Yleisen asumistuen ja työttömyystukien leikkaukset koskevat noin 500 000:ta Kelan asiakasta – muutokset tulevat voimaan 1.4.
18.3.2024 05:57:00 EET | Kela/FPA | Tiedote
Kelan yleiseen asumistukeen ja työttömyystukiin tulee huhtikuussa useita leikkauksia, jotka vaikuttavat noin puolen miljoonan asiakkaan tukiin. Työttömyystukien leikkaus vähentää asiakkaiden saamaa tukea heti huhtikuussa. Yleisen asumistuen saajien tuki pienenee seuraavan tarkistuksen yhteydessä, viimeistään maaliskuussa 2025.
Kelan yleiseen asumistukeen ja työttömyysturvaan tehdään 1.4. leikkauksia, jotka perustuvat eduskunnan hyväksymiin lainmuutoksiin.
– Valmistaudumme Kelassa parhaillaan muutosten toimeenpanoon ja varaudumme myös siihen, että leikkausten seurauksena perustoimeentulotuen saajien määrä kasvaa, toteaa toimeentuloturvaetuuksien osaamiskeskuksen päällikkö Pasi Pajula Kelasta.
Yleinen asumistuki pienenee 1.4., kun tuen korvausprosentti pienenee ja perusomavastuu suurenee. Leikkaukset pienentävät yleistä asumistukea kaikilla asiakkailla, jotka nyt saavat tukea. Yleistä asumistukea saavia, yhden tai useamman henkilön muodostamia ruokakuntia oli helmikuussa yhteensä 406 226.
Yleisen asumistuen määrä ei kuitenkaan pienene kaikilla tuensaajilla heti, vaan leikkaukset tulevat voimaan vasta silloin, kun asumistuki pitää seuraavan kerran tarkistaa. Kela tarkistaa yleisen asumistuen vähintään kerran vuodessa, jotta se maksetaan asiakkaalle oikean suuruisena. Eläkkeensaajan asumistukeen muutokset eivät vaikuta.
Työttömyysturvan suojaosa poistuu, toimeentulotuen asumismenojen ehdot tiukentuvat
Työttömyysturvan muutokset koskevat Kelan peruspäivärahan ja työmarkkinatuen saajia heti huhtikuussa. Tukia leikataan poistamalla työttömyystukien lapsikorotukset ja 300 euron kuukausittainen suojaosa.
Lapsikorotusten poisto koskee vuositasolla noin 100 000:ta henkilöä. Suojaosan poisto taas vaikuttaa osa-aikatyötä tai keikkatyötä tekeviin työttömiin, jotka saavat työttömyystukea. Vuonna 2023 kaikkiaan 74 244 työttömyystukea saanutta henkilöä sai samaan aikaan työtuloja.
Yleisen asumistuen ja työttömyystukien leikkausten lisäksi huhtikuun alussa tulee voimaan lakimuutos, joka koskee asumismenojen hyväksymistä toimeentulotuessa. Jatkossa Kela ei maksa toimeentulotukea asumismenoihin, jotka ylittävät kuntakohtaiset enimmäisrajat, jollei ylitykseen ole laissa mainittua erityistä perustetta. Jos peruste puuttuu, Kela ohjaa asiakkaan etsimään edullisempaa asuntoa tai asiakas voi maksaa asumismenojen enimmäisrajan ylittävän osan itse.
Leikkaukset koskevat noin puolta miljoonaa Kelan asiakasta
Huhtikuussa toteutuvat sosiaaliturvan leikkaukset ja muutokset vaikuttavat kaikkiaan noin puoleen miljoonaan Kelan asiakkaaseen. Leikkausten on arvioitu vaikuttavan eniten yksin asuvien nuorten ja työttömien nuorten toimeentuloon.
Kelan laskelmien mukaan erityisen suuria vaikutukset ovat niihin nuorten ryhmiin, joissa pienituloisuus on jo ennestään yleisintä. Opiskelijoiden tilanteeseen vaikuttaa se, ettei heidän ole yleensä mahdollista saada toimeentulotukea. Leikkaukset vähentävät siis heidän tulojaan merkittävästi, kun opintolainan valtiontakausta ei oteta huomioon.
Työttömyysturvan suojaosan ja lapsikorotusten poisto vaikuttavat myös Kelan työttömyystukien saajiin. Osa asiakkaista voi muutosten vuoksi saada toimeentulotukea tai he voivat saada sitä aikaisempaa enemmän.
Kelassa on arvioitu, että toimeentulotuen hakemusmäärät kasvavat leikkausten vuoksi. Perustoimeentulotuki voi korvata osan yleisen asumistuen ja työttömyysturvan leikkauksista kaikkein pienituloisimmille.
– Olemme Kelassa valmistautuneet muutosten toimeenpanoon monin tavoin, kuten kouluttamalla henkilöstöä, tekemällä tarvittavia muutoksia tietojärjestelmiin sekä lisäämällä asiakasviestintää ja varautumalla ennalta puhelinpalvelun ruuhkiin, Pasi Pajula kertoo.
Muutokset tulevat voimaan automaattisesti
Kaikki muutokset tulevat voimaan automaattisesti, eikä asiakkaiden tarvitse olla yhteydessä Kelaan niiden vuoksi. Kelan verkkosivuilla on julkaistu muutoksista ja niiden vaikutuksista asiakkaisiin tietoa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Lisäksi Kelan verkkosivuilla olevat laskurit päivitetään viimeistään 16.3., jonka jälkeen henkilöt voivat arvioida laskureiden avulla, miten muutokset vaikuttavat omiin tukiin.
1.4. voimaan tulevien leikkausten lisäksi työttömyysturvaan ja yleiseen asumistukeen tulee myöhemmin myös muita muutoksia. Syyskuun alussa työttömyystukiin vaikuttava ja kaikkia työttömiä koskeva työssäoloehto pitenee 6 kuukaudesta 12:een. Lisäksi yleistä asumistukea ei makseta omistusasunnon asumismenoihin enää 1.1.2025 alkaen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pasi PajulaOsaamiskeskuksen päällikköKela
Kelan sosiaaliturvan muutokset yleisesti
Signe JauhiainenTutkimuspäällikköKela
Tutkimus
Asumisen tuet, työttömyysturva
Tuija KorpelaTutkijaKela
Tutkimus
Toimeentulotuki
Filippa NikkinenEtuuspäällikköKela
Yleinen asumistuki
Antti RistimäkiJuristiKela
Työttömyystuki
Kelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKuvat
Linkit
Kansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
FPA har betalat nästan en halv miljard euro i sociala trygghetsförmåner till ukrainare under kriget21.4.2026 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
Antalet personer som flytt kriget i Ukraina och beloppet av de förmåner som FPA har betalat till dem har vuxit snabbt. I fjol betalade FPA totalt 250 miljoner euro i förmåner till 39 000 ukrainare. Merparten av mottagarna var kvinnor och barn.
Kela on maksanut ukrainalaisille lähes puoli miljardia euroa sosiaaliturvaa sodan aikana21.4.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Ukrainan sotaa paenneiden määrä ja Kelan heille maksamat etuudet ovat kasvaneet nopeasti. Viime vuonna Kela maksoi 250 miljoonaa euroa etuuksia 39 000 ukrainalaiselle. Valtaosa saajista on naisia ja lapsia.
Användningen av läkemedel mot ångest och depression har blivit vanligare bland unga kvinnor – andelen som använder SSRI-läkemedel har fördubblats på tio år20.4.2026 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
Under de senaste åren har ökningen av personer som använder SSRI-läkemedel mattats av, men lagt sig på en historiskt sett hög nivå.
Ahdistus- ja masennuslääkkeiden käyttö on yleistynyt nuorilla naisilla – SSRI-lääkkeitä käyttävien osuus kaksinkertaistui kymmenessä vuodessa20.4.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Viime vuosina SSRI-lääkkeitä käyttävien osuuden kasvu on taittunut, mutta asettunut historiallisen korkealle tasolle.
Myndighetsposten blir digital – brev från FPA finns i MittFPA också framöver16.4.2026 10:08:35 EEST | Pressmeddelande
Från och med mitten av april skickas myndighetsbrev i första hand digitalt till Suomi.fi-meddelanden. Beslut och brev från FPA finns i MittFPA också framöver, och kunden får en avisering om dem. Kunder som inte använder MittFPA får också i fortsättningen sina brev per post.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


