Muusikko Kimmo Ojalan runot viihdyttävät koko perhettä
Kimmo Ojalan esikoisrunokokoelma Yrjö Ärjylän herkimmät on hauska runoteos lapsille ja koko perheelle. Ojala soittaa päätyökseen Orffit-lastenmusiikkiorkesterissa. Hän on tehnyt sanoituksia myös muille artisteille, kirjoittanut näytelmäkäsikirjoituksia ja julkaissut musiikkia. Teoksen on kuvittanut Jussi Jääskeläinen.

Yrjö Ärjylä on äksy ukko. Hän asuu yksinään kerrostalon ullakkohuoneessa ja räyhää pihan lapsille. Rakkaus ja neiti Kukka Kimppunen astuvat kuitenkin Yrjön elämään yllättäen ja saavat hänet muuttumaan täysin.
Herkistynyt Yrjö Ärjylä ostaa uuden kynän sulkaisen ja huudahtaa innoissaan: ”Minä runokirjan julkaisen!” Ja niin hän totisesti tekee. Yrjö kirjoittaa ullakkohuoneessaan herkkiä ja lempeitä, mutta samalla kuitenkin hillittömiä ja vauhdikkaita runojaan.
Näissä runoissa seikkailee joukko hulvattomia hahmoja, kuten Lätty-Late, Ibizan mummo, Prinsessa Martti, Pentti Johnson sekä monia, monia muita.
Pentti Johnson
Eräs mies tuli Porista
ja pelaa ammatikseen korista.
Pituutta kolme metriä ja sentti,
nimeltään on hän Johnsonin Pentti.
Teräshampaissa on kultaiset kuoret,
hartiat ovat kuin Himalajan vuoret.
Palloa pussitteli Ameriikan mailla,
kentillä pyöri hän tornadon lailla.
Palkkapussit piti aina rekoilla kantaa,
oli taaloja paljon kuin pelloilla lantaa.
Timanttikoruja on suurissa kengissä,
kun palloja heittelee hän Susien jengissä.
Tämmöinen mies tuli Porista
ja pelaa edelleen ammatikseen korista.
Pituutta on kolme metriä ja sentti,
ja nimeltään hän on Johnsonin Pentti.
Nykyisin hän pelaa Tampereen Pyrinnössä,
jossa sataviis on vapaaheittoprossa.”
(Kimmo Ojala, Yrjö Ärjylän herkimmät)
teos: Yrjö Ärjylän herkimmät
kirjailija: Kimmo Ojala
kuvittaja: Jussi Jääskeläinen
ISBN: 9789523045347
sivuja: 49
ilmestymispäivä: 18.3.2024
Avainsanat
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Avain
On pimeässä hyvä taivaltaa -tietokirja avaa keskosäidin tuntemuksia16.4.2025 07:44:00 EEST | Tiedote
Esikoisen odottaminen tuntuu pitkään epätodelliselta, kunnes eräänä syyskuisena aamuyönä hän onkin jo täällä. Aivan liian pienenä, aivan liian aikaisin ja eri vuonna kuin piti.
KUTSU: Meritta Koiviston Perijä-dekkarin julkistamistilaisuus4.4.2025 09:15:00 EEST | Kutsu
Tule tapaamaan jännityskirjailija Meritta Koivistoa ja kuulemaan kirjailijan uunituoreesta Perijä-dekkarista Keskustakirjasto Oodiin (Töölönlahdenkatu 4, Hki) Saarikoski-matolle (3.krs) keskiviikkona 23.4. klo 15.30 alkaen. Perijä on Harriet Jaatinen -dekkarisarjan kolmas osa. Koivisto kuvaa sarjassa mestarillisesti maarajat ylittäviä vääristyneitä perhesuhteita ja luo henkilöhahmoja, joita joko rakastaa tai vihaa. Kirja on myynnissä tapahtumassa. Ilmoittaudu 21.4. mennessä os: info@avain.net Lämpimästi tervetuloa! _ _ _ _ _ _ Meritta Koivisto, Perijä Piilotettuja tekoja ja juonitteluja lain toisella puolen – ruotsinsuomalainen rikoskonstaapeli Harriet Jaatinen jäljittää jälleen salaperäisen mahtisuvun rikosvyyhtejä. Nuoren naisen käsittämätön surma Tukholman uinuvassa lähiössä saa Harriet Jaatisen penkomaan tapausta. Kuka nainen oli, ja onko tapauksella yhteys Ledermanneihin? Vankilassa istuvan Sonja Bergin tytär Ida aloittaa taideopintonsa New Yorkissa tietämättömänä siitä, että hän
Sirkka Knuutilan uudessa lastenkirjassa hulivili Peeveli Pahkeinen seikkailee menninkäismetsässä4.4.2025 07:45:00 EEST | Tiedote
Noitapoika Peeveli etsii yhteyttä edelliskesän kaveriin ja päätyy taikaluudallaan Menninkäismetsään. Yksinäisyys muuttuu vauhdilla pelastusoperaatioksi, kun Peeveli tapaa vihreähiuksisen tytön.
Avaimen syksyn 2025 kustannusohjelma on julkistettu3.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Avaimen syksyn 2025 kustannusohjelma tarjoaa lukijoille laadukasta kaunokirjallisuutta: jännittävää historiaa, rikoskirjallisuutta, fantasiaa ja Tiina Tuppuraisen odotetun sateenkaariromaanin. Pia Perkiön uusi runokirja pohtii ikääntymistä. Monipuolisen tietokirjallisuuden joukosta löytyy muun muassa runoilija Ilpo Tiihosen elämäkerta, Pälvi Rantalan kunnianosoitus arjen sankariesineelle ämpärille, Eero Ojasen tätä aikaa ja maailmanhistoriaa tarkasteleva teos sekä Leena-Kaisa Laakson kirja hitaasta matkailusta. Selkokirjallisuudenkin sato on runsas: useita uusia selkoromaaneja sekä suosittuja teoksia selkokielelle mukautettuna.
Tuplajulkkarit: Tittamari Marttinen, Myrkkyä mesenaatille & Emmi Maaranen Vedenmorsian27.3.2025 12:30:00 EET | Kutsu
Tule kuulemaan kahden upean kirjailijan uutuuskirjoista, sekä jakamaan kokemuksia kirjallisuuden äärellä. Tittamari Marttisen Myrkkyä mesenaatille aloittaa uuden cozy crime -tyylisen dekkarisarjan. Emmi Maarasen mysteerinen esikoisromaani Vedenmorsian sijoittuu 1920-luvun Helsinkiin. Tilaisuus järjestetään tiistaina 8.4. klo 16.30 alkaen kaupunkikirjasto Oodissa (Töölönlahdenkatu 4, Hki). Tilaisuudessa kirjamyyntiä. ilmoittaudu os: info@avain.net Lämpimästi tervetuloa! Tittamari Marttisen Myrkkyä mesenaatille aloittaa Helsingin Munkkiniemeen sijoittuvan dekkarisarjan. Kulttuurikerma on kokoontunut taiteilijaravintola Viikunapuuhun. Mesenaatti Meri Mertavuo lyyhistyy ravintolan parkettilattialle kesken puheensa, jonka aikana hänen oli määrä julkistaa uudet suojattinsa. Kun toinenkin juhlavieras alkaa voida huonosti, huomaa ravintoloitsija Martina Railo olevansa keskellä skandaalia. Myrkkyä mesenaatille on pitkän uran kirjailijana tehneen Marttisen ensimmäinen jännitysromaani, ja se ilme
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme