Kutsu medialle: Merihistorioitsijat kokoontuvat Jyväskylän yliopistolle 22.–24.3.
Merihistorian päivät 2024 nostavat esiin sisävesien ja rannikon välisen vuorovaikutuksen sekä sisävesien merkityksen meriympäristölle ja merenkululle. Joet ja järvet ovat aina tarjonneet väylät ihmisten, ajatusten ja tavaroiden liikkumiselle rannikon ja sisämaan välillä.
![Matkustajalaiva S/S Jyväskylä Äijälänsalmessa. Museovirasto, Historian kuvakokoelma / Teuvo Kanerva 1966](/data/images/public/69817172/70122256/236c382d-752a-4341-8803-41b32bdad145-w_720.jpg)
Kahdennettoista Merihistorian päivät järjestetään Jyväskylän yliopiston historiallisella Seminaarinmäellä, ensimmäistä kertaa merikaupunkien sijaan Keski-Suomessa ja sisämaassa.
Paikan valinta korostaa merellisen menneisyyden ja kulttuuriperinnön tutkimuksen uusia suuntauksia, joissa nousevat esiin pitkät yhteistyösuhteet rannikon ja sisämaan keskusten välillä sekä ajatus keskinäisestä riippuvuudesta. Merihistorian ja meriarkeologian tutkimuksessa painottuvat nyt perinteisen merenkulun lisäksi myös ihmisen ja luonnon vuorovaikutus sekä ympäristöhistorian teemat.
Merihistorian päivien pääesitelmät käsittelevät 1700-luvun Atlantin alueen satamia, kauppiaita ja kuluttajia (Jeremy Land, Göteborgin yliopisto), kauppaa ja ympäristötuhoja Pohjoisella Tyynellämerellä (Eric Oakley East Carolinan yliopisto), koeoppimisen hyödyntämistä merihistoriallisen datan tutkimuksessa (Werner Scheltjens, Bambergin yliopisto) sekä ympäristöhistoriallisen tutkimuksen teemoja (Simo Laakkonen, Turun yliopisto).
Päijänteen Luonnonperintösäätiön Niko Nappu kertoo Päijänteen alueen monimuotoisesta suojelusta, ja esitelmiä kuullaan lisäksi mm. Kemijärven uittohistoriasta, Ruotsin-laivojen kulttuurista ja tutkimuksesta, Uuden Englannin merirosvoista sekä pohjoisten suurkaupunkien elintarvike- ja polttopuuhuollosta 1700–1800-luvuilla.
Joka toinen vuosi järjestettävät Merihistorian päivät kokoavat yhteen merihistorian ja meriarkeologian tutkijoita ja harrastajia sekä museoammattilaisia keskustelemaan ajankohtaisista teemoista.
Konferenssin esitelmien pohjalta julkaistaan Nautica Fennica –vuosikirjaa. Järjestäjinä ovat Jyväskylän yliopiston lisäksi Suomen merihistoriallinen yhdistys ja Suomen meriarkeologinen seura.
Kuva: Matkustajalaiva S/S Jyväskylä Äijälänsalmessa. Museovirasto, Historian kuvakokoelma / Teuvo Kanerva 1966. CC-BY 4.9. Saatavilla korkearesoluutioisena https://www.finna.fi/Record/museovirasto.8EEBD1511733B8B82A856B66581B7CC6?sid=4160813807
Kaikki konferenssin esitelmät järjestetään Jyväskylän yliopiston Historica-rakennuksen salissa H320.
Lisätietoja antaa:
Sari Mäenpää, Suomen merihistoriallisen yhdistyksen puheenjohtaja
040 6569672, sari.maenpaa@forum-marinum.fi
Linkit: www.smhy.fi ja www.smhy.fi/fi/toiminta/merihistorian-paivat/merihistorian-p%C3%A4iv%C3%A4t-2024
Yhteyshenkilöt
Anitta KananenViestinnän asiantuntija
Puh:+358 40 8461395anitta.kananen@jyu.fiJyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopiston tutkijat kartoittivat maailman sienilajiston ilmanäytteistä11.7.2024 09:15:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston tutkijat huomasivat, että avain luonnon monimuotoisuuden nopeaan ja kustannustehokkaaseen kartoittamiseen on ollut kaiken aikaa aivan silmiemme edessä, mutta samalla näkymättömissä, eli meitä ympäröivässä ilmassa.
QS World University Rankings Europe 2024: Jyväskylän yliopisto mukana Euroopan parhaiden yliopistojen listalla10.7.2024 14:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston sijoitus Euroopan parhaiden yliopistojen listauksessa säilyi 200 parhaan tuntumassa brittiläisessä yliopistovertailussa (QS World University Rankings Europe). JYU sijoittui vertailussa sijalle 205, kun viime vuoden sijoitus oli 186. Vertailu tehtiin nyt toista kertaa.
Jyväskylän yliopistoon valittiin 2745 uutta opiskelijaa4.7.2024 09:45:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopistoon hyväksyttiin kevään toisessa yhteishaussa ja avoimen väylän erillishaussa yhteensä 2745 uutta opiskelijaa. Lukuvuosi alkaa elokuun lopussa uusien opiskelijoiden orientaation merkeissä. Onnittelemme kaikkia valittuja!
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoululle tunnustusta laadukkaasta opetuksesta ja tutkimuksesta - AACSB-akkreditointi myönnettiin kuudeksi vuodeksi eteenpäin3.7.2024 10:30:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu on saanut arvostetun tunnustuksen korkealaatuisesta opetuksestaan ja tutkimuksestaan, kun sille myönnettiin AACSB-akkreditointi kuudeksi vuodeksi eteenpäin. Kauppakorkeakoulun vahvuuksina pidettiin erityisesti sitoutumista vastuullisuuteen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.
Susanna Lähde on ensimmäinen Jyväskylästä valmistunut diplomi-insinööri – heti perään valmistuu myös oma puoliso2.7.2024 11:00:00 EEST | Tiedote
Susanna Lähde on ensimmäinen Jyväskylän yliopistosta diplomi-insinööriksi valmistunut opiskelija. Susanna opiskeli Jyväskylässä tieto- ja ohjelmistotekniikan diplomi-insinööriohjelmassa ja työskentelee tällä hetkellä Valmetilla. Myös Susannan puoliso Aatu Laitinen valmistuu tänä keväänä diplomi-insinööriksi ensimmäisten joukossa. Tekniikan alan koulutus alkoi Jyväskylän yliopistossa vuonna 2021.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme