Caruna Networks Oy

Kristiinankaupungissa uusittiin 13 kilometriä sähköverkkoa – jatkossa vähemmän sähkökatkoja

Jaa

Sähkönjakeluyhtiö Carunan rakennustyöt Kristiinankaupungissa valmistuvat tulevana kesänä. Vuosi sitten aloitettu sähköverkon uusiminen vähentää sähkökatkoja, ja jatkossa mahdolliset viat saadaan korjattua nopeammin. Samalla vanhan kaupunkialueen paloturvallisuus parani.

Vanhan kaupunkialueen kapeat kujat tarjosivat kiertoteitä rakentamiseen
Vanhan kaupunkialueen kapeat kujat tarjosivat kiertoteitä rakentamiseen

Kristiinankaupungissa sähköverkkoja on kaapeloitu maan alle sekä rakennettu uusia paremmin toimivia sähköyhteyksiä. Kaapelia on uusittu yhteensä kolmetoista kilometriä. Jatkossa mahdollisen vian aiheuttama vaikutus voidaan rajata nopeammin pienemmälle alueelle.

Vanhan keskusta-alueen poikkeava infrastruktuuri hidastutti rakentamista. Kristiinankaupungin keskustan vanhimmat rakennukset ovat 1700-luvulta. Kapeat kadut aiheuttivat haasteita kaivuutöissä, kun liikenne jouduttiin ajoittain laittamaan poikki kaapelikaivantojen takia. Kaupungin kapeat kujat tarjosivat onneksi kiertoteitä.

”Sähkönjakelijana tärkein tehtävämme on pitää sähköt päällä vuorokauden ympäri. Se helpottuu nyt Kristiinankaupungin alueella, kun toimitusvarmuus parantuu. Jatkossa sähkönjakeluyhtiöitä koskeva uusi valvontamalli vaikeuttaa tarvittavien investointien tekemistä”, Carunan rakennuttajapäällikkö Janne Aro-Koivisto sanoo.

Rakentamisessa huomioitiin ympäröivä luonto

Sähköverkon rakennustöiden ansiosta sähkönjakelun varmuus sekä paloturvallisuus paranevat. Aikaisemmin sähkökaapelit oli ketjutettu rakennuksesta toiseen, mutta nyt jokaiselle rakennukselle tulee oma sähkökaapeli.

”Vanhat sähköasennukset olivat asentajille paikoin vaarallisia. Vanhat johdot kulkivat rakennuksesta toiseen ullakoita pitkin. Seinillä oli sekalaisia kytkentäkoteloita, mikä vaati urakoitsijamme Eltelin asentajilta aina erityistä huomiota”, Aro-Koivisto sanoo.

Keskusta-alueen arkeologisen arvon lisäksi rakennustöissä on huomioitu alueen ympäröivä luonto. Karhusalmen ja Kanuunalahden mökkialueen kallioista maisemaa ei haluttu louhimalla muuttaa, joten ilmajohtoihin vaihdettiin vain uudet pylväät. Fjärdsgrundin luonnonsuojelualueelta puretaan myöhemmin ilmajohto pois ja jätetään luonto ennallistumaan.

Yhteyshenkilöt

Carunan mediapuhelinCarunan mediapuhelinCarunan viestintä ja markkinointi

Vastaamme mielellämme mediakyselyihin sähköpostitse caruna.info@caruna.fi. Mediapuhelin palvelee kiireellisissä pyynnöissä arkisin klo 9-15.

Puh:020 520 5500caruna.info@caruna.fi

Caruna lyhyesti

Caruna on suomalainen sähköverkkoyhtiö. Turvaamme luotettavan sähkönjakelun asiakkaille – myös sähkönkulutuksen kasvaessa ja siirtyessämme fossiilisesta uusiutuvaan energiaan.

Investoimalla sähköverkkoon varmistamme, että asiakkaamme voivat käyttää kotimaista, uusiutuvaa energiaa sekä toimia sähkön pientuottajina. Tuomme sähkön yli 737 000 asiakkaallemme Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomessa, Joensuussa sekä Koillismaalla vastaten 20 % Suomen sähkönjakelusta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Caruna Networks Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye