Jyväskylän yliopisto

Pandemian jälkeinen kriisi nosti taloushuolet terveyshuolten ohi – nuoret kärsivät kuitenkin edelleen yksinäisyydestä enemmän kuin muut

Jaa

Tuore tutkimus osoitti, että erityisesti Suomessa nuoret kärsivät edelleen muita ikäryhmiä enemmän korona-ajan aiheuttamista ongelmista. Vaikka esimerkiksi yksinäisyys ja ongelmallinen verkkokäyttäytyminen vähenivät koronan jälkeen, ne ovat edelleen selvästi yleisimpiä nuorilla.

Pandemian negatiivinen vaikutus erityisesti nuorten talouteen näkyy edelleen tutkimustuloksissa. (Mostphotos)
Pandemian negatiivinen vaikutus erityisesti nuorten talouteen näkyy edelleen tutkimustuloksissa. (Mostphotos)

Tutkijat selvittivät pandemian ja Venäjän hyökkäyssodan aiheuttamien kriisien vaikutusta kansalaisten elämään ja hyvinvointiin Suomessa, Ruotsissa ja Iso-Britanniassa.

Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksella tehdyn tutkimuksen aineisto kerättiin kesäkuussa 2023 (N=3000) Suomessa, Ruotsissa ja Iso-Britanniassa, ja tuloksia verrattiin soveltuvin osin vuoden 2021 pandemia-aikana kerättyyn aineistoon (N=3000) ja raporttiin.

Vastaajilta kysyttiin kriisien vaikutuksesta heidän hyvinvointiinsa, arkeensa, talouteensa, kulutukseensa ja verkkokäyttäytymiseensä. Vastaajilta kysyttiin myös mielipiteitä koronatoimista ja niiden vaikutuksista.

Nuorten hyvinvointiin enemmän huomiota

Tutkimustulosten mukaan koronarajoituksia pidettiin yleisesti sopivina kaikissa kolmessa maassa. Nuoret vastaajat olivat muita kriittisempiä pandemia-ajan rajoituksia kohtaan, ja he kärsivät myös edelleen muita ikäryhmiä enemmän niiden seurauksista kuten yksinäisyydestä ja eristyneisyydestä. Suomessa pandemian negatiiviset vaikutukset omaan talouteen ja uraan koettiin myös suurimmiksi nuorten keskuudessa.

– On tyypillistä, että nuoret, jotka ovat haavoittuvassa elämänvaiheessa, kokevat yhteiskunnalliset kriisit vakavimmin. Siksi heidän hyvinvointiinsa pitäisi kiinnittää erityistä huolta, tutkimushankkeen johtaja, professori Terhi-Anna Wilska toteaa.

Pandemian vaikutukset vastaajien talouteen ja kulutukseen olivat suurimmat Iso-Britanniassa. Britit raportoivat suomalaisia ja ruotsalaisia useammin myös pandemian aiheuttamista terveyteen, mielenterveyteen ja yhteiskunnalliseen kehitykseen liittyvistä ongelmista.

Ukrainan sota nosti huolta taloudesta

Venäjän hyökkäyssodan aiheuttama huoli oli Suomessa ja Iso-Britanniassa suurempaa kuin Ruotsissa. Suomessa ja Ruotsissa oltiin paremmin varautuneita yllättäviin tapahtumiin, kuten ruokapulaan ja sähkökatkoihin kuin Britanniassa. Kriisien keskellä suomalaiset luottivat enemmän viranomaisiin kuin ruotsalaiset tai britit.

Ukrainan kriisin aiheuttama huoli omasta taloudesta oli suuri kaikissa maissa, ja talouskriisin koettiin myös vähentäneen omaa kulutusta. Suomalaiset olivat omaan talouteensa tyytymättömämpiä kuin ruotsalaiset tai britit. Huomattavasti useammat britit kuin suomalaiset ja ruotsalaiset raportoivat kulutuksensa palautuneen pandemiaa edeltäneelle tasolle.

– Iso-Britanniassa koronarajoitukset olivat tiukemmat kuin Suomessa ja Ruotsissa, mikä selittää koronan voimakkaampia taloudellisia vaikutuksia siellä. Toisaalta Ukrainan sota ja energiakriisi ovat vaikuttaneet enemmän Suomen ja Ruotsin talouteen ja kansalaisten turvallisuuden kokemukseen, Wilska arvioi.

Vuoteen 2021 verrattuna ongelmallinen verkkokäyttäytyminen, kuten ongelmapelaaminen oli vähentynyt, samoin yksinäisyys ja terveys- ja mielenterveysongelmat. Sen sijaan yhteiskunnallisiin ongelmiin liittyvä huoli oli kasvanut kaikissa vertailumaissa.

Tutkimus on osa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama DigiConsumers-hanketta, joka on saanut myös Suomen Akatemian COVID-19 lisärahoitusta.

Tutkimusjulkaisu: Nuckols, J., Wilska, T.-A., Sirola, A. (2024). A year after COVID-19 in three countries: The impact of the war in Ukraine and economic crisis on everyday life and wellbeing in Finland, Sweden, and the UK. YFI julkaisuja.19. Jyväskylän yliopisto. URN: URN:ISBN:978-951-39-9939-1

Lisätietoja: Professori Terhi-Anna Wilska, terhi-anna.wilska@jyu.fi, 040-8054201

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Uudet professorit esittäytyivät juhlaluennoilla 8.5.20248.5.2024 14:00:00 EEST | Tiedote

Jyväskylän yliopiston uudet professorit esittäytyivät keskiviikkona 8.5.2024 Seminariumin vanhassa juhlasalissa. Juhlaluentonsa pitivät solu- ja molekyylibiologian professori Lotta-Riina Sundberg, kulttuurienvälisen ja digitaalisen viestinnän professori Marko Siitonen, terveyden edistämisen professori Sami Kokko, liikunnan neurotieteen professori Harri Piitulainen ja tietojärjestelmätieteen professori Markus Salo. Tilaisuuden tallenne julkaistaan Moniviestimessä.

Väitös: Kokovalikoimaton kalastus on kestävää kalastusta8.5.2024 06:45:00 EEST | Tiedote

Ihmiskunta käyttää maapallon luonnonvaroja häikäilemättömästi hyväkseen. Hyvä esimerkki tällaisesta käyttäytymisestä on liikakalastus. Vuosittain pyydystetään 90 miljoonaa tonnia kalaa, minkä seurauksena populaatiokoot pienenevät nopeasti ja populaatioissa tapahtuu evolutiivisia muutoksia. Tällöin muutokset keskeisissä kalojen kelpoisuuteen vaikuttavissa ominaisuuksissa, kuten kasvussa, lisääntymisessä ja käyttäytymisessä ovat kauaskantoisia perimän muutoksen myötä.

Jyväskylän yliopistolle myönnettiin huippu-urheilijamyönteisen korkeakoulun laatutunnus6.5.2024 17:15:00 EEST | Tiedote

Jyväskylän yliopistolle on myönnetty Olympiakomitean huippu-urheilijamyönteisen korkeakoulun laatutunnus. Tunnus tarkoittaa sitä, että opiskelevien urheilijoiden arki on toimivampaa korkeakouluissa, joissa opiskelun ohjaamisen käytänteet tukevat urheilijaa urheilun ja opintojen yhdistämisessä. Laatutunnuksen saaneet korkeakoulut ovat tehneet jo pitkään tiivistä yhteistyötä omien alueidensa urheiluakatemioiden kanssa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye