Caruna Networks Oy

Hyvinkäällä liitettiin verkkoon kolme kertaa enemmän aurinkovoimaa kuin kolme vuotta sitten - yritykset miettivät aiempaa enemmän energiaratkaisujaan

Jaa

Sähkönjakeluyhtiö Caruna rakensi sähköliittymän hyvinkääläiselle logistiikkakeskukselle, johon tulee 1450 aurinkopaneelia. Hyvinkäällä verkkoon liitettyjen aurinkovoimaloiden määrä on kolminkertaistunut kolmessa vuodessa.

Hyvinkäällä sähkönjakeluverkkoon liitettyjen aurinkovoimaloiden määrä vuosittain on kasvanut hurjasti. Kasvu johtuu ennen kaikkea asuinrakennusten katoille asennetuista voimaloista.
Hyvinkäällä sähkönjakeluverkkoon liitettyjen aurinkovoimaloiden määrä vuosittain on kasvanut hurjasti. Kasvu johtuu ennen kaikkea asuinrakennusten katoille asennetuista voimaloista. Caruna Caruna

Puhdas siirtymä ei ole enää tulevaisuutta vaan nykypäivää. Moni yritys laittaa jo suunnittelu- ja rakentamisvaiheessa painoarvoa energiatehokkuudelle. Näin tehtiin myös Keskon uudessa logistiikkakeskus Onnelassa. 

Kaikki Onnelassa käytettävä sähkö tuotetaan fossiilivapaasti. Osa energiasta tulee omista aurinkopaneeleista, joiden suunniteltu vuosituotantoarvio on 630 megawattituntia.  

Lämpönsä keskus saa maalämpöpumpuista. 

“Lämpövuotoja ehkäisevät lähes sataan oviaukkoon asennettavat oviverhokojeet. Laitteet pitävät lastausalueiden oviaukoissa lämmön sisällä ja kylmän ulkona. Vastaavasti kesähelteillä puhaltimet ehkäisevät kuuman ilman pääsyä sisätiloihin. Myös kiinteistön lämmitystä, jäähdytystä ja valaistusta ohjaavassa talotekniikassa hyödynnetään mahdollisimman paljon energiaa säästävää automatiikkaa”, Keskon aluejohtaja Mika Sivula kertoo. 

Runsas sähkönkäyttö tarkoittaa, että Kesko on tilannut Carunalta suuren sähköliittymän.  

“Keskukselle rakennettiin myös varayhteys, joten pakolliset toiminnot eivät seisahdu sähkökatkon takia”, sanoo Carunan myynti- ja asiakaspäällikkö Joni Kokkonen

Onnelan sähköliittymä tulee olemaan noin 4 megawatin kokoinen, mutta keskuksella on varaus kasvattaa liittymää jopa 7 megawattiin. 

“Sähkön käyttö voi siis tulevaisuudessa myös kasvaa, jos tontille rakennetaan esimerkiksi sähkörekkojen latauspistokkeita. On hyvä, että tulevaisuuden energiankäyttöä mietitään jo rakennusvaiheessa”, Kokkonen sanoo. 

Hyvinkäällä aurinkovoimaloiden määrä on kolminkertaistunut kolmessa vuodessa 

Puhdas siirtymä näkyy sähköistymisenä yhteiskunnan kaikilla osa-alueilla. Arvioiden mukaan sähkönkulutus kasvaa yli 50 % vuoteen 2040 mennessä. Sähkönjakeluyhtiölle yritysten sähköistyminen näkyy kasvavina kyselymäärinä.  

Hyvinkäällä aurinkovoiman määrä on kolminkertaistunut kolmessa vuodessa. Vuonna 2023 Hyvinkään alueella kytkettiin Carunan jakeluverkkoon 257 aurinkovoimalaa, kun vielä viisi vuotta sitten voimaloita kytkettiin 34 kappaletta. Varsinainen aurinkovoimabuumi tapahtui vuoden 2022 aikana. 

Hyvinkään alueen kehitys on hyvä esimerkki, kuinka puhtaaseen siirtymään liittyen uusiutuvan energiantuotannon ja yhteiskunnan sähköistyminen etenee vauhdilla.  

“Vuoden alussa voimaan tullut Energiaviraston valvontamalli heikentää sähkönjakeluyhtiöiden toimintaedellytyksiä ja lykkää sähköverkkojen vahvistamiseen tarvittavia investointeja tuleville vuosikymmenille. Se vaikuttaa asiakkaisiimme alueilla, joissa sähköverkon kapasiteetti ei enää riitä vastaamaan nopeasti kasvaviin tarpeisiin. Emme jatkossa pysty esimerkiksi liittämään henkilö- ja yritysasiakkaitamme sähköverkkoon yhtä nopeasti kuin aiemmin”, Kokkonen sanoo. 

Sivulan mukaan vastuullisuus on yksi Keskon strategian keskeisistä painopistealueista ja puhtaan siirtymän edistäminen on erityisen tärkeää Keskon rakentamisen ja talotekniikan toimialalla. 

“Kun Onnela valmistuu, tavoitteemme on, että rakennuksen energiatehokkuus on parasta A-luokkaa ja että merkittävä osa logistiikkakeskuksen energiasta tuotetaan päästöttömästi, uusiutuvilla energianlähteillä”, Sivula sanoo. 

Yhteyshenkilöt

Carunan mediapuhelinCarunan mediapuhelinCarunan viestintä ja markkinointi

Vastaamme mielellämme mediakyselyihin sähköpostitse caruna.info@caruna.fi. Mediapuhelin palvelee kiireellisissä pyynnöissä arkisin klo 9-15.

Puh:020 520 5500caruna.info@caruna.fi

Kuvat

Hyvinkäällä sähkönjakeluverkkoon liitettyjen aurinkovoimaloiden määrä vuosittain on kasvanut hurjasti. Kasvu johtuu ennen kaikkea asuinrakennusten katoille asennetuista voimaloista.
Hyvinkäällä sähkönjakeluverkkoon liitettyjen aurinkovoimaloiden määrä vuosittain on kasvanut hurjasti. Kasvu johtuu ennen kaikkea asuinrakennusten katoille asennetuista voimaloista.
Lataa

Caruna lyhyesti

Caruna on suomalainen sähköverkkoyhtiö. Turvaamme luotettavan sähkönjakelun asiakkaille – myös sähkönkulutuksen kasvaessa ja siirtyessämme fossiilisesta uusiutuvaan energiaan.

Investoimalla sähköverkkoon varmistamme, että asiakkaamme voivat käyttää kotimaista, uusiutuvaa energiaa sekä toimia sähkön pientuottajina. Tuomme sähkön yli 737 000 asiakkaallemme Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomessa, Joensuussa sekä Koillismaalla vastaten 20 % Suomen sähkönjakelusta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Caruna Networks Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye