Espoon seurakuntayhtymä

Passiomusiikista gospeliin – kärsimyksestä iloon, pääsiäisajan musiikkia Espoossa

Jaa

Espoon seurakuntien pääsiäisajan musiikkikattaus liikkuu laajasti tyylilajien ja tunteiden rekisterissä. Johan Sebastian Bachin Johannes-passion kantaesityksestä tulee tänä vuonna kuluneeksi kolmesataa vuotta. Tätä juhlistetaan Espoonlahden ja Olarin seurakuntien yhteistuotannon voimin.

Joh an Sebastian Bachin passiot ovat pääsiäismusiikin kestosuosikkeja. Kuvassa on piirroksena Bachin kasvokuva sinisellä pohjalla.
Johan Sebastian Bachin passiot ovat pääsiäismusiikin kestosuosikkeja. Kuva: Espoon seurakuntien viestintä.

– Teoksen juhlavuosi oli yksi syy, mikä sai meidät tarttumaan teokseen yhdessä Olarin seurakunnan Mikko Niinikosken kanssa, kertoo kanttori Elja Puukko Espoonlahden seurakunnasta.

– Olemme tehneet Mikon kanssa monenlaisia yhteisprojekteja, jotka ovat onnistuneet hyvin. Yhteistuotanto helpottaa kustannuksien osalta tuottamista.

– Kahden hyvän kuoron yhdistäminen on kuin kolme kuoroa, Puukko jatkaa. – Uskomme myös runsaaseen yleisömäärään. Teos on kestosuosikki.

Johannes-passio esitetään perjantaina 15.3. Espoonlahden kirkossa ja palmusunnuntaina 24.3. Olarin kirkossa. Teoksen kuoro-osat laulaa Kamarikuoro Navichorus yhdessä Olarin seurakunnan kamarikuoron kanssa, orkesterina on Espoon barokki ja solisteina Rosa Rautio, Ruut Mattila, Tommi Niskala, Elja Puukko sekä Joose Vähäsöyrinki. Konsertit johtaa Mikko Niinikoski. Kumpaankin konserttiin myydään 20 ja 25 euron hintaisia pääsylippuja ovelta, sekä etukäteen Hs.fi Menokoneesta: Liput Espoonlahden kirkon konserttiin ja Liput Olarin kirkon konserttiin.

Norjalais-amerikkalaisen Ola Gjeilon supersuosittu Sunrise Mass Leppävaarassa ja Tapiolassa

Toinen yhteistuotanto Espoossa sisältää vähemmän Suomessa kuultua uutta musiikkia: Ola Gjeilon Sunrise Mass esitetään lauantaina 23.3. Leppävaaran ja palmusunnuntaina 24.3. Tapiolan kirkossa urkujen säestyksellä. Norjalais-amerikkalainen säveltäjä Ola Gjeilo (s. 1978) on kuoromusiikin maailmantähti. Hänen yksi esitetyimmistä teoksistaan Sunrise Mass, auringonnousun messu on saanut vaikutteita elokuvamusiikista. Se on vahvaa ja kaunista, helposti lähestyttävää uutta musiikkia.
Tapiolan ja Leppävaaran seurakuntien kamarikuorot esiintyvät ja niitä johtaa Liisa Malkamäki, urkurina on Pauliina Hyry. Konsertteihin on vapaa pääsy, vapaaehtoinen ohjelmamaksu 10 euroa Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.

Hiljaisella viikolla tarjolla pääsiäismusiikkia, hartauksia sekä yhteislaulua

Pääsiäisajan passiomusiikkia edustavat edelleen palmusunnuntaina 24.3. esitettävä Giovanni Battista Pergolesin Salve Regina Espoon tuomiokirkossa, pitkäperjantain 29.3. Pergolesin Stabat Mater iltapäivällä Espoon tuomiokirkossa sekä saman päivän iltana Heinrich Schützin Jesu Sieben wort am Kreuz, Jeesuksen seitsemän sanaa ristillä niin ikään Espoon tuomiokirkossa.

Hiljaisen viikon keskiviikkona 27.3. kuullaan Espoonlahden kirkon Bach-konsertissa Goldberg-muunnelmia, aarioita ja duettoja Bachin kantaateista. Lauluyhtye Kaarnan konsertissa Käy yrttitarhasta polku on luvassa pääsiäisajan hengellistä musiikkia lauluyhtyeen laulamana sekä yksinlaulua ja lasten musisointia Tuomiokirkon seurakuntatalolla.

Keskiviikkona 27.3. Via crucis - Ristintien hartaudessa Tapiolan kirkossa Miikkael Halonen esittää Jyrki Linjaman urkuteoksen Via crucis ja Johanna Venho lukee Anna-Maija Raittilan tekstejä. Pitkäperjantaina 29.3. hiljennytään Jeesuksen kuolinhetken musiikillisessa hartaudessa Tapiolan kirkossa sekä Kärsimysvirsimeditaatiossa Leppävaaran kirkossa virsien, laulettujen psalmien, raamatun ja mietiskelytekstien äärellä.

Yhteislaulutilaisuuksia on luvassa kolme: maanantaina 25.3. Hiljaisen viikon lauluillassa Espoon tuomiokirkossa lauletaan paastonajan virsiä ja lauluja yhdessä lauluyhtye Kaarnan ja kanttorien kanssa. Keskiviikkona 27.3. Pääsiäislaulukirkossa Lintuvaaran koulun oppilaat soittavat, laulavat ja laulattavat Leppävaaran kirkossa. Pitkäperjantaina 29.3. järjestetään Siioninvirsiveisuut Espoonlahden kirkossa.

Kevyempää musiikkilajia edustaa Pääsiäisen gospelmessu, jota vietetään pääsiäissunnuntaina 31.3. klo 11 Leppävaaran kirkossa bändin säestyksellä. Messu striimataan Leppävaaran seurakunnan YouTube-kanavalla.  

Kaikkien tilaisuuksien tarkat tiedot kellonaikoineen löydät Espoon seurakuntien verkkosivuilta Pääsiäismusiikki - Kirkko Espoossa

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Joh an Sebastian Bachin passiot ovat pääsiäismusiikin kestosuosikkeja. Kuvassa on piirroksena Bachin kasvokuva sinisellä pohjalla.
Johan Sebastian Bachin passiot ovat pääsiäismusiikin kestosuosikkeja.
Lataa
Espoonlahden kanttori Elja Puukko.
Espoonlahden kanttori Elja Puukko.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Espoon seurakunnat - Evankelis-luterilainen kirkko Espoossa

Espoon tuomiokirkkoseurakunta, Espoonlahden seurakunta, Leppävaaran seurakunta, Olarin seurakunta, Tapiolan seurakunta ja Esbo svenska församling muodostavat yhdessä Espoon seurakuntayhtymän. Seurakunnissa on yhteensä 157 500 jäsentä. Työntekijöitä on noin 500.

Kirkko Espoossa vahvistaa yhteisönä kristillistä uskoa, tulevaisuuden toivoa ja lähimmäisenrakkautta. Olemme läsnä ihmisten arjessa ja juhlassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon seurakuntayhtymä

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye