Avoin työttömyyskassa, A-kassa

Lomautettujen osuus pysyi korkeana

Jaa

Helmikuussa ansiopäivärahaa sai Avoimesta työttömyyskassasta 32 222 jäsentä. Saajamäärä oli 35,3 prosenttia suurempi kuin viime vuoden helmikuussa. Lomautusajan päivärahan saajien määrä pysyi edelleen varsin korkeana ja osuus kaikista ansiopäivärahan saajista oli 42,4 prosenttia.

Kuvassa henkilö pitelee kädessään puhelinta, jossa näkyy teksti: Mitä teen, jos olen jäänyt työttömäksi tai lomautetuksi.
A-kassan jäsenten työttömyysaste on kasvanut viime vuoden syksystä alkaen. A-kassa, Kusti Manninen

Avoimesta työttömyyskassasta sai helmikuussa ansiopäivärahaa 32 222 jäsentä. Saajamäärä oli 35,3 prosenttia suurempi kuin viime vuoden helmikuussa, jolloin ansiopäivärahaa sai 23 820 jäsentä.

Lomautusajan päivärahan saajien määrä pysyi edelleen varsin korkeana, vaikka osuus tammikuuhun verraten laskikin hieman. Kaikista ansiopäivärahan saajista 42,4 prosenttia sai helmikuussa lomautusajan päivärahaa, kun tammikuussa osuus oli 44,2 prosenttia. Soviteltua päivärahaa saavien osuus pysyi suurin piirtein samoissa lukemissa kuin tammikuussa, eli osuus oli nyt 13,0 prosenttia.

A-kassan jäsenten työttömyysaste on kasvanut viime vuoden syksystä alkaen. Helmikuussa jäsenistä kaikkiaan 13,2 prosenttia sai ansiopäivärahaa. Tämä on 2,8 prosenttiyksikköä enemmän kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana.

Maksettujen päivien määrä laskussa

Keskimääräinen maksettujen päivien lukumäärä oli helmikuussa 18,7 päivää, mikä on 0,8 päivää vähemmän kuin edellisvuoden vastaavana ajankohtana. Maksettujen päivien määrä laski yhdellä päivällä myös tammikuuhun verrattuna. Viime vuoden loppupuolella alkanutta maksettujen päivien määrän laskutrendiä selittävät lomautusten määrän kasvaminen viime vuoden syksystä lähtien. Lomautukset ovat useimmiten lyhytkestoisia eivätkä jatkuvia, jolloin maksettavia päiviä on vähemmän, kuin pitkissä työttömyysjaksoissa.

Tammikuussa voimaan tulleen lakimuutoksen myötä omavastuupäivien määrä nousi viidestä seitsemään päivään, mikä on voinut myös jonkun verran vähentää maksettavien päivien määrää.

Ansiopäivärahoja maksettu alkuvuonna reilusti viime vuotta enemmän

Ansiopäivärahoja maksettiin helmikuun loppuun mennessä 46,6 miljoonaa euroa. Se on 31,6 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana.

A-kassaan saapui helmikuussa yhteensä 38 568 ansiopäivärahahakemusta. Suurin osa saapuneista hakemuksista, eli 60 prosenttia, oli jatkohakemuksia. Ensihakemusten osuus oli 11 prosenttia ja soviteltujen 29 prosenttia.

Ensihakemusten käsittelyynottoaika oli helmikuussa keskimäärin 14,3 päivää ja soviteltavien hakemusten 7,9 päivää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Lisätietoa julkaisijasta

Avoin työttömyyskassa A-kassa on kaikille palkansaajille avoin, yleinen työttömyyskassa. A-kassa on yksi Suomen suurimmista työttömyyskassoista. Yhdessä ammattiliittojen kanssa A-kassa muodostaa jäsenilleen vankan turvan työelämän eri käänteisiin. Ammattiliitot antavat turvaa työelämään, me A-kassassa työttömyyden varalta. Valtaosa jäsenistämme kuuluu kassan lisäksi myös ammattiliittoon. 


Työttömyyskassa maksaa jäsenilleen ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa, vuorottelukorvausta, liikkuvuusavustusta ja muutosturvarahaa.


Keskustoimistomme sijaitsee Helsingissä.


Olemme monialainen työttömyysturvan asiantuntija. Monta työtä, monta alaa – yksi työttömyyskassa!

A-kassa.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Avoin työttömyyskassa, A-kassa

Ansiopäivärahan saajamäärän lasku tasaantumassa17.4.2025 14:06:50 EEST | Tiedote

A-kassan ansiopäivärahaa saaneiden määrä on alkuvuonna 2025 ollut selvässä laskussa. Tammikuusta maaliskuuhun saajamäärät ovat olleet merkittävästi edellisvuotta alempia. Tammikuussa ansiopäivärahaa sai 32 876 jäsentä, helmikuussa 30 983 ja maaliskuussa 30 668 jäsentä. Verrattuna vuoden 2024 vastaaviin lukuihin, saajamäärät ovat olleet 5,4–8 prosenttia pienemmät. Huhtikuussa lasku näyttäisi kuitenkin pysähtyvän. Kuukauden puoliväliin mennessä ansiopäivärahaa on saanut 21 345 jäsentä – 1,3 prosenttia enemmän kuin maaliskuun puolivälin lukema. Tämä saattaa viitata siihen, että saajamäärien väheneminen on tasaantumassa.

Avoin työttömyyskassa vie työnhaun uudelle tasolle – tekoälyn avulla työnhaku helpottuu31.3.2025 07:15:00 EEST | Tiedote

Avoin työttömyyskassa A-kassa lanseeraa 1.4.2025 uuden digitaalisen TyöllisyysApuri-palvelun, joka tukee jäseniä työnhaussa, urasuunnittelussa ja uusien mahdollisuuksien löytämisessä. TyöllisyysApuri hyödyntää tekoälyä ja yhdistää yhteen paikkaan työnhakua tukevat työkalut, tarjoten konkreettista apua työnhakudokumenttien luomisesta työpaikkojen etsimiseen.

A-kassan työtilannekysely: 37 % vastaajista näkee tilanteensa lupaavana, työttömien osuus kasvoi edellisestä kyselystä17.2.2025 08:20:12 EET | Tiedote

Avoin työttömyyskassa selvitti tammikuussa 2025 jäsentensä näkemyksiä omasta työtilanteestaan. Kyselyyn vastasi yli 3 500 jäsentä, ja tuloksia verrattiin elokuun 2024 vastaavaan kyselyyn. Tammikuun tulosten mukaan työtilannettaan kuvasi lupaavaksi 37 prosenttia, mikä on lähes sama, kuin elokuussa. Merkittävä muutos on kuitenkin tapahtunut työttömien vastaajien osuudessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye