Joukkoliikenteen hankinnoissa tärkeää vaalia paikallistuntemusta ja vahvaa alueellista yhteistyötä
Pirkanmaan liitto pitää tärkeänä, että joukkoliikenteen hankinnoissa vaalitaan myös pitkällä tähtäimellä paikallistuntemukseen perustuvaa tilaajaosaamista sekä vahvaa alueellista yhteistyötä.

Pirkanmaan liitto esittää huolensa joukkoliikenteen hankinnoille osoitetusta kapeasta rahoituskehyksestä, jolla on mahdoton saavuttaa kilpailukykyistä ja koko maakuntaa palvelevaa palvelutarjontaa. Erityisesti tämä korostuu pandemian jälkeisenä aikana, jolloin markkinaehtoisen linja-autoliikenteen tarjonta on supistunut merkittävästi. Kuntien resurssit osallistua hankintoihin lisärahoituksella ovat myös rajalliset.
Maakuntahallitus antoi lausunnon Pirkanmaan ELY-keskuksen joukkoliikenteen palvelutason määrittelystä vuosille 2024–2025.
Palvelutasoluonnos on realistinen ja perusteltu. Valitettavan rajallisten resurssien jakautuminen eri puolille maakuntaa on reilu ja tasapuolinen, mikä johtaa monin paikoin vaatimattomaan, mutta kuitenkin koko maakuntaa palvelevaan vuorotarjontaan. Junaliikenteen roolin kasvaminen ja nykyään jo vahvasti junaliikenteeseen tukeutuvat suunnat on raportissa eritelty hyvin.
Tulevien joukkoliikennehankintojen suunnitteluvaiheessa on tärkeää varmistaa sujuvat matkaketjut ja liityntäyhteydet linja-auto- ja junaliikenteen välillä kaikilla ratasuunnilla. Esimerkiksi viime vuonna alkaneen VAU -liikenteen (Valkeakoski–Akaa–Urjala) ja 2024 alkavan Ylä-Pirkanmaan juna–bussi -matkaketjuihin tukeutuvan yhteishankinnan kokemuksia ja hyviä käytäntöjä on tärkeää hyödyntää tulevaisuudessa.
Joukkoliikenteen palvelutasoa määritettäessä ja hankintoja suunniteltaessa on tärkeää huomioida myös sote-kuljetusten ja -liikkumistarpeiden määrän tuleva voimakas kasvu. Sote-palveluiden toimipisteiden vähetessä ja toimintojen keskittyessä tulevat liikkumistarpeet jäljelle jääviin toimipisteisiin kasvamaan tavalla, johon kuljetuspalvelujen kapasiteetin on vaikea vastata.
Pirkanmaan liitto katsoo, että tulevien joukkoliikennehankintojen on osaltaan kyettävä vastaamaan tähän haasteeseen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ruut-Maaria RissanenSuunnittelujohtajaPirkanmaan liitto
Maakuntakaava, liikennejärjestelmäsuunnittelu, maankäytön, liikenteen tai ympäristön suunnittelua koskevat kysymykset.
Tietoja julkaisijasta
Pirkanmaan liitto on koko maakunnan laajuinen kuntayhtymä. Toiminta-alueita ovat aluekehitystyö, maankäyttö ja liikenne (alueidenkäyttö), innovaatio- ja tulevaisuustyö, EU-rahoitukseen liittyvät tehtävät sekä kansallinen ja kansainvälinen edunvalvonta. Liiton toiminnassa korostuu verkostomaisuus, jonka avulla viemme yhdessä Pirkanmaata kohti kestävästi elinvoimaista maakuntaa.
www.pirkanmaa.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan liitto
Pirkanmaa sai neljä tulevaisuuspolkua vuoteen 204010.2.2025 09:30:00 EET | Tiedote
Millainen maakuntamme on, jos kilpailu teknologiasta lisää blokkiutumista, turvallisuuttamme uhkaavat monenlaiset myrskyt, jos uudenlainen eliitti erkaantuu muista tai meidän on sopeuduttava rajuun ilmastokriisin? Näihin kysymyksiin vastaavan tulevaisuustarkastelun toteuttivat Pirkanmaan liitto, Pirkanmaan hyvinvointialue, Tampereen kaupunki ja Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä.
Vastaa kyselyyn Pirkanmaan uuden maakuntaohjelman sisällöistä29.1.2025 11:56:51 EET | Tiedote
Sinulla on nyt mahdollisuus osallistua vuosien 2026-2029 maakuntaohjelman valmisteluun.
Kuusi vuotta Canemurea: vaikuttavaa ilmastotyötä yhteistyöllä!29.1.2025 09:42:53 EET | Artikkeli
Hankkeen tavoitteena oli edistää älykästä ja vähähiilistä liikkumista, lisätä hajautettua uusiutuvan energian tuotantoa ja parantaa rakennusten energiatehokkuutta.
Väestöteemainen kuntakierros alkaa28.1.2025 15:12:34 EET | Artikkeli
Kuntakierroksen ylätavoitteena on lisätä ymmärrystä Pirkanmaan kuntien väestökehityksen dynamiikasta ja vaikutuksista erityisesti niiden elinvoiman näkökulmasta.
Uuden vuoden näkymiä Pirkanmaan liitossa ja Pirkanmaalla28.1.2025 15:08:20 EET | Artikkeli
Kuluneiden kahden vuoden aikana on Pirkanmaan liitossa tehty paljon työtä vakaan toiminnan pohjan rakentamiseksi, ja nyt tuo työ jo tuntuu ja näkyy, kirjoittaa maakuntajohtaja Anna-Mari Ahonen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme