STTK:n hallitus: Työllisyyttä ja tuottavuutta tuettava työelämää kehittämällä, ei kuripolitiikalla
11.3.2024 11:15:00 EET | STTK ry. | Tiedote
STTK:n hallitus peräänkuuluttaa huhtikuun kehysriihestä työelämää ja tuottavuutta kehittäviä päätöksiä.

– Hallituksen valitsemalla kuripolitiikalla ei paranneta työllisyyttä eikä pysäytetä velkaantumiskehitystä. Sen sijaan sillä luodaan yhteiskunnallista vastakkainasettelua sekä syödään pohja nuorten tulevaisuudenuskolta, yhteiskunnalliselta oikeudenmukaisuudelta ja luottamukselta, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola arvioi.
STTK:n mielestä työllisyyden, työelämän laadun ja tuottavuuden parantaminen ovat yhteisiä haasteita, joita tulisi edistää yhdessä laajalla yhteiskunnallisella vuoropuhelulla.
– Hallituksen on tasapainotettava työelämää ja sosiaaliturvaa koskevia heikennyksiä panostamalla kestävän työelämän edellytyksiin. Niitä ovat reilut työehdot sekä vakaus ja turva eri elämäntilanteissa. Työelämän kehittämisessä on tähdättävä työssä jaksamisen, osaamisen ja työhyvinvoinnin parantamiseen sekä työn ja vapaa-ajan eron selkeyttämiseen, Palola toteaa.
Työelämän kehittämisessä on huomioitava erilaiset työntekijäryhmät, kuten nuoret, ikääntyneet, osatyökykyiset ja maahan muuttaneet. Kaikilla on voitava olla mahdollisuus tehdä työtä kykyjensä ja osaamisensa mukaan. Korkea työllisyys edellyttää korkeaa työhyvinvointia, työkyvystä huolehtimista ja osallisuuden edistämistä. Hyvä työelämä tuottaa myös pitkiä työuria.
– Työn tekemisen on oltava turvallista, reilua ja työkykyä sekä hyvinvointia ylläpitävää kaikissa työnteon muodoissa, myös lyhyissä työsuhteissa, sijaisuuksissa sekä ajasta ja paikasta riippumattomassa työssä, Palola korostaa.
Osaamispanostukset osaksi kasvuohjelmaa
STTK pitää tärkeänä, että hallitus luo konkreettisen ohjelman tulevaisuuden kasvun aikaansaamiseksi Suomeen. Visiosta tuntuvat toistaiseksi kokonaan puuttuvan panostukset työikäisen väestön osaamiseen.
– Hallituksen päätöstä aikuiskoulutustuen lakkauttamisesta ei tunnu Suomessa kannattavan kukaan. Tilalle suunnitellut mallit työntävät pieni- ja keskituloiset vielä nykyistäkin kauemmas työuran aikaisesta jatkuvasta oppimisesta. Vielä ei ole liian myöhäistä peruuttaa typerästä ideasta, joka tulee leikkaamaan tuottavuuden ja kasvun edellytyksiä hamaan tulevaisuuteen, Palola painottaa.
Lisätietoja: Antti Palola, puheenjohtaja, STTK ry. p. 040 509 6030.
Yhteyshenkilöt
Antti Palolapuheenjohtaja
Puh:040 509 6030antti.palola@sttk.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 13 jäsenliittoa ja noin puoli miljoonaa jäsentä.
Olemme työssämme vastuullisia, oikeudenmukaisia ja rohkeita. Visiomme on hyvinvoiva ja menestyvä työntekijä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta STTK ry.
Ennusteet kävivät toteen: nuorten epävarmuus työelämään siirtymisessä jyrkässä kasvussa11.3.2026 13:00:00 EET | Tiedote
Tänään julkaistu Nuorisobarometri vahvistaa nuorisojärjestöjen pitkään esittämät huolenaiheet: nuorten kokema epävarmuus ja turvattomuus ovat lisääntyneet voimakkaasti. 70 prosenttia nuorista kokee paineita työelämään siirtymisestä, ja yli puolet pelkää jäävänsä ilman koulutuspaikkaa. Kehityksen suunta on hälyttävä.
STTK kansainvälisen naistenpäivän aattona: Nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle työelämässä, uhrille parempi oikeusturva6.3.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Seksuaalinen häirintä ei ole kadonnut työelämästä. Kenen vastuulla häirintävapaa työelämä lopulta on? STTK järjestää tänään 6.3. ennakkoon perinteisen naisten päivän keskustelutilaisuuden, jossa pureudutaan työelämässä tapahtuvaan seksuaaliseen häirintään ilmiönä ja keinoihin sen kitkemiseksi.
STTK: Palkansaaja ansaitsee toimitusjohtajan päiväpalkan 42 työpäivässä3.3.2026 06:30:00 EET | Tiedote
Pörssiyhtiöiden toimitusjohtajien ja palkansaajien palkkakehitys kulkee eri tahtiin. STTK:n tuore laskelma kertoo, että palkansaajalta kuluu keskimäärin 42 työpäivää ansaitakseen saman verran kuin toimitusjohtaja ansaitsee yhdessä päivässä.
STTK: YT-asiamiehen toimiston lakkauttaminen ei tuo säästöjä2.3.2026 13:49:24 EET | Tiedote
Yhteistoiminta-asiamiehen toimiston lakkauttamista koskeva mietintö lähtee tänään lausunnolle. Lakiesitys liittyy hallituksen puoliväliriihessä päättämiin valtionhallinnon 130 miljoonan euron lisäsäästöihin. Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK jättivät lakiesityksestä yhteisen eriävän mielipiteen. ─ Toimiston lakkauttamisella ei oikeasti saavuteta säästöjä, koska yhteistoimintaan liittyvät valvontatehtävät todennäköisesti siirtyvät vain toisiin virastoihin: yhteistoiminta-asiat Lupa- ja valvontavirastolle ja henkilöstörahastoasiat Patentti- ja rekisterihallitukselle, STTK:n johtaja Minna Ahtiainen sanoo. ─ Kustannusarvioissa on epävarmuutta erityisesti siirtymävaiheeseen liittyvien kustannusten osalta, kuten henkilöstön määrän, perehdytykseen ja tietojärjestelmiin liittyen. Lisäksi henkilöstörahastojen valvonnan osalta lisääntyvät kustannukset siirretään työntekijöiden henkilöstörahastojen maksettavaksi. Yhteistoiminta-asiamies on työ- ja elinkeinoministeriön yhteydessä toimi
STTK julkaisi kärkitavoitteensa vuoden 2027 eduskuntavaaleihin: Sopimusyhteiskunta on palautettava, työelämän tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta parannettava2.3.2026 06:00:00 EET | Tiedote
STTK on julkaissut kevään 2027 eduskuntavaaleihin liittyvät kärkitavoitteensa. ─ Haluamme palauttaa sopimusyhteiskunnan toimintaedellytykset, joita kuluvalla hallituskaudella on horjutettu. Tulevassa hallitusohjelmassa on sitouduttava aitoon kolmikantaiseen valmistelutyöhön työelämän ja sosiaaliturvan kehittämisessä. Se tarkoittaa, että kolmikantaisen valmistelun on perustuttava neuvotteluun ja valmistelulle on varattava riittävästi aikaa ja resursseja, puheenjohtaja Else-Mai Kirvesniemi sanoo. STTK:n mielestä seuraavan hallituksen on lisättävä konkreettisesti työelämän tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Käytännössä se merkitsee osan tämän hallituksen tekemien lainsäädäntömuutosten perumista tai muuttamista. ─ Naisvaltaisten alojen ja nuorten työntekijöiden asemaa työmarkkinoilla on häikäilemättömästi heikennetty useilla lainsäädäntömuutoksilla. Näiden ryhmien oikeuksia ja suojaa on seuraavan hallituksen parannettava. Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä olevaa esitystä määräaikaisten työ
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme