Akavan Erityisalat: Taideyliopiston säästövaade kertoo luovien alojen ahdingosta
- Muutosneuvottelut käynnistäneen Taideyliopiston tilanne kertoo luovien alojen ahdingosta maassamme, sanoo Akavan Erityisalat. - Yliopistoihin suunniteltu rahoitusmalli veisi humanististen ja taidealojen tilannetta edelleen huonompaan suuntaan.

Akavan Erityisalat on huolissaan humanististen ja taideaineiden elinvoimasta vallitsevassa taloustilanteessa. Nykyinen, saati suunniteltu korkeakoulujen rahoitusmalli ei kohtele näitä aloja oikeudenmukaisesti, liitto toteaa.
- Maaliskuun alussa Taideyliopisto ilmoitti muutosneuvotteluista ja säästöpaineista. Pelkäämme, että tämä on vasta alkua. Ymmärretäänkö tässä yhteiskunnassa luovien alojen merkitys elinvoiman ja innovoinnin lähteenä, kysyy Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKUn toiminnanjohtaja Nea Leo.
- Tässä ajassa tarvitsemme taidetta ja kulttuuria jo henkisen kriisinkestävyyden vahvistamiseksi, Nea Leo sanoo.
- Taideyliopiston supistukset vaikuttavat taide-, kulttuuri- ja tapahtuma-alojen elinvoimaan pitkälle tulevaisuuteen. Kysymys on myös näiden alojen työllisyydestä ja kasvupotentiaalista, muistuttaa edunvalvonnan johtaja Helena Lamponen Akavan Erityisaloista.
Taideyliopiston koko henkilöstöä koskevat muutosneuvottelut tähtäävät 2,5 miljoonan euron säästöihin vuoden 2028 loppuun mennessä. Säästöt kohdistuvat opetus- ja tutkimushenkilöstöön, tuntiopettajiin sekä muuhun asiantuntija- ja tukihenkilöstöön. Laskennallisesti tavoitellaan 55 henkilötyövuoden säästöjä.
- Näin suuret leikkaukset ovat valtava isku maamme suurimman musiikin, kuvataiteen ja esittävien taiteiden koulutusta tarjoavan yliopiston toiminnalle, Nea Leo sanoo.
Parhaillaan yliopistoille kaavaillaan uutta rahoitusmallia vuodesta 2025 alkaen. Rahoitusmallin on arvioitu rokottavan kaikkein pahiten juuri Taideyliopistoa, joka syntyi kun kulttuurimme lippulaivaopinahjot Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu yhdistyivät.
Yliopiston hallinto- ja tukipalvelut
hoidettava asiantuntijavoimin
Taideyliopiston taloudellis-tuotannollisilla perusteilla käytävät muutosneuvottelut kestävät vähintään toukokuun loppuun ja niiden piirissä on noin 1 300 henkilöä.
Taideyliopisto kertoo pyrkivänsä välttämään irtisanomisia ja toteuttamaan säästöt hyödyntämällä luonnollista poistumaa eli eläköitymisiä ja vapautuvien tehtävien täyttämättä jättämisiä.
- Luonnollisen poistuman hyödyntämisessä on muistettava sen kääntöpuoli. Työnsä säilyttäneiden toimenkuvat usein tiivistyvät ja työn laatu heikkenee. Liikaa lisääntyvä kuormitus vaarantaa henkilöstön terveyden. Tämä kääntöpuoli tulee usein esiin meillä ammattiliiton jäsenneuvonnassa, edunvalvonnan johtaja Helena Lamponen Akavan Erityisaloista sanoo.
Taideyliopistossa työskentelee noin sata Akavan Erityisalojen eri jäsenjärjestöihin kuuluvaa jäsentä esimerkiksi suunnittelijan, koordinoijan, tuottajan ja viestinnän tehtävissä.
- Toivomme, että yliopistojen ammattitaitoisen hallinto- ja tukihenkilöstön merkitys ymmärretään. Jos tästä asiantuntijahenkilöstöstä leikataan, hallinnon tehtävät siirtyvät opettajille ja tutkijoille, jotka eivät niitä välttämättä hallitse. Välttämättömien tukitehtävien opettelu ja takkuava tekeminen ovat poissa yliopiston ydintehtävistä, tutkimuksesta ja opettamisesta, sanoo toiminnanjohtaja Saara Paavola ammattijärjestö Speciasta.
Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU sekä Specia - Asiantuntijat ja esihenkilöt ovat Akavan Erityisalojen jäsenjärjestöjä. Niiden yliopistoissa työskenteleviä jäseniä edustaa Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO. JUKO on perustanut Taideyliopiston muutosneuvottelijoiden tueksi taustaryhmän.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna Joutsenniemi, viestintäpäällikkö, Akavan Erityisalat, puh. 040 525 8582, anna.joutsenniemi@akavanerityisalat.fi
Helena Lamponen, Akavan ErityisalatJohtaja, edunvalvonta- ja lakipalvelut. Työlainsäädäntöä koskevat kysymykset.
Puh:040 631 7660helena.lamponen@akavanerityisalat.fiNea Leo, Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKUToiminnanjohtaja
Puh:044 066 4800nea.leo@taku.fiSaara Paavola, Specia - Asiantuntijat ja esihenkilötToiminnanjohtaja
Puh:050 329 7524saara.paavola@specia.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akavan Erityisalat
Akavan Erityisalat: Kasvutoimia rahoitetaan leikkaamalla palveluista25.4.2025 09:46:47 EEST | Tiedote
Kehysriihen veronkevennyksiä kompensoidaan leikkauksilla, jotka osuvat valtion, kuntien, yliopistojen sekä järjestöjen rahoitukseen. – Suomalaisten tarvitsemista palveluista ja hyvästä hallinnosta leikataan huoletta iloisten verouutisten katveessa. Samalla huoli julkisen talouden tilasta kasvaa, arvioi Akavan Erityisalat.
Olli Kaureesta Akavan Erityisalojen toiminnanjohtaja24.4.2025 12:43:19 EEST | Tiedote
Akavan Erityisalojen toiminnanjohtajaksi on nimitetty Olli Kaure 1.5.2025 alkaen. Kaure on työskennellyt liiton palveluksessa vt. toiminnanjohtajana ja kehitysjohtajana.
Kysely: Joka toinen johdon assistentti kokee epäasiallista kohtelua23.4.2025 09:53:35 EEST | Tiedote
Osaamisen vähättelyä, häirintää, tytöttelyä, arvostuksen puutetta työtehtävien vuoksi. Epäasiallista kohtelua on työurallaan kokenut 52 prosenttia johdon assistenteista, ilmenee Akavan Erityisalojen jäsenjärjestö Skillan kyselystä. Jopa 28 prosenttia johdon assistenteista raportoi kokeneensa epäasiallista kohtelua viimeisen vuoden aikana. Skilla ry nostaa hallinnon asiantuntijoiden ja assistenttien päivänä 23. huhtikuuta esiin huolen jäsenistönsä työelämässä kohtaamasta epäasiallisesta kohtelusta.
Av-käännösyritysten palkkaratkaisu yleisen linjan mukainen16.4.2025 15:25:26 EEST | Tiedote
Av-käännösyritysten työehtosopimuksen osapuolet ovat päässeet sopuun yleisen linjan mukaisesta kolmivuotisesta sopimusratkaisusta. Sopimus on edelleen yksi harvoista työehtosopimuksista, joissa on sovittu myös ei-työsuhteisten tekijöiden vähimmäispalkkioista. Sopimuksessa työntekijöitä edustavat Akavan Erityisalat ja sen jäsenjärjestö Kieliasiantuntijat sekä Journalistiliitto.
Akavan Erityisalat: Irtisanomista ei pidä helpottaa - Turvattomuudella ei rakenneta parempaa työelämää10.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Irtisanomiskynnyksen madaltaminen heikentää työntekijän oikeusturvaa ja lisää työelämän turvattomuutta, Akavan Erityisalat painottaa. Liitto vastustaa hallituksen esittämiä muutoksia henkilöön liittyvien irtisanomisperusteiden sääntelyyn.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme