Maksamiseen liittyvät petokset ja huijaukset kasvava ilmiö – Finanssivalvonnan selvityksen mukaan pankkiasioinnin turvallisuutta mahdollisuus parantaa
19.3.2024 09:55:00 EET | Finanssivalvonta | Tiedote
Erilaiset maksamiseen liittyvät petokset ja huijaukset ovat olleet voimakkaassa kasvussa viime vuosina. Rikollisten käyttämät keinot myös kehittyvät jatkuvasti. Finanssivalvonnan selvityksen mukaan pankkiasioinnin turvallisuutta on mahdollista parantaa muun muassa verkkopankki- ja mobiilimaksamisen turvarajoituksia kehittämällä sekä tehokkaammalla petoksellisten maksutapahtumien monitoroinnilla ja pysäyttämisellä. Oma vastuunsa on myös palvelujen käyttäjällä.
Finanssivalvonnan pankeille loppuvuonna 2023 tekemän kyselyn perusteella pankit ovat tunnistaneet ja toteuttaneet verkkomaksamisen turvallisuuden keskeiset osa-alueet pääosin asianmukaisesti.
- Verkko- ja mobiilipankin sekä verkkomaksamisen turvallisuuden ja asiakkaan vahvaa tunnistamista koskevien teknisten ratkaisujen tulee vastata uusiin sähköisen maksamisen turvallisuusuhkiin. Selvityksemme mukaan pääsääntöisesti näin onkin, mutta koska kilpajuoksu rikollisia vastaan on kovaa, on turvallisuusratkaisuissa syytä ottaa kaikki mahdolliset toimet käyttöön, osastopäällikkö Samu Kurri kertoo.
Verkkoasioinnin turvallisuuden kehittämiseksi on pankeilla keinoja, joita Finanssivalvonta kannustaa hyödyntämään. Maksupalvelun käyttäjällä on mahdollisuus asettaa monipuolisempia maksamisen turvarajoja korttimaksamiseen kuin verkko- ja mobiilipankkien kautta tapahtuviin tilisiirtoihin ja maksamiseen. Finanssivalvonta suosittaa pankkeja kehittämään myös verkkopankki- ja mobiilimaksamisen kontrolleja niin, että käyttäjällä olisi mahdollisuus asettaa nykyistä monipuolisemmin turvarajoituksia tekemiinsä tilisiirtopohjaisiin maksuihin. Tällaisia rajoituksia ovat esimerkiksi maantieteelliset rajaukset maksuissa ja maksujen päivä- tai kertaluonteiset käyttörajat.
Lisäksi Finanssivalvonta suosittaa pankkeja kehittämään maksujen monitorointia siten, että ne voisivat entistä tarkemmin pysäyttää maksut, jotka poikkeavat merkittävästi asiakkaan aikaisemmasta maksuhistoriasta, esimerkiksi maksun suuruuden tai saajan mukaan. Näissä tapauksissa myös maksun lisävahvistuksen pyytäminen riittävän informatiivisella tavalla asiakkaalta voi olla tarpeen.
- Erilaisista huijaustavoista tiedottaminen ja asiakkaiden opastaminen turvalliseen verkkoasiointiin on myös tärkeää. Pankkien on edelleen aktiivisesti tiedotettava eri kanavissa palvelujensa turvallisuusuhista ja jatkettava muistuttamista sekä opastamista siitä, miten pankkien sähköisissä palveluissa asioidaan turvallisesti, Samu Kurri toteaa.
Myös pankkipalveluiden käyttäjällä vastuu
Pankeilla on vastuu verkossa tarjoamiensa palvelujen turvallisuudesta, mutta Finanssivalvontaa muistuttaa kuluttajia omasta vastuustaan ja niistä turvallisuuskäytänteistä, jotka on syytä pitää mielessä verkko- ja mobiilimaksamisessa.
Verkossa asioidessa kannattaa olla terveen epäluuloinen ja muistaa myös, etteivät pankit tai viranomaiset koskaan kysy pankkitunnuksia tai maksukortin tietoja puhelimitse, sähköpostitse tai tekstiviestitse. Linkkien klikkailuissa kannattaa olla myös tarkkana. Pankkitunnuksilla ei koskaan pidä kirjautua palveluihin viesteissä olevien linkkien kautta. Aidonkin näköisten viestien linkit voivat johtaa valesivustolle ja verkkopankkitunnusten joutumiseen rikollisten käsiin.
Riskiä verkkopankkitunnusten joutumisesta vääriin käsiin voi pienentää käyttämällä esimerkiksi viranomaisten palveluihin tunnistautumisessa muita vahvan tunnistamisen välineitä, kuten mobiili- tai kansalaisvarmennetta.
EU-alueella kehitetään parhaillaan niin sanottua digitaalisen identiteetin lompakkosovellusta, joka toimii matkapuhelimessa. Sitä voi jatkossa käyttää henkilöllisyyden digitaaliseen todentamiseen kirjauduttaessa sekä julkisiin että yksityisiin verkkopalveluihin kaikkialla EU:ssa.
Lisätietoja antaa
Samu Kurri, osastopäällikkö. Haastattelupyynnöt koordinoi viestinnän mediapäivystys, puhelin 09 183 5030, arkisin klo 9–16.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mediapäivystys
palvelee toimittajia arkisin kello 9–16, paitsi kiirastorstaina ja uudenvuodenaattona kello 9–13
Linkit
Finanssivalvonta on rahoitus- ja vakuutusvalvontaviranomainen, jonka valvottavia ovat muun muassa pankit, vakuutus- ja eläkeyhtiöt sekä muut vakuutusalalla toimivat, sijoituspalveluyritykset, rahastoyhtiöt ja pörssi. Edistämme finanssimarkkinoiden vakautta ja luottamusta sekä asiakkaiden, sijoittajien ja vakuutettujen suojaa.
Muut kielet
- ENG: Payment-related frauds and scams are a growing phenomenon – Financial Supervisory Authority investigation reveals scope for improving security of banking transactions
- SWE: Bedrägerier och svindlerier i anslutning till betalningar är ett ökande fenomen – enligt Finansinspektionens utredning är det möjligt att förbättra säkerheten vid skötseln av bankärenden
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finanssivalvonta
Pareto Securities Ab tilldelas påföljdsavgift på 115 000 euro för försummelser i transaktionsrapporteringen13.5.2026 14:00:00 EEST | Pressmeddelande
Finansinspektionen har tilldelat Pareto Securities Ab en påföljdsavgift på 115 000 euro för brister i bolagets transaktionsrapportering
Pareto Securities Ab:lle 115 000 euron seuraamusmaksu kaupparaportoinnin laiminlyönnistä13.5.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Finanssivalvonta on määrännyt Pareto Securities Ab:lle 115 000 euron seuraamusmaksun puutteista yhtiön kaupparaportoinnissa.
Penalty payment of EUR 115 000 to Pareto Securities Ltd for omissions in transaction reporting13.5.2026 14:00:00 EEST | Press release
The Financial Supervisory Authority (FIN-FSA) has imposed on Pareto Securities Ltd a penalty payment of EUR 115 000 for omissions in transaction reporting.
Finansinspektionen ålägger Nanolån AB att lämna uppgifter om beviljade krediter till det positiva kreditupplysningsregistret – beslutet förenas med löpande vite27.4.2026 11:20:13 EEST | Pressmeddelande
Finansinspektionen har genom sitt beslut av den 11 mars 2026 ålagt Nanolån AB att lämna uppgifter om beviljade krediter till det positiva kreditupplysningsregistret och förenat förpliktelserna i beslutet med löpande vite. Vitets grundbelopp är 10 000 euro och tilläggsbeloppet 5 000 euro för varje hel månad under vilken parten har underlåtit att uppfylla förpliktelserna.
Finanssivalvonta velvoittaa Nanolaina Oy:n ilmoittamaan myöntämiensä luottojen tiedot positiiviseen luottotietorekisteriin – tehosteeksi juokseva uhkasakko27.4.2026 11:20:13 EEST | Tiedote
Finanssivalvonta on 11.3.2026 antamallaan päätöksellä velvoittanut Nanolaina Oy:n ilmoittamaan myöntämiensä luottojen tiedot positiiviseen luottotietorekisteriin ja asettanut päätöksessä mainittujen velvoitteiden tehosteeksi juoksevan uhkasakon. Uhkasakon peruserä on 10 000 euroa ja lisäerä 5 000 euroa jokaista sellaista täyttä kuukautta kohti, jona velvoitteita ei ole noudatettu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme