Keski-Suomen luonnon monimuotoisuusselvitys summaa maakunnan luonnon nykytilan
Tänä vuonna päivitetään tietämys Keski-Suomen luonnon tilasta ajan tasalle Keski-Suomen ELY-keskuksen käynnistämässä luonnon monimuotoisuusselvityksessä. Selvityksessä kootaan kattavasti yhteen olemassa olevaa paikkatietopohjaista luontotietoa ja tehdään analyyseja luonnon tilan kehityksestä Keski-Suomessa.

Selvityksen tavoitteena on muodostaa ajantasainen kokonaiskuva Keski-Suomen lajien ja luontotyyppien nykytilasta. Selvityksen tulokset luovat pohjaa luontotiedon tehokkaammalle hyödyntämiselle maakunnan kehittämisessä ja luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa. Luonnon monimuotoisuuden väheneminen on globaali ongelma, mutta negatiivisen kehityksen pysäyttämiseksi tarvitaan paikallisia toimia. Alueellisesti tarkennettu ja ajantasainen tieto lajeista ja luontotyypeistä palvelee esimerkiksi maankäytön suunnittelua ja edesauttaa keskisuomalaisen luonnon erityispiirteiden huomioimista.
Selvitys on käynnistynyt tammikuussa ja jatkuu vuoden 2024 loppuun saakka. Ensimmäisenä selvityksessä paneudutaan lajistoon. Tavoitteena on tunnistaa lajisuojelun näkökulmasta Keski-Suomen maakunnallisia vastuulajeja, joiden suojelun suotuisan tason saavuttamisessa Keski-Suomella on erityisen merkittävä rooli. Toisena isona osiona selvityksessä ovat luontotyyppikohtaiset tarkastelut, joissa päivitetään tietoa mm. metsien, soiden ja pienvesien nykytilasta. Suomen ympäristökeskus vastaa selvityksen paikkatietotarkasteluista ja -analyyseista. Tuloksista laaditaan raportti, ja selvitystä voivat hyödyntää monipuolisesti maakunnan eri toimijat esimerkiksi luonnonhoidon hankkeiden suunnittelussa.
Monimuotoisuusselvityksen rinnalla Keski-Suomessa selvitetään parhaillaan maakunnan hiilinieluja ja -varastoja Keski-Suomen Liiton tilaamassa työssä
(tiedote, hiilineutraali.keskisuomi.fi). Selvityksen tuloksena saadaan tietoa Keski-Suomen hiilivarastojen ja hiilinielujen nykytilasta ja tulevaisuuden kehityksestä. Näiden kahden ison selvitystyön, luonnon monimuotoisuuden sekä hiilinielujen- ja varastojen tilan kartoituksen, tuloksia käytetään mm. Keski-Suomen luonto- ja ilmastotiekartan laatimisessa.
Selvitykset ovat osa Keski-Suomen Liiton ja Keski-Suomen ELY-keskuksen yhteishanketta Luonto- ja ilmastotiedolla johtaminen Keski-Suomen vahvuudeksi (LUMOAVA). Hankkeessa haetaan ratkaisuja luontokadon torjumisen ja ilmastonmuutoksen hillinnän yhteensovittamiseksi Keski-Suomessa. Hankkeen myötä tuotetaan ja koostetaan maakuntatasolle kohdennettua luontotietoa ja edistetään luontotiedon käyttöä. Hankkeessa pyritään myös tunnistamaan uutta liiketoimintaa luontokadon torjunnasta ja ilmastonmuutoksen hillinnästä ja lisäämään luonnonhoidon osaamista. Pitkän aikavälin tavoitteena on elinvoimainen ja kokonaiskestävä Keski-Suomi, jossa niin luonto kuin ihminenkin voivat hyvin.
LUMOAVA-hanke jatkuu 31.12.2025 asti ja saa rahoitusta Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (JTF). Lisätietoa LUMOAVA-hankkeesta verkkosivulla (hiilineutraali.keskisuomi.fi).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kristiina NyholmBiologiKeski-Suomen ELY-keskus
Puh:0295 024 194kristiina.nyholm@ely-keskus.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus
Liimattalantien tienhoito selvitetään perusteellisesti3.12.2025 12:39:40 EET | Tiedote
Keski-Suomen ELY-keskus selvittää urakoitsijan kanssa perusteellisesti, ovatko liukkaudentorjunnan toimenpiteet olleet olosuhteisiin nähden riittäviä. Selvitys liittyy maanantaiseen linja-auton kaatumiseen kyseisellä tiellä. Mikäli puutteita ilmenee, niihin puututaan. Lisäksi ELY-keskus pyrkii korjaamaan Liimattalantien maanantaisen onnettomuuspaikan kallistuksia murskeella vielä ennen pakkasten tuloa.
Nelostie Äänekoskella neljäksi tunniksi kiertoreitille etelään päin kuljettaessa2.12.2025 09:36:56 EET | Tiedote
Betonimeluesteen korjaustöiden vuoksi valtatie 4 etelään päin suljetaan 4.–5.12.2025 klo 22.00–02.00 väliseksi ajaksi. Kiertoreitti alkaa pohjoisesta Kotakennääntien rampilta ja päättyy etelässä Vanhan Vaasantien liittymään. Pohjoisen suuntaan liikenne kulkee normaalisti.
Keski-Suomen alueellinen työlupalinjaus päivitetty – runsaasti ammattinimikkeitä karsittu pois28.11.2025 08:22:30 EET | Tiedote
Keski-Suomen linjaus ulkomaisen työvoiman käytöstä on päivitetty vastaamaan maakunnan työmarkkinatilannetta ja lähiajan näkymiä. Alueella on tarjolla runsaasti eri alojen osaajia.
Jukka Lehtinen Keski-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi27.11.2025 13:43:53 EET | Tiedote
Valtioneuvosto on nimittänyt ylijohtajat 1.1.2026 toimintansa aloittaville elinvoimakeskuksille. Keski-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi on nimitetty 1.1.2026–31.12.2030 Keski-Suomen ELY-keskuksen nykyinen ylijohtaja Jukka Lehtinen. Elinvoimakeskusten tulevat ylijohtajat aloittavat joulukuussa 2025 uusien virastojen valmistelutehtävissä työ- ja elinkeinoministeriössä.
Työttömyys lokakuussa 13,6 prosenttia25.11.2025 08:00:54 EET | Tiedote
Keski-Suomessa oli lokakuun lopussa yhteensä 17 157 työtöntä työnhakijaa. Se on 1 940 (12,7 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömistä työnhakijoista oli lokakuun lopussa kokoaikaisesti lomautettuja 900, joka on 109 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten. Lyhennettyä työviikkoa tekeviä työnhakijoita oli 789, joka on 251 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

