Suomen Pankki

Suomen Pankin väliennuste: Tukevasta taantumasta kohti kasvua

Jaa

Suomen Pankin tänään julkaiseman väliennusteen mukaan Suomen talous on edelleen taantumassa. Aiempaa korkeampi hinta- ja korkotaso vähentää yksityistä kulutusta ja investointeja. Erityisen heikosti menee asuntorakentamisessa. Myös vienti on supistunut. Työllisyys on kuitenkin säilynyt suhdannetilanteeseen nähden hyvänä, ja inflaatiokin on hidastunut nopeasti.

Väliennusteen mukaan Suomen bruttokansantuote supistuu 0,5 % vuonna 2024. Talous alkaa toipua vuoden loppua kohti, ja toipuminen on jopa hiukan nopeampaa kuin Suomen Pankki ennusti joulukuussa 2023. Vuonna 2025 bruttokansantuotteen odotetaan kasvavan 1,7 %. Vuonna 2026 kasvu hiukan hidastuu, 1,5 prosenttiin.

”Vaikka toteutunut talouskehitys on ollut ennustettuakin heikompaa, tulevaisuudennäkymät ovat pysyneet ennallaan. Taantuman pohja on jo saavutettu, ja kasvun odotetaan käynnistyvän tämän vuoden aikana, kun kotitalouksien ostovoima vahvistuu ja yleinen luottamus talouteen alkaa palautua", sanoo Suomen Pankin ennustepäällikkö Meri Obstbaum.

Inflaatio hidastuu selvästi – työllisyysaste notkahtaa

Työllisyystilanne on säilynyt suhdannetilanteeseen nähden hyvänä, sillä yritykset ovat turvautuneet irtisanomisten sijaan usein lomautuksiin. Taantuma näkyy työmarkkinoilla pienellä viiveellä, ja 20–64-vuotiaiden työllisyysaste laskee 77,2 prosenttiin vuoden 2024 aikana. Työllisten määrä alkaa kasvaa vuonna 2025, kun suhdannetilanne parantuu, mutta ennen taantumaa vallinnutta työllisyysastetta ei ylitetä vielä vuoden 2026 aikana.

Hidastunut inflaatio on parantanut kuluttajien ostovoimaa, ja vuonna 2023 palkansaajien reaaliansiot jo kasvoivat edellisvuodesta. Inflaatio hidastuu edelleen vuonna 2024, alle yhden prosentin vauhtiin, mutta se kiihtyy hiukan vuonna 2025. Kuluttajahintojen nousua pitää yllä lähinnä palveluiden kallistuminen.

Ennusteen riskit alasuuntaiset

Ennusteen riskit painottuvat heikomman kehityksen suuntaan. Geopoliittiset jännitteet eivät ole hellittäneet, ja niiden vaikutus saattaa edelleen heikentää talouden kehitystä. Euroalueen inflaatio voi osoittautua odotettua sitkeämmäksi, ja korkojen laskun viivästyminen pitkittäisi taantumaa. Suurimmat kotimaiset riskit liittyvät asuntomarkkinoiden näkymiin. Asuinrakentamisen ahdingon pitkittyminen voisi heijastua työllisyyteen odotettua voimakkaammin. Työtaistelutoimien jatkuminen kasvattaa ennusteen epävarmuutta, sillä niiden lopullisen laajuuden ja vaikutusten arvioiminen on hankalaa.

Suomen talouden väliennuste, maaliskuu 2024

Lisätiedot:

Ennustepäällikkö Meri Obstbaum
etunimi.sukunimi@bof.fi, +35891832363

Avainsanat

Linkit

Suomen Pankki

Suomen Pankki on Suomen rahaviranomainen ja kansallinen keskuspankki. Samalla se on osa eurojärjestelmää, joka vastaa euroalueen maiden rahapolitiikasta ja muista keskuspankkitehtävistä ja hallinnoi maailman toiseksi suurimman valuutan, euron, käyttöä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Pankki

Foreign equities have outperformed Finnish equities in the past year8.5.2024 10:00:00 EEST | Press release

At the end of March 2024, Finnish households owned listed equities worth EUR 46.3 billion, as opposed to EUR 47.3 billion a year earlier. Most (86%) of Finns’ listed shareholdings consist of Finnish companies’ equities, although the proportion of foreign companies’ equities has recently increased. In March 2024, 13.6% of listed shareholdings consisted of foreign companies’ equities, as opposed to 11.2% a year earlier. The increase in the proportion of foreign equities reflects the appreciation of foreign equities and the depreciation of domestic equities. Furthermore, in relative terms, households have invested more in foreign equities during the past year. The return1 on domestic equities held by households amounted to -4.6% in the past 12 months, i.e. from April 2023 to the end of March 2023. In the same period, the return on foreign equities was 17.1%. In the past 12 months, the value of domestic equities held by households declined by EUR 3.6 billion, while the value of foreign equ

Utländska aktier har det senaste året avkastat bättre än finländska aktier8.5.2024 10:00:00 EEST | Tiedote

Vid utgången av mars 2024 ägde de finländska hushållen börsnoterade aktier till ett värde av 46,3 miljarder euro, då innehavens värde vid samma tid ett år tidigare uppgick till 47,3 miljarder euro. Merparten (86 %) av finländarnas börsnoterade aktieinnehav är aktier i finländska företag, även om andelen för utländska företags aktier har ökat under den senaste tiden. I mars 2024 bestod 13,6 % av de börsnoterade aktieinnehaven av utländska företags aktier, då andelen ännu ett år tidigare var 11,2 %. De utländska aktiernas andel har ökat i och med att priset på utländska aktier stigit samtidigt som priset på inhemska aktier sjunkit. Hushållen har också det senaste året gjort relativt sett mer investeringar i utländska aktier. Avkastningen1 på hushållens aktieinnehav i inhemska företag var –4,6 % för de senaste 12 månaderna, dvs. från april 2023 till utgången av mars 2024. Under motsvarande tid var avkastningen på utländska företags aktier 17,1 %. De senaste 12 månaderna sjönk värdet på hu

Ulkomaiset osakkeet ovat tuottaneet suomalaisia paremmin viimeisen vuoden aikana8.5.2024 10:00:00 EEST | Tiedote

Maaliskuun 2024 lopussa suomalaiset kotitaloudet omistivat pörssinoteerattuja osakkeita 46,3 mrd. euron edestä, kun samaan aikaan vuotta aiemmin omistusten arvo oli 47,3 mrd. euroa. Valtaosa (86 %) suomalaisten pörssinoteeratuista osakeomistuksista on suomalaisten yritysten osakkeita, vaikka viime aikoina ulkomaisten yritysten osakkeiden osuus on kasvanut. Maaliskuussa 2024 pörssinoteeratuista osakeomistuksista 13,6 % oli ulkomaisten yritysten osakkeita, kun vielä vuotta aiemmin vastaava osuus oli 11,2 %. Ulkomaisten osakkeiden osuus on kasvanut ulkomaisten osakkeiden hintojen nousun ja kotimaisten osakkeiden hintojen laskun myötä. Kotitaloudet ovat myös tehneet viimeisen vuoden aikana suhteellisesti enemmän sijoituksia ulkomaisiin osakkeisiin. Kotitalouksien omistamien kotimaisten yritysten osakkeiden tuotto1 oli –4,6 % viimeisten 12 kuukauden aikana eli vuoden 2023 huhtikuun ja 2024 maaliskuun lopun välisenä aikana. Vastaavana aikana ulkomaisten yritysten osakkeiden tuotto oli 17,1 %

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye