöisenä viidessä toimialueen maakunnassa: Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla, Keski-Suomessa, Pirkanmaalla ja Pohjanmaalla. Alueellisten valmiusharjoitusten järjestäminen on osa aluehallintoviraston lakisääteistä perustehtävää.
Valmiusharjoituksessa syvennettiin vuonna 2021 aloitettua säteilyvaarateemaa. Harjoituksen suunnittelu perustui havaintoihin ja kehitysehdotuksiin, jotka todettiin vuoden 2021 valmiusharjoituksen yhteydessä. Vuoden 2023 harjoituskierroksella valittiin tarkasteluun erityisesti säteilymittaukset ja säteilytilannekuva.
Säteilymittausten osalta tarkastelu painottui kansallisen säteilytilannekuvan täydentämiseen pelastustoimen tekemillä manuaalimittauksilla sekä talousveden ja maidontuotantoketjun säteilymittausten tarkasteluun.
- Pelastuslaitosten osalta harjoittelussa testattiin säteilymittaustulosten välittämistä ulkoisen säteilyn automaattiseen valvontajärjestelmään VIRVE-verkon tekstiviesteillä. Toimintamalli on uusi, mihin nähden harjoittelu oli erittäin onnistunutta, huomauttaa johtaja Tarja Wiikinkoski Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastosta.
Toisaalta harjoituksessa painottuivat talousveden ja maidontuotantoketjun säteilymittaukset. Esimerkiksi säteilymittausstrategia vastuuttaa elinkeinonharjoittajia säteilymittauksiin. Harjoituksen eri vaiheessa nousi esiin, että toimijoilla ei ole parhaillaan kenttäkäytössä talousveden tai maidon säteilymittauksiin soveltuvia mittareita ja että rajallinen laboratoriokapasiteetti aiheuttaa usein viivettä mittaustulosten analysoinnissa. Säteilymittauskykyä kehitetään parhaillaan myös näiltä osin kansallisesti.
Tarve lisätä yhteistyötä säteilyvaaratilanteen varalle on ilmeinen
Valmiusharjoituksen työpajoja pidettiin tärkeinä, sillä ne keräsivät yhteen laajan joukon toimijoita eri toimialoilta ja hallinnon tasoilta. Harjoitukset antoivat toimijoille perusteita myös valmiussuunnitelmien päivittämiseen.
Valmiusharjoituksessa havaittiin, että toimijat tarvitsevat säteilymittausten osalta parempaa ohjeistusta muun muassa säteilymittauslaitteiden hankintoihin ja käyttöön sekä näytteenottoon. Kansallisen säteilytilannekuvan muodostumisen prosessi ylätasolla tunnistetaan, mutta sen sijaan alue- ja paikallistasolla säteilytilannekuvan muodostamiseen ei ole vakioituja käytänteitä. Alue- ja paikallistasolla kaivataankin toimintamallia sekä tarkempia suuntaviivoja tilannekuvan muodostamiseen ja jakamiseen. Alue- ja paikallistasolla on tärkeää keskustella ja sopia myös säteilytilannekuvan muodostamisen käytännöistä tämänhetkisessä tilanteessa, kun yhteisiä linjauksia ei ole.
Harjoitushavaintojen perusteella tarvitaan lisäksi tarkempaa ohjeistusta rooleista ja vastuista liittyen esimerkiksi johtamiseen, viestintään, säteilymittauksiin ja -tilannekuvaan. Erityisesti paikallishallinnon roolien ja vastuiden kuvaaminen tulevissa ohjeistuksissa on tarpeen. Tarve kehittää ja lisätä yhteistyötä säteilyvaaratilanteeseen varautumiseksi on ilmeinen.
Raportti on luettavissa aluehallintoviraston verkkosivuilla.
Lisätiedot:
johtaja Tarja Wiikinkoski
Pelastus ja varautuminen
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
pelastusylitarkastaja Miia Saarimäki (3.3.2024 asti)
Pelastus ja varautuminen
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Avainsanat
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lainsäädäntö uudistui 21.12.2025: Miten asbestityöt pitää tehdä uudistuksen jälkeen?22.12.2025 07:41:37 EET | Tiedote
Asbestilainsäädäntö uudistui 21. joulukuuta. Uudistuneeseen lainsäädäntöön liittyen työsuojeluviranomainen on julkaissut päivitetyn soveltamisohjeen. Soveltamisohje kertoo, miten asbestityöt pitää käytännössä tehdä Suomessa uudistuksen jälkeen.
Hallinto-oikeus: Työsuojeluviranomaisen puolalaiselle yritykselle määräämä laiminlyöntimaksu oli aiheellinen19.12.2025 15:52:23 EET | Tiedote
Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue määräsi elokuussa 2024 puolalaiselle yritykselle 5 500 euron laiminlyöntimaksun, koska yritys oli laiminlyönyt velvollisuutensa toimittaa työsuojeluviranomaiselle tietoja työntekijöiden lähettämisestä Suomeen. Yritys valitti laiminlyöntimaksusta hallinto-oikeuteen, joka katsoi, että työsuojeluviranomainen oli voinut pitää yrityksen laiminlyöntejä vakavina ja ratkaisi asian niin, että määrätty laiminlyöntimaksu jäi voimaan. Turun hallinto-oikeus antoi päätöksensä asiassa 19.12.2025.
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången19.12.2025 13:30:00 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången den 18 december 2025. De nuvarande beredskapskommittéernas verksamhetsperiod upphör då regionförvaltningsverkens verksamhet upphör den 31 december 2025. Det nya riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket inleder verksamheten den 1 januari 2026. Till myndighetens uppgifter hör bland annat att organisera det regionala beredskapssamarbetet.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran19.12.2025 13:30:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran 18.12.2025. Nykyisten valmiustoimikuntien toimikausi päättyy aluehallintovirastojen toiminnan päättyessä 31.12.2025. Uusi valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtävänä on muun muassa varautumisen alueellisen yhteistyön järjestäminen.
Tillsyn avslöjade brister i behörighetsvillkoren för personalen på privata daghem19.12.2025 11:45:39 EET | Pressmeddelande
År 2025 övervakade regionförvaltningsverken att behörighetsvillkoren enligt lagen om småbarnspedagogik uppfylldes för de privata daghemmens fostrings-, undervisnings- och vårdpersonal samt daghemsföreståndare. Som ett resultat av tillsynen gav regionförvaltningsverken över 200 tjänsteproducenter administrativ styrning.