Älyrehu toi viljelijälle apua ruokinnan tehostamiseen
Kainuulainen EIP-hanke on yltänyt kansainvälisen kilpailun finaaliin.

Älyrehu EIP- hankkeessa kehitettiin ruokinnan ja etenkin säilörehun kuiva-ainepitoisuuden säännöllistä seuraamista varten uusia sovelluksia ja laitteita. Kokonaisuuteen kuuluvat paalipihteihin kiinnitettävä näytteenotin, nopea kuiva-aineen määritysmenetelmä halogeenikuivainta käyttäen sekä RehuApp-sovellus kuiva-ainetulosten hyödyntämiseen ja apereseptien hienosäätöön.
Oulun yliopiston mittaustekniikan yksikön vetämässä hankkeessa oli mukana myös neuvontajärjestö ProAgria Itä-Suomi. Alkutuottajina innovaatioryhmässä oli kahdeksan kainuulaista maaseutuyrittäjää. Lisäksi ryhmässä oli asiantuntijoina ohjelmistoja ja verkkopalveluja maatiloille tuottava MTech Digital Solutions Oy, rehunäytteenottokairoja valmistava Semes Oy sekä paikallisten eläinlääkäreiden edustaja.
Hankkeessa luotiin myös toimiva yhteistyö kahden virolaisen EIP-hankkeen kanssa. Yhteistyö Mittaustekniikan yksikön ja virolaisen meijeriklusterin sekä maatalousyliopiston kanssa on jatkunut tähän päivään saakka.
Maaseudun innovaatioryhmät eli EIP–ryhmät ratkovat alkutuotannon ongelmia, mikä parantaa maa- ja metsätalouden tuottavuutta ja tehokkuutta. Innovaatioryhmän toiminnassa yhdistyy alan yrittäjien käytännön osaaminen ja asiantuntijoiden tieto.
Euroopassa on rahoitettu EIP-hankkeita noin 3400. Niistä on valittu 30 kärkihanketta, jotka kilpailevat innovaatiopalkinnoista kuudessa kategoriassa. Kilpailun yleisöäänestys alkoi maanantaina 15. huhtikuuta. Voittajat palkitaan Portugalissa 8. toukokuuta kansainvälisessä
EIP-AGRI Operational Groups: Innovation in practice –konferenssissa
”Aika tiukan seulan läpi on siis päästy”, tutkimuspäällikkö Pekka Kilpeläinen Oulun yliopiston mittaustekniikan yksiköstä Kajaanista sanoo.
Älyrehu kisaa eläinten hyvinvointi ja kasvatus -kategoriassa.
Kohderyhmänä karjatilat
Innovaatiohanke keskittyi karjatilan ruokinnan optimointiin kehittämällä siihen mittareita ja laitteita. Oikea ruokinta on tärkeää karjan hyvinvoinnille ja maitotilan tuottavuudelle. Karjatiloilla rehukustannukset voivat olla yli puolet tuotantokustannuksista. Lypsylehmän rehunkulutuksesta säilörehun osuus on noin 55 prosenttia syödystä kuiva-aineesta.
Hankkeen kohderyhmänä ovat kaikki karjatilat, ja erityisesti maito- ja aperuokintatilat. Hankkeen tuottamaan tietoon ja tuloksiin perustuvia hyötyjä viljelijöille ovat maidontuotannon maksimoiminen parempilaatuisella säilörehulla ja oikeaa säilörehu-väkirehusuhdetta käyttämällä.
Lisäksi tilan taloutta parantavat kustannussäästöt, jotka saadaan ostorehun käytön optimoinnilla ja karjan ravitsemusterveyden seurannan ansiosta pienenevillä eläinlääkäri- ja lääkintäkustannuksilla.
Innovaatiohanke voi tämän EU-maatalouden rahoituskauden (2023-2027) aikana olla alueellinen, alueiden välinen, valtakunnallinen tai kansainvälinen. Alueelliset hankkeet haetaan paikallisesta ELY-keskuksesta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kimmo Rauatmaa
maaseutuviestinnän koordinaattori
kimmo.rauatmaa@ely-keskus.fi
Pekka Kilpeläinen
tutkimuspäällikkö, Kajaanin yliopistokeskus, mittaustekniikan yksikkö
pekka.t.kilpelainen@oulu.fi
Kuvat
Linkit
Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyvät palvelut Kainuun alueelle tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.
Maaseutu.fi/Kainuu on maatalouden ja maaseuturahoituksen viestintäkanava.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus
Pk-yritysbarometri: Kainuun yritysten työllisyys-, liikevaihto- ja kannattavuusennusteet positiivisia11.9.2025 09:01:44 EEST | Tiedote
Pk-yritysbarometri 2/2025 on julkaistu. Kainuun pk-yrityksillä on luottamusta tulevaan - työllisyyden, liikevaihdon ja kannattavuuden odotetaan kehittyvän myönteisesti.
Elementis Minerals Sotkamon tehtaan ja kaivoksen YVA-selostus on nähtävillä3.9.2025 13:04:54 EEST | Tiedote
Elementis Minerals B.V. Branch Finland on toimittanut Kainuun ELY-keskukselle Sotkamon tehdas- ja kaivosalueen kaivannaisjätteiden ja vesienhallinta -hankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksen.
ELY-keskus vauhditti Kainuun kehitystä ja elinvoimaa29.8.2025 12:30:00 EEST | Tiedote
Rahoituskatsaus tammi-kesäkuu 2025: ELY-keskuksen rahoittamat hankkeet Kainuussa. Vuoden ensimmäisellä puoliskolla rahoitusta myönnettiin yli 11 miljoonaa euroa yhteensä 72 hankkeelle.
Kainuun työttömyys lähellä vuoden takaista tasoa26.8.2025 08:02:00 EEST | Tiedote
Kainuussa oli heinäkuun lopussa noin 3 100 työtöntä työnhakijaa. Työttömyysaste oli alueista neljänneksi pienin ja yhtä vaille kaikissa Kainuun kunnissakin koko maan keskiarvoa matalampi. Pitkäaikaistyöttömyyden nousu jatkui. Avoimia työpaikkoja edelleen huomattavasti viime vuotta vähemmän.
Kainuun ELY-keskus yhteistyössä AARI Yhteismetsän kanssa: Matosuolle uusi luonnonsuojelualue21.8.2025 11:10:00 EEST | Tiedote
Kajaanissa sijaitsevalle Matosuon alueelle on perustettu 53,8 hehtaarin yksityinen luonnonsuojelualue, joka täydentää valtakunnallisesti arvokasta suojeluverkostoa ja parantaa alueen monimuotoisuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme