Lidlin uusi maateema – japanilaisia trendiherkkuja saa nyt ruokakaupan hyllyltä
Lidlin suositut maateemaviikot kasvavat, kun torstaina 7.3. alkaen vietetään ensimmäistä kertaa Japani-teemaviikkoa. Aasialaiset ja erityisesti japanilaiset ruoat ovat viime aikoina trendanneet etenkin nuorten keskuudessa. Nyt nuorten suosimia herkkuja, kuten matchajuomaa, merileväsnackia ja wakamenuudeleita saa Lidleistä kautta maan.

Lidlin upouusi maateema vie asiakkaat ensimmäistä kertaa makumatkalle Japaniin. Torstaina 7.3. lähes 40 erilaista Japani-teemaista tuotetta saapuu Lidlien hyllyille. Japanilainen ruoka on ollut Suomessakin suosittua jo jonkin aikaa ja erityisesti nuoret ovat ovat ottaneet trendiherkut omikseen. Nyt japanilaiseen ruokakulttuuriin voi tutustua omassa keittiössä ja hakea lähi-Lidlistä esimerkiksi ramenkeiton tai erilaisia maustekastikkeita ruokia elävöittämään.
− Japanilaisen makumaailman tuotteita on toivottu meiltä paljon, ja uskomme, että niille on kysyntää. Olemme aiemmin tuoneet Aasia-teemaviikkojemme aikaan myyntiin esimerkiksi supersuosittuja mochi-jäätelöitä, mutta nyt luvassa on lisää hittituotteita. Esimerkiksi matcha-riisijuoma on melko uusi juttu Suomen markkinoilla, joten on mahtavaa päästä tarjoamaan sitä asiakkaillemme. Uskon, että etenkin valmiit ramenkeitot ja sushin valmistukseen tarvittavat tuotteet ovat suosittuja, kertoo Lidlin maateemaviikoista vastaava asiantuntija Sini Tanskanen.
Japani-teemaviikolla myyntiin tulee monia tutumpia tuotteita, kuten erilaisia nuudeleita, gyoza-taikinanyyttejä ja mochi-jäätelöitä, mutta myös erikoisempia uutuuksia, kuten vihreän värinen ja makeahko matcha-riisijuoma, ramen-nuudeleita ja ramen-liemijauhetta ramenin valmistusta varten sekä erilaisia naposteltavia kuten merileväsnackia.
− Teemaan kuuluu monia tuotteita, joista voi itse valmistaa japanilaisen aterian, esimerkiksi sushia tai ramenia. Myyntiin tuodaan kuitekin myös valmiita ruokia, joista saa nopeasti ja helposti herkullisen aterian japanilaiseen tyyliin. Pakastealtaasta löytyy esimerkiksi valmis ramenkeitto, jonka voi lämmittää helposti kattilassa tai mikrossa. Toinen mielenkiintoinen uutuus on lämmitystä vaille valmiit kanavartaat, joiden mukana tulee teriyaki-dippi, avaa Tanskanen.
Lidlin maateemaviikkojen suosio kasvussa
Lidl tunnetaan viikoittain vaihtuvista teematuotteista, jotka täydentävät vakiovalikoimaa ympäri vuoden. Teemaviikoilla Lidlin hyllyt täyttyvät kansainvälisistä herkuista, joita ei löydy mistään muualta. Lidlin kansainvälisen verkoston ansiosta oman lähikaupan hyllystä voi löytää aitoja kansainvälisiä makuja ja kunkin maan parhaat tuotteet.
− Asiakkaat arvostavat kotimaisia tuotteita, mutta kaipaavat rinnalle myös maailman makuja. Meiltä saa sekä perinteiset makaronilaatikon ainekset, mutta lisäksi myös aitoa kreikkalaista fetajuustoa tai italialaista jäätelöä. Meillä on toimintaa yli 30 maassa, jossa jokaisessa on paikalliset ostajat. Haluamme ehdottomasti hyödyntää heidän ammattitaitoaan tarjotaksemme asiakkaillemme elämyksiä ja yllätyksiä arkiruoan kylkeen, sanoo Lidlin kampanjoinnin ja markkinoinnin johtaja Meri Aalto.
Lidlin Japani-teeman tuotteet tulevat myyntiin eräluonteisesti torstaina 7.3. Tuotteita on myynnissä niin kauan kuin niitä riittää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lidlin viestintä
Puh:(09) 23456 400media@lidl.fiKuvat
Tietoa julkaisijasta
Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Suomessa 20 vuotta toimineessa ketjussa työskentelee lähes 5800 henkilöä. Yli 200 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa, Laukaassa ja Järvenpäässä sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista ja ajankohtaisista tarjouksista löytyy Lidl Plus -etusovelluksesta tai osoitteessa lidl.fi. Lisätietoja yrityksestä osoitteessa corporate.lidl.fi. Lidlin tiedotteet voi tilata suoraan sähköpostiin täältä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lidl Suomi
Näin koulujen alku näkyy ruokakaupassa7.8.2025 12:41:28 EEST | Tiedote
Ruokakaupan myynneistä näkee, mitä suomalaisessa yhteiskunnassa on meneillään. Nyt kun kesälomat päättyvät ja jälkikasvu menee kouluun, myös kaupassakäynti muuttuu ja sieltä ostetaan eri asioita. Arjen alkaessa ostoskärryt täyttyvät arkisista tuotteista ja kaupassa asioidaan eri aikaan kesään verrattuna. Kaupasta tarttuu elokuussa mukaan enemmän esimerkiksi valmisruokia ja välipaloja arjen kiireisiin.
Kesän suosituimpaan työpaikkaan haussa kuutisenkymmentä uutta työntekijää6.8.2025 12:28:42 EEST | Tiedote
Lidl hakee kymmeniä myyjiä ja useita vuoropäälliköitä myymälöihin eri puolille Suomea. Syksyn saapuessa monet työntekijät palaavat esimerkiksi opintojen pariin tai muuttavat, joten uusille työntekijöille on tarvetta. Työntekijöitä haetaan Torniosta Hankoon ja paikat aukeavat hakuun elokuun aikana.
Päivässä loppuunmyyty Dubai-suklaa tekee paluun Lidleihin30.7.2025 09:57:16 EEST | Tiedote
Dubai-suklaa on saavuttanut suuren hypen, jolle ei näy loppua. Keväällä Lidleissä myytiin iso erä someilmiöksi noussutta Dubai-suklaata loppuun päivässä. Asiakkaat ovat kovasti kyselleet uuden Dubai-suklaaerän perään, ja nyt sitä taas saa. Torstaina 31.7. odotettu uusi erä Dubai-suklaata löytyy vihdoin kaikkien Lidl-myymälöiden hyllyiltä.
Iisalmen uuden Lidlin avajaisia vietetään 24.7.23.7.2025 08:34:00 EEST | Tiedote
Iisalmessa päästään torstaina asioimaan upouudessa Lidlissä, kun nykyinen myymälä kauppakeskus Iisassa suljetaan ja myymälä muuttaa uuteen osoitteeseen torstaina 24.7. Uusi myymälä on asiakkaille monin tavoin parempi: siellä odottavat laajempi valikoima ja asiointia nopeuttavat pikakassat sekä sähköautojen latauspiste.
Kasvisruoan suosio kasvaa – Lidl vastaa kysyntään kesän vegeviikolla17.7.2025 12:57:50 EEST | Tiedote
Toukokuussa kasvipohjaisia tuotteita ostettiin Lidleissä yli 13 prosenttia enemmän kuin edellisvuoden toukokuussa. Lidl on pyrkinyt murtamaan kasvisruoan erityisruokavalioleimaa ja tekemään kasvisruoasta osan myös sekasyöjien arkea. Tukeakseen tätä kehitystä Lidl käynnistää vuoden kolmannen vegeviikon, jonka valikoima painottuu grillattaviin kasvipohjaisiin kesäherkkuihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme