VAKEn vanhusten palveluissa asiakaspalautteet ja ympärivuorokautisen palveluasumisen jonotilanne parantuneet huimasti
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen vanhusten palvelujen avoimista asiakaspalautteista jo melkein puolet ovat kiitoksia. Ympärivuorokautisen palveluasumisen jonotilannetta on saatu purettua merkittävästi.
![](/data/images/public/69819818/70111574/ddabf716-8dc9-4366-b461-0303b3ce43ee-w_720.jpg)
VAKE kerää jatkuvasti asiakkailtaan palautetta palveluistaan. Palautekyselyssä kysytään muun muassa palvelun saatavuudesta, hyödyllisyydestä ja asiakaspalvelusta. Vanhusten palveluiden asiakaspalautteet muuttuivat vuoden 2023 aikana jatkuvasti positiivisemmiksi.
Palautekyselyn arvosteluaisteikossa 1 tarkoittaa ”täysin eri mieltä” ja 5 ”täysin samaa mieltä”. Vuoden 2023 alussa vanhusten palvelujen yleisarvosana oli 1,9, kun jo vuoden lopussa yleisarvona oli 3,6. Lisäksi vuoden 2023 lopussa jo melkein puolet (45 %) vanhusten palvelujen avoimista palautteista oli kiitoksia, kun vuoden alussa kiitoksia oli vain 12 %.
”Positiivinen palaute kertoo siitä, että olemme tehneet asioita oikein. Olemme panostaneet esimerkiksi asiakasosallisuuden varmistamiseen ja siihen, että asiakkaat ja omaiset ovat mukana palvelujen suunnittelussa”, kertoo Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen vanhusten palvelujen toimialajohtaja Minna Lahnalampi-Lahtinen.
Ympärivuorokautisen palveluasumisen jonotilanne helpottanut
VAKEn vanhusten palvelujen iäkkäiden pitkäaikaisen ympärivuorokautisen palveluasumisen jonotilanne parani merkittävästi vuoden 2023 aikana. Vuoden 2023 alkupuolella pitkäaikaista ympärivuorokautisen palveluasumisen paikkaa jonotti vielä yli sata asiakasta, kun vuoden 2024 tammikuussa jonossa oli enää 21 asiakasta.
”Olemme onnistuneet vähentämään jonotilannetta tekemällä lukuisia eri toimia. Olemme esimerkiksi kehittäneet kotihoidon lääkärityötä, lisänneet kuntoutus- ja arviointipaikkoja sekä perustaneet Kohti kotia -asuntoja”, Lahnalampi-Lahtinen kertoo.
Pitkäaikaisella ympärivuorokautisella palveluasumisella tarkoitetaan asumista hoivakodissa tai vanhustenkeskuksessa, jossa hoitoa ja hoivaa on saatavilla ympäri vuorokauden.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Minna Lahnalampi-LahtinenVanhuspalveluiden toimialajohtaja
Puh:050 312 1815minna.lahnalampi-lahtinen@vakehyva.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
VAKEn aikuissosiaalityö vastaa kasvavaan palvelutarpeeseen1.7.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aikuissosiaalityössä näkyy alueen asukkaiden kasvanut ohjauksen, neuvonnan ja tuen tarve. Monikanavaiset asiointipalvelut, varhainen puuttuminen ja oikeisiin palveluihin ohjaaminen ovat tuoneet hyviä tuloksia ja asiakkaiden palvelutarpeeseen pystytään vastaamaan.
Aluehallitus jäi luottavaisena kesätauolle19.6.2024 14:51:32 EEST | Tiedote
"Yhteistyöhenki on VAKEssa hyvä, jolloin haasteellistenkin asiakokonaisuuksien käsittely on sujuvaa", tiivistää puheenjohtaja Raja-Aho kevätkauden
Yksinäisyyteen apua tarjolla19.6.2024 13:48:04 EEST | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue muistuttaa kaupunkien, järjestöjen ja muiden toimijoiden palveluista, jotka voivat auttaa loma-ajan yksinäisyydessä.
Aluevaltuusto keskusteli taloudesta ja työvoiman saatavuudesta12.6.2024 10:49:35 EEST | Tiedote
VAKEn vuoden 2023 arviointikertomuksen käsittely herätti odotetusti keskustelua: puheenvuoroja käytettiin Vantaan valtuustosalissa yli 20.
Vakehyva.fi kääntyy nyt yli sadalle kielelle5.6.2024 15:18:21 EEST | Tiedote
Suomen monikulttuurisin hyvinvointialue VAKE on maanantaina ottanut verkkosivuillaan käyttöön Google-kääntäjän, jonka ansiosta sisältö palvelee lukuisia eri kieliryhmiä
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme